Loppiainen vuodelta 2012

No nyt olis tän vuoden loppiainen vietetty! Hyvin karvaisessa seurassa! Voi sanoa hyvällä omatunnolla että olen ulkoillut tänään!

Mainokset

”Ompelija” novelli num 8

Ompelija

Olin rikki ja Sinä tulit ja ompelit minut kokoon, parsit, parsit ja parsit, kunnes näytin taas joltain. Ompelit minut kokoon kultaisella langalla. Näytin kokoon kursitulta nukelta, jonka joku oli pelastanut kadotuksesta.

Kadotus, mitä se on kysyin. Katsoit minuun ja nyökkäsit. Tiesin nähneeni maailman kauheuden. Kerran olin ollut itse osallisena tähän katastrofiin.

Katastrofi oli tulossa tiesin sen. Katsoin sisäistä petoani silmiin. Silmät leimusivat. Olit sanonut että kadotus on helposti saavutettavissa, ei tarvitse kuin olla tumma, synkkä ja vihainen.

Vihainen, sitä olin ollut jo kauan ennen kadotusta. Vihasin kaikkea, tai no en ihan kaikkea. Vihasin yhtä ihmistä niin paljon, että se sattui. Viha on kuoleman synti. Tajusin sen vasta sen jälkeen kun olin vihannut liikaa. Vihani kohde painoi minua, se lyttäsi minut, teki minusta pellen, narrin ja naurunalaisen. Se nauratti muita ja kohtaloa minun kustannuksellani.

Oli kohtalon ivaa syntyä maailmaan keskelle kuuminta kamppailua. Elämän- ja kuolemankamppailua. Tätä sotaa oli käyty jo vuosi tolkulla. Vastakkain oli kadotus ja taivas. Ajattele taivas ja helvetti ”kisailivat” siitä kuka voittaa. Mistä ne sitten ”kisailivat”? Ne kisailivat minusta.

Olin ollut koko ikäni erilainen. Joku sanoo, että olen erakko toinen sanoo minua piinatuksi. Piinattu, sitä minä olin. En osannut antaa ellen vienyt kaikkea. Olin kätyri, helvetin enkelin musta siipinen kätyri, joka tuhosi. En valinnut kohtaloani, se valittiin puolestani.

Kohtalo paljastui ensimmäisen kerran sen jälkeen kun ”kuolin” ensimmäisen kerran. ”Kuolin”? Niin minä ”kuolin”. Vihani tappio minut, silloin kuin tein vihastani lopun. Jos tappamalla saa kaiken niin miten sen kaiken voi menettää?

Menetys? Se ei kuulu sanavarastooni. Ei kuulu, korjataan ei kuulunut. Olen tajunnut menetyksen hinnan vasta sen jälkeen, kun olin menettänyt kaiken.

Kohtaloni ei jättänyt minua rauhaan, vaan kuolema tuli lähelleni, lähes väkisin, koko ajan se oli läsnä. Kuolema jota pelkäsin. Minä pelkäsin niin paljon että luovutin.

Vajosin pohjalle, möngin maailman kaikista alimmissa kerroksissa. Sinne ei päästy, sinne jouduttiin. Ja minä kuoleman kätyri juoduin sinne, koska, en hyväksynyt kohtaloani.

Pohjalta Sinä löysit minut, ja parsit minut kokoon.

”Ainoa laatuaan” novelli num 7

Ainoa laatuaan

Kuulin olevani ainut tyttö maailmassa. Mitä minä ajattelin? Mitä olisi pitänyt ajatella? Minun olisi pitänyt olla onnesta soikeana, mutta minä ajattelin että voi h*lvetti! Olenko sekaisin?

Sanoit aina, ”ei se määrä vaan se laatu”. Sait sen kuulostamaan mahtavalta, ja minä uskoin siihen. Laatu, sinä tatuoit sen verkkokalvoilleni. Ajattelin olevani laadukas, kerrankin olisin jotain. Sitten…

Löysin itseni henkilökohtaisesta helvetistäni. Sinun maailmastasi, missä vain olemalla jotain saattoi saavuttaa kaiken. Katsoin viikkoja miten revit siivistäni sulan kerrallaan ja kuiskit korvaani, ”ei se määrä vaan se laatu”. Laatu, laatu, laatu… Se kaikui päässäni kunnes…

Heräsin oikeasti. Joku tai jokin avasi silmäni maailmalle. Kuuntelin, korvani ei ollut tunnistaa sitä, sillä se oli jotain uutta. Kuuntelin lisää. Huumaannuin . Sydämen sykkeestä, se oli kuin huumetta. Ihan kuin olisin syntynyt uudelleen. Suljin silmäni ja kuuntelin, sitten…

Sinä tulit ja kuuntelit minun sydäntäni, minun, etkö tajua? Silmissäsi kipunoi. Sanoit jotain, mutta en kuulut sitä. Huusit, kirosit, noiduit, kaaduit ja tuhosit kaiken. Katselin tuhoa ja mietin sen syytä. En muistanut mitään. Siipeni selässäni olivat kunnossa, mutta jotain puuttui. Katsoin, mutta en nähnyt kuin pimeyttä. Räpyttelin, ei mitään. Kuuntelin askeleita, siipien suhinaa. Sitten…

Tajusin jotain. Olin sokea tai sitten maailmasta oli kadonnut kaikki valo. Veit minulta valon. Kuuntelin sinun kuiskailuja siitä, että olisin ainoa ja laadukas. Ainoa ja laadukas. Se kuulosti loitsulta tai kiroukselta. Aloin taas uskoa valheeseen, kunnes…

Näin taas. Näin maailman, mutta siinä ei ollut mitään kaunista. Se oli harmaata ja kiveä. Tämä ei voi olla minun maailmani, eihän? Ajattelin. Katsoin ja näin sinut ja ensimmäistä kertaa tajusin katsovani peilistä. Mustien siipien kahina sai ihoni kananlihalle. Katsoin itseäni, pahinta painajaistani ja itkin. Itkin niin paljon, että mikään maailman suruista ei riittäisi niihin kyyneleihin. Peilistä katsoit sinä, tummine silminesi ja mustine hiuksinesi. Et ollutkaan ainut, kunnes…

Maa tärisi, vapisi ja huojui. Kuulin taivaan putoavan, mutta se ei ollutkaan taivas vaan jotain aivan muuta. Se oli jotain joka voisi muutta kaiken. Se oli maailmani, kunnes…

Se muuttui sinuksi. Minun pieneksi mustaksi enkelisini joka halusi langeta. Jospa maailman kuului olla näin…

”Tie” novelli num 6

Seison puolivälissä tietä ja katson eteenpäin, odotan ja olen odottanut jo kauan. Toivon että tajuaisit minun odottavan Sinua.

Kuuntelen, kuulen vaimeat askeleet. Oletko se Sinä? Se olisi kaikkien haaveitteni täyttymys. Ei, tällä tulijalla on erilaiset askeleet kuin Sinulla. Pimeydestä astelee tumma poika, jonka silmät ovat kuin palat taivasta. Hän tulee luokseni. ”Oletko eksynyt?” kysymys on ihan tyhmä tietysti tiedän missä olen. Vai tiedänkö? ”Tuota, en ole ihan varma,” vastaan. Poika katsoo minuun. ”Voin näyttää sinulle tietä jos haluat.” ”Kyllä haluan.”

Lähdemme kävelemään siihen suuntaan mistä poika oli äsken tullut. Ajattelen että tämä on jotain uutta, ei tarvitsisi itse miettiä mihin kävelee, antaa jonkun muun tehdä työt. Tähän saakka minä olen tehnyt kaiken itse. Nyt ei tarvitse tehdä muuta kuin kävellä.

Poika pysähtyy ja tulee luokseni, kosketus etäisyydelle. ”Oletko sinä luovuttanut?” hän kysyy. Tietenkään en ole luovuttanut oli ensimmäinen ajatus, mutta olenko sittenkin luovuttanut?

Poika katsoo minuun. Mietin mistä hän on tuttu, mutta en keksi sitä. ”Mitä sinä haluat?” kysyy poika. ”Haluan…” Mitä minä haluan? En ole aikoihin halunnut mitään muuta kuin Sinut, mutta nyt en tiedä haluanko sitä. ”Älä kysy noin vaikeita.” ”Kuka minä olen?” katson poikaa suu auki. ”Mistä minä sen tiedän.” ”Jos sanon, että olen sinä niin uskotko sen?” mietin kysymystä. Miten joku voisi olla minä? ”Missä sinä olet?” kysyy poika. ”Olen…” aloitin sitten katsoin ympärilleni j tajusin että en tiennyt missä olin. ”Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat minusta?” huudahdan. Poika katsoo minuun ja hymyilee hyvin ovelasti. ”Olen sinä ja olemme pääsi sisällä. Se miksi olen täällä ei kuulu sinulle.”

Tuntuu siltä kuin pyörtyisin. Liikaa tietoa…

Kirkas valo herättää minut. ”Missä olen?” ”Kulta, älä puhu.” Katson ympärilleni, mistä ääni tuli. ”Kuka sinä olet?” ”Kultaseni, sinulla ei ole mitään hätää, lupaan että en enää ikinä jätä sinua yksin.” Pian tajusin kuka tuon kauniin äänen takana oli. Se olet Sinä. Siniset silmät katsovat minuun anteeksipyytävästi. ”Miksi tulit takaisin?” kysyn ja mieleeni nousee kuva mutkaisesta tiestä. ”Voi, kulta pieni, minä en koskaan lähtenyt.” Vastaat.

Poika katsoo minuun. ”Oliko tuo totta?” kysyy hän. Katson ympärilleni ja huomaan että seison edelleen jossain tämän sinisilmäisen pojan kanssa. ”Mikä sinä olet?” kysyn ja astun taaemmas. ”Olen sinä.” Vastaa poika ja tulee lähemmäs. Käteni osuvat seinään. Minut on ahdistettu nurkkaan. ”Mitä sinä haluat?” ”Haluan herättää sinut.” Poika tulee lähemmäs, kunnes välissämme ollut ilma on poissa. Siniset silmät katsovat suoraa sieluuni ja sytyttävät sen palamaan.

Kirkas valo palaa edelleen, kun avaan silmäni. Huone on valkoinen. Yritän nousta, mutta se ei onnistu. Katson käsiini, ne ovat sidotut. ”Kulta, ei mitään hätää.” Se olet Sinä.

Sinä jätit minut, et tulisi koskaan takaisin, ellei…”Maailma olisi erilainen,”sanoit. Katson Sinuun, tämä ei ole totta, mene pois. Herätä minut.

Kun avaan silmäni, Sinä olet poissa ja poika istuu Sinun paikallasi. Poika katsoo minuun. ” Oletko eksynyt?”

”Veljekset kuin ilvekset” novelli num 5

Luku 1

Jos ihmiset lukevat minua kuin avointa kirjaa niin Sinun ei tarvitse lukea, Sinä tiedät mitä ajattelen.

Kuu loisti kirkkaalta yö taivaalta. Pimeys oli taas laskeutunut maan päälle. Yö oli Sinun aikaasi, sillä valo ei ollut hyväksi Sinulle. Sormuksesi kyllä suojeli auringon tappavilta säteiltä, mutta se ei riittänyt. Täytyi olla tappava jos haluaa selviytyä.

Avaan oven ja hämmästelen jälleen miten ihmeellinen Sinä olet. Jäät seisomaan oviaukkoon, kunnes muistan että kynnys on Sinulle este. ”Tule sisään.” ”Oletko nyt aivan varma?”, katsot minuun ja yritän miettiä että mitä minun pitikään sanoa. ”Kyllä olen.”

Astut sisään ja katsot ympärillesi. ”Sinulla on kaunis koti.” Mitä, miten Sinä voit olla noin klassinen, suoraan jostain 1800-luvulta, kunnes muistan Sinun olevan 1800-luvulta.

Ilmassa leijuu vanhan puun ja kiven tuoksu. Tämä talo on ollut tässä kauan. Ajatukseni liitävät jonnekkin 1800-luvun puoleen väliin. Olin nuori ja veljeni oli juuri opetellut ratsastamaan

Kat liikahtaa vieressäni ja pian kuulen mitä hän ajattelee. ”Dan on vaarallinen, isä oli sanonut,” Katin ajatukset valpastuttavat minut. ”Kat, tietääkö isäsi jotain?” Yritän pitää ääneni tyynenä. Katin ilme on silti täyttä pelkoa.

Danin kysymys on pelottavan lähellä sitä mitä pelkään eniten. ”Dan isäni tietää käytännössä kaiken. ”Miten se on mahdollista? Kenenkään ei pitäisi tietää, että minä ja Tom olemme taas kaupungissa.” Dan katsoo minuun, mutta kääntää selkänsä ja harppoo kohti ulko-ovea. ”Älä menen!” ”Hyvästi Kat, pidä itsesi erossa tästä.” ”Dan, älä mene.” Dan astuu ulos ja kun nostan katseeni hän on jo mennyt.

Tom kävelee minua vastaan muutaman sadan metri päässä Katin kotonta. ”Mitä sinä olet tehnyt?” ”En mitään, Kat vain tietää enemmän kuin odotin. ”Älä odota ihmisiltä mitään. Ihmisillä on pitkä muisti ja suuri suu.” Tom katsoo minuun, kun olisin joku muu kuin hänen veljensä. ”Sinun on saatava hänet unohtamaan.” Sen sanottuaan Tom on jo mennyt. Käännyn katsomaan vanhaa taloa, jokin tuossa talossa vetää minua puoleensa.

Yläkerrassa on hiljaista, isä ei siis ole kotona. Hyvä niin en kaipaa isää enää pilaamaan elämääni enempää. Isän takia äiti lähti, veli ja sisko muuttivat äidin mukana, nyt isä määräilee minua kuin pientä lasta. Alhaalla kolahtaa ovi, se on isä. ”Kat oletko täällä?” ”Kyllä olen.”

Kartanossa Tom on mennyt ullakolle penkomaan vanhoja tavaroita. Tom yrittää löytää jotain. Danin tullessa takaisin Tom istuu tuolissa odottamassa veljeään. ”Katso, näyttääkö tutulta?” Tom heittää vanhan valokuvan. Katson kuvaa ja tajuan sen olevan enoni Edwin. ”Mistä löysit tämän?” ”Ullakolta”, vastaa Tom. ”Tarkoittaako tämä, että Kat on Hänelle jotain sukua?” ”Kyllä sen voi niinkin sanoa”, Tom katsoo minuun tutkiva ilme kasvoillaan. ”Voisin väittää että Kat on äidille sukua suoraa alenevassa polvessa.” ”Mutta eihän se ole mahdollista? Jos se on niin…” ”Niin mitä?” Tom tiukkaa. ”Kat on sinun ja minun sisar puoli, mutta Kat on ihminen.” ”Kuules, veli rakas, maailma ei ole sitä miltä se näyttää, sanoo Tom ja jatkaa ”Kat on äidille sukua Edwinin kautta, koska Edwinin veli on Katin isä, tai ainankin hän esiintyy Katin isänä. ” ”Sinä tiesit tämän, eikö niin?” ”Arvasin. Dan, perhettä ei voi valita.”

Luku 2

Herään aamulla kelloon, täytyy mennä kouluun, ei jaksaisi. ”Kat?” ”Niin isä.” ”Eikö sinun pitäisi mennä kouluun?” Huokaisen, ilman isää olisin voinut jäädä kotiin.

Koulussa kaikki näyttää olevan niin kuin enne. Tai niin mitä ainankin luulin.

Koulu näyttää samalta, mutta joku on pielessä. Menen luokkaan ja nään Katin istumassa jo paikallaan, jospa lintsaisin. ”Herra Dan, tule istumaan, opettaja tuman käskee. Istun luokkaan.

Tunti loppuu ja yritän liueta paikalta , mutta Kat on nopeampi. ”Mitä sinä täällä teet?” Kat kysyy. ”Opiskelen tietysti.” Se ilmeisesti riitti Katille sillä hän poistuu paikalta. Jään katsomaan tytön perään.

Miten hän kehtaa eilisen jälkeen ilmaantua samalle historian kurssille. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Hänen piti sanoa hyvästi, mutta hän ei taida osata pitää sanoistaan kiinni.

”Kat!” Kuuluu huuto. ”Niin” ”Kat mikä sun on?” Se oli Elsi. ”Ei mikään, tämä päivä ei vaan ole mikään maailman paras.” ”Kat, kuule maailma ei ole täydellinen.” Jos se olisi täydellinen Dan ei olisi lähtenyt eilen.

”Tom, tule käymään koululla päivän päätyttyä, tahdon että tulet katsomaan yhden aisan.” Tom ei vastaa mitään vaan sulkee puhelimen, uskoisin sen tarkoittavan samaa kuin kyllä. Tom saattaa ”nähdä” paremmin kuin minä.

”Kat!” Se oli Dan. ”Ai nyt sinä puhut minulle?” ”Älä viitsi olla tuollainen” Dan sanoo. ”Jää tänne. Saatat voida olla avuksi.” Danin katse on vaativa, en voi tehdä muuta kuin jäädä.

Tom asteli koululle tyynen rauhallisesti. Tajutessaan, että hän ei ollutkaan veljensä kanssa kahden hän terästäytyi. ”No mikä täällä on ongelmana?” ” Toivon sinun kertovan” Sanoi Dan. Tom kiersi koulua ja pian hän jo haistoi sen mitä oli pelännyt. ”Dan täällä on joku muu.” ”Sitä minäkin pelkäsi.”

Kat katseli veljesten kummallista sananvaihtoa. Kat katsoi Danin veljeä ja yritti löytää yhdennäköisyyttä. Tomissa oli jotain hyytävää.

”Miksi tuo on täällä?” Kysyi Tom ja vilkaisi Katiin päin. ”Luulin, että sinä saattaisit saada hänestä sen tiedon…” ”Hui, velihän rupeaa nöyrtymään Voiman alla.” Tom katsoi uudestaan Katiin ja tuli lähemmäs. ”Muista että et tee mitään mikään ei ole välttämätöntä.” Dan sanoi ja katsoi Katiin. ”Anna Tomin tehdä hommansa niin päästään siitäkin.

Osa minusta halusi jousta karkuun tuota Danin aavemaista veljeä, mutta osa minusta oli utelias tapaamaan Danin vanhemman veljen. ”Ole aivan paikallasi, ethän halua, että tapahtuu mitään ikävää.” Tomin pyyntö sai ajatukseni laukkamaan.

 Tom laittoi kätensä Katin ohimoille ja sulki silmänsä. Hän yritti
kuunnella. ”Dan älä kiihdy, sinä häiritset.” Tom sähäti. Tom kuunteli, mutta ei saanut mitään muuta selville luin sen että Kat tunsi jotain hänen veljeään kohtaan. ”Ei mitään hyödyllistä, mutta suosittelen vielä keskustelemaan hänen kanssaan.” Sen sanottuaan Tom poistui paikalta.

Katsoin Katia kummissani. ”Mistäköhän meidän täytyisi keskustella?” Kat katsoi minuun, kuulin hänen sydämensä hakkavaan, en tiennyt johtuiko se minusta vai Tomista, joka oli hetki sitten mennyt. ”Kat, oletko sinä ihan okei? Olet ihan kalpea.” Kat ei näyttänyt reagoivan ääneen joten menin hänen luokseen. Kun koskin Katin olkapäähän sähköinen lataus meni lävitseni. Kat kääntyi minuun päin ja henkäisi ”Minä rakastan sinua.”

Luku 3

Miksi jäin kuuntelemaan, sehän oli päivän selvää. Katin ajatukset suorastaan huusivat sitä, miten Dan ei ollut kuullut sitä. Ehkä Dan tosissaan oli niin heikko. Äänet Tomin päässä saivat hänen verensä kiehumaan. Tom ei ollut vuosi satoihin tuntenut mitään tälläistä, hän oli kerran elämässään rakastanut yhtä naista ja nyt hän oli kateellinen pikkuveljelleen.

”Kat lopeta, tämä on hullua!” Dan laskee kätensä. Kat avaa silmäni ja katsoo Daniin. ”Miten niin hullua?” ”Älä ole tyhmä, tämä on väärin. Sinun tulisi pelätä minua.” Danin silmät lyövät kipinää. Kat laskee irti ja lähtee.

Kuulen askeleita, se on veljeni. Tomin ilme on tutkimaton. ”Vai että näin sinä keskustelet ihmisten kanssa, käyttäydytkö jätkienkin kanssa näin?” Tomin sanat saavat korvani humisemaan. ”Tom älä viitsi. Minä selvitän tämän.” ”Niin varmaan, sun selvittämiset tiedetään.” Ennen kuin ehdin edes ajatella Tom on jo mennyt.

Mitä minä ajattelin Danin pitäisi olla vaarallinen. Olenko tulossa hulluksi? Isä ei saa tietää tästä, minun on pakko selvittää tämä.

Dan ei saa itseään rauhoittumaan, ajatukset kuhisevat kuin ampiaispesä, mitään yksittäistä ei tule mieleen. Välillä ampiainen pistää ja nään Tomin halveksivan katseen, mutta tuon katseen takana on jotain muutakin. Tom salaa minulta jotain.

Tomillakin oli ongelmia keskittymisen kanssa. Tappo ei ollut siisti, eikä hän edes peitellyt jälkiään. Jos Dan on ihan sekaisin, niin en minä hirveästi paremmaksi pane, rakastunut ihmiseen. Eikö meidän pitäisi olla jo immuuneja ihmiskauneudelle?

Kat lähti kävelemään kohti suurta kartanoa, vanhaa kartanoa, jossa oli asunut yksi kaupungin perustajasuvuista. Entäs jo Dan ja Tom olivat jotain sukua Hamiltonin perustajille? Em ole tajunnut kysyä mikä on Danin sukunimi.

Kartano näkyi jo. Sisällä Tom oli tullut ovelle. Kat ei ehtinyt edes koskea kahvaan, kun Tom kiskaisi oven jo auki. ”Iltaa miten voin auttaa?” Katin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. ”Tuota, minulla olisi ollut asiaa Danille, mutta jos hän ei ole kotona, voin sanoa asiani huomennakin.” ”Ei älä mene, tule sisään. Danin pitäisi olla missään kaukana.” Kat katsoo Tomia silmiin niin että ei uskoisi. ”Tule sisään” Voimat ovat siis vielä tallella, sillä Kat kävelee sisään.

Kartano on ihmeellinen, se ei ole edes pelottva, vaikka lapsena oli kuullut siitä kauhutarinoita. Siellä asuin kuuelma kummituksia. ”Ne tarinat keksittiin vain sen takia, että saisimme olla rauhassa.” Tom sanoo, ihan kuin hän olisi kuullut ajatukseni. ”Miten sinä tuon teit?” ”Ai kuin ajatuksesi, kaikkihan siihen pystyvät.” Tomin huoleton olemus tarttuu minuunkin. ”Kuinka vanha sinä olet?” ”19, tarkoitat varmaan kuinka kauan olen ollut 19:sta, täytän kohta 200 -vuotta, Dan täyttää 200 ensi vuonna.” Olen hämmästynyt 200 vuotta! ”Mahtaa olla hullua, kun on nähnyt maailmaa niin kauan.” Tom katsoo minuun mietteliäästi. ”Onhan siinä omat hyvät puolensa, mutta yleensä aikaa on vain liian paljon. Tiedätkö mitä Kat, sinä olet aika utelias.” Tom virnistää. ”Jaa, minä haluan tuntea sinut ja veljesi. Missä Dan muuten on?” ”En tiedä, hän ei ole palannut sen edellisen välikohtauksen jälkeen.”

Kat on arvaamaton, hänellä on selväsri vahvemoi side veljeeni mitä uskoin, ajattelin. ”Minä voisin lähteä, isä odottaa kotiin.” Sanoo Kat ja kääntyy kohti ovea. ”Ei älä mene.” ”Tom jos isä saa tietää tästä hän ampuu sinut. Heippa, muista sanoa Danille että kävin.” Ovi kolahtaa Katin menessä.

Astuessani sisään, haistan ilmassa jotain mikä ei ollut siinä vielä hetki sitten. ”TOM!” ”Niin”, kuuluu yläkerrasta. ”Onko meillä käynyt joku?” ”Kat lähti ehkä kymmenen minuuttia sitten.” Kat oli siis käynyt, ehkä hänellä oli tärkeääkin asiaa. ”Saitko selville mitä asiaa Katilla oli?” ”Ei mitään tärkeää kai.2 Kuuluu selkäni takaa. ”Mitä olet puhunut Katille meistä?” Tomin ääni on hyytävä. Käännyn veljeeni päin. ”En mitään, mikä olisi haitaksi. Kathan se enemmän kyseli.” Vastasin. ”Miten niin?” ”Katin ajatukset sinusta olivat ehkä liian positiivisia. Ja eihän se ole tervettäkään.” Sanoo Tom. ”Olemmeko mekään yhtään se terveempiä, etenkään sinä, kun ruokailet keskellä näinkin vilkasta kaupunkia.” ”Dan kuule, me olemme olleet täällä huomattavasti kauemmin kuin nämä ihmiset. Meillä on oikeus olla täällä miten tykkäämme.” Tomissa on jotain ihmeellistä, miten se ei tyrmännyt heti minun ajatustani. ”Tom mitä asiaa Katilla muuten oli?” ”Ei se kertonut, olisi tahtonut tavata.” Katsoin veljeäni mietteliäästi. Jospa se kertoo jos sitä pianaa joku. Tom kertoo asiansa, kun on sen aika.

Luku 4

Samaan aikaan Tom yritti syventyä sukupuuhun. Sukupuu oli täynnä mahti sukuja ja suur-miesten ja naistennimiä. Joidenkin nimien kohdalle olitiin vedetty verenpuinainen V kirjain, se tarkoitti, että kyseinen henkilö on vampyyri. Tom etsi yhtä tiettyä nimeä. Tomin ja Danin biologinen äiti oli ollut ihminen, mutta biologinen isä oli ollut vampyyri, mutta vasta vuodesta 1800, Tomilla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että kuka hänet ja Danin oli muuttanut heidän ollessa 19- ja 18- vuotiaita. Dan saattaisi muistaa paremmin, mutta mitä se hyödyttäisi. Danilla oli tarpeeksi murheita, ihan omastakin takaa..

”Isä?” ”Kat, oletko se sinä?” ”Kyllä olen.” ”Tule syömään.” Tämä ei tiennyt hyvää, jos isä pyysi syömään, yleensä siinä oli joku koira haudattuna. ”Olen kuullut että olet hengaillut sen Hamiltonin pojan kanssa.” Huokaisen, taas se alkaa. ”Niin? Mitä sitten?” ”Ajattelin vaan, että jos olet niin ajattelin sanoa muutaman sanan niistä pojista. Tom on oikeasti vaarallinen ja Dan on aina ollut vähän outolintu.” ”Mistä sinä tiedät?” Kysyin. ”Tunnen poikien isän hyvin. No syö nyt, minä lähden töihin.” Isän mentyä ajattelin mennä käymään Danin luona, olisi pakko saada tietää puhuuko isä totta.

”Daniel, Thomas, tulkaas käymään täällä!” Se oli Samantha, systeri. ”Niin.” Vastasimme Tomin kanssa samaan aikaan. ”Rafael soitti, Kristofer oli kysellyt teidän tekemisistänne.” Kristofer on Katin isä. Tom katsoo minuun ja nyökkää. ”Mitä Kristoferia kiinnostaa mitä me teemme, kunhan emme paljastu ihmisille.” Sanoi Tom ja katsoi Samia. ”En tiedä mitä se vanha haaska halusi, tahtoi kai tietää, että ette tee mitään kiellettyä. Tehkääs semmoinen palvelus veljet, että ette sekaannu ihmisiin, siten meidän kaikkien on helpompi elää räällä.” Sam sanoi vakavana. Nyökkäsimme molemmat.

Katsoin ovea ja huokaisen, olisi kohdattava asiat niin kuin ne ovat. Koputin ja kuuntelin askeleita. Hetken kuluttua oven avasi Dan ”Hei, meidän täytyy puhua ja Tomin myös.” Sanoin. ”Arvasin että haluat puhua, tule sisään.” Sanoi Dan ja huusi veljeään. ”Tom, tule alas!” Tom tuli alas eikä näyttänyt yhtään yllättyneeltä, kun minäkin olin paikalla. ”Mennään olohuoneeseen, sillä meitä ei pitäisi häiritä kukaan.” Sanoi Tom ja viittoi minua ja Dania seuraamaan.

Tom oli ollut yllättävän rauhallinen nähdessään Katin ovella.” Mitä sinä haluat kuulla?” Kysyin Katilta. ”Mistä minun isä tuntee teidän isänne?2 ”Kat sinun isäsi taitaa olla äitimme veljen poika.” Katin naama rypistyi hänen miettiessään. ”Kat oletko sinä kunnossa?” ”Kyllä olen, sittenhän me olemme serkkuja.” ”Niin mekin Tomin kanssa näin asian laskimme.” ”Mutta pitävätkö ne isän puheet paikkansa? Ne kaikki että Dan olisi outolintu tai Tom vaarallinen?” Kysyi Kat. Tom vastasin ensin. ”Molemmat noista asioista mitä isäsi sanoi pitävät ainankin osaksi paikkansa. Minä olen meistä vaarallisempi ja Dan on aina ollut vähän outo.” ”Niin isäsi varmaan tarkoitti oudoksi sitä, kun en juo ihmisen verta, mutta Tomin vaarallisuudesta hän oli aivan oikeassa. Tom on koko vampyyri ikänsä aikana tappanut paljon ihmisiä.” Kat katsoi minua ja Tomia kummissaan. 2Mistä isä tietää tuon kaiken?” ”Kat isäsi ei ole sitä mitä esittää sinulle. Kat isäsi on vampyyri. ” Kat katsoi hetken minuun ja lyyhistyi sen jälkeen lattialle.

”Bravo veliseni, katso mitä sait aikaan?” Sanoi Tom ja kumartui Katin puoleen. ”Tuo jotain mehua, hänet täytyy saada virkoamaan.” Käskee Tom minua. Kiidän keittiöön, mehua ei ole, mutta hunajaa on kyllä. Se saa kelvata. Tom katsoo hunaja purkkia ihmeessään ja tarttuu siihen. Hetken kuluttua Kat avaa silmänsä ” Mitä oikein tapahtui?”

Tom istuu vieressäni tutkimaton ilme kasvoillaan. ”Sinä pyörryit.” Sanoo Tom ja kiskaisee minut jaloilleni, korvissa humisee. ”Lake minut istumaan huippaa vielä.” Sanon Tomille. Tom laskee minut sohvalle. ”Mikä olo?” kysyy Dan huoneen toiselta puolelta. ”Ihan hyvä. Mistä me puhuttiin?” kysyn Danilta. Dan katsoo veljeensä, Tom nyökkää. ”Ei mistään vakavasta, lepää nyt vain. ” Sanoo Dan ja kääntää selkänsä lähteäkseen. ”Pärjäätkö?” kysyy Tom. ”Luulisin, menen vain.” Tom lähtee veljensä perään. Ovi kolahtaa ja minä jään yksin.

”Mitä sinä teit?” Kysyn veljestäni. ”En mitään vakavaa, helpotin vain sun tilannetta.” Vastaa Tom. ”Sait hänet unohtamaan, miksi?” ”Etkö sinä nähnyt mitä äsken tapahtui? Kat pyörtyi, se tarkoittaa, että hän ei ole valmis tietämään vielä. Helpotin vain tilannettasi. ” Tom kääntää selkänsä ja menee ovelle. ”Vahdi häntä,” hän sanoo minulle ovelta. Ehkä Kat ei todellakaan ole valmis tietämään kaikkea, ehkä Tom on sitenkin oikeassa.

Luku 5

Jossain lentää varis. Metsän laita on hiljainen, jossain rasahtaa oksi. ”Thomas, viime kerrasta on aikaa.” Naisen ääni saa ihoni kananlihalle. ”Lady Nathalien, tulin pyytämään apuasi.” ”En olisi uskonut sitä sinulta Thomas, sinunhan pitäisi olla vahvimpia vampyyrejä täällä päin.” Nathalie kävelee kuunloisteeseen. Henkäisen olin unohtanut, miten kaunis Lady on. ”No missä tällä kertaa tarvitset apuani?” Lady katsoo minua kysyvästi. ”Lapseni sinä voit kysyä minulta mitä tahansa.” ”Lady tahtoisin eroon tästä tunteesta, tahdon että kaikki olisi niin kuin miten ne olivat enne kuin Dan rakastui siihen tyttöön. Armelis Lady päästä minut tästä tuskasta, en kestä tätä enää.” ”Voi Thomas, en voi tehdä sitä uudelleen, jos teen sen sinusta tulee pelkkä kouri, Thomas sinulla ei olisi enää elämää sen jälkeen.” ”Armelias Lady anna minun sitten kuolla, armelias äiti lopeta päiväni niin saan taas rauhan.” ”Poikani minä en voi tehdä sitä, sinun on pystyttävä elämään tämän tilanteen kanssa. Nyt minun on mentävä. Lapsi rakas ryhdistäydy, sinä olet voimakas ja vanha.” Sen sanottuaan Nathalie jatkoi matkaansa.

Seuraavana aamuna löydän veljeni metsän reunasta. ”Tom, oletko kunnossa? Mitä sinä täällä metsän reunassa teet. Tom mikä sun on?” Kumarrun veljeni puoleen. ”Mene pois,” murahtaa Tom. ”Tom et kai sinä nähnyt Lady eilen?” ”Mitä sinä siitä välität?” Tom kääntää katseensa pois minusta. ”Älä mene mihinkään, tulen kohta takaisin.” Ehkä Kat saa Tomin puhuttua tuolta pois.

Vihdoin rauha, jos Dan ei olisi lähtenyt olisin repinyt siltä pään irti.

Dan tuli takaisin olohuoneeseen kiihtyneenä. ”Löysitkö Tomin, onko hänellä kaikki hyvin?” Kysyin Danilta. ”Kat tarvitsen apuasi, ehkä sinä saat puhuttua Tomin pois sieltä. Mutta varoitan sinua, se on vaarallista. Jos Tom on heikossa kunnossa niin hänellä ei ole mitään kontrollia itseensä. Siksi minä tulen mukaan, mutta pysyn kauempana.” Mietin hetken. ”Haluan auttaa Tomia, jos pystyn,” vastaan Danille. ”Mennään.” Ulkona kävelemme metsän reunaan. Näen Tomin ja myötätunto virtaa minuun nähdessäni miten huonossa kunnossa Tom on. ”Mitä minä teen?” Kysyn Danilta. ”Yritä puhua hänet sisälle, se riittää.” Vastaa Dan. ”Onnea,” sanoo Dan vielä ja silittää poskeani. Lähden kävelemään kohti Tomia.

Askeleet lähestyvät. ”Tom?” se oli Kat. ”Mene pois, sinä et voi auttaa.” Käännä selkäni Katille. ”En mene mihinkään enne kuin sinä nouset.” Katin ääni kuulosti itsevarmalta. ”Danko sinut tähän pakotti?” kysyn Katilta. ”Ei, olen tässä omasta tahdostani,” vastaa Kat. ”Ja tuotako pitäisi uskoa?” hiljaisuus, osuin siis naulan kantaan. ”Tom?” Se oli pelkkä kuiskaus, käänän katseeni Katiin. ”Mitä on tapahtunut?” kysyy Kat minulta. ”Eikö Dan kertonut?” ”Ei,” vastaa Kat. ”Tämäpä mielenkiintoista, Sinun ei tarvitse tietää miksi olen tässä tilanteessa, mutta sen verran voin kertoa että puhuin kasvatti äitini kanssa eilen.” Kat vetää henkeä kerran terävästi. ”Miten se on mahdollista?” hän kysyy selvästi hämmästyneenä. ”Voimien avulla. Kat tule lähemmäs?” Kat tottelee sanaani. ”Niin?” Hän sanoo. ”Kat, minä rakastan sinua.”

Tom oli selvästi menettänyt järkensä. ”Tom oletko sinä kunnossa?” yritin kysyä, mutta Tom ei vastaa. ”Dan?” huudan niitylle päin ja Dan on salamana paikalla. ”Onko joku hätänä?” kysyy Dan. ”Minä voin ihan hyvin, mutta Tom ei reagoi mihinkään.” Dan kokeilee Tomin otsaa ja rypistää omaansa.”Viedään hänet pois täältä.” Yhdessä Danin kanssa saimme nostettua Tomin maasta. Saimme kuin saimmekin Tomin raahattua kartanolle. ”Sinä voi mennä nyt, kiitos kaikesta.” Sanoo Dan minulle. ”Soita kun Tom tulee kuntoon.” Sanon hänelle. Miksi Tom meni tuollaiseen kuntoon ja miten saan kerrottua tämän Danille?

”Sinä painat,” ähkäisen veljelleni kun saan hänet olohuoneeseen. ”Mitä sinä olet tehnyt?” kysyn häneltä. Tom raottaa silmäänsä ja katsoo minuun. ”Sinunhan se pitäisi tietää.” Kuiskaa Tom. ”Lepää nyt, niin saat itsesi kuntoon, jutellaan sitten kun olet okei.” Sanon veljelleni. Toivottavasti Tom ei ota jalkoja alleen.

Kotona isä odottikin jo minua. ”Sinäkin päätit tulla kotiin.” ” Hei anteeksi että tulen vasta nyt…” ”se ei haittaa, se on pääasia että olet kotona.” Sanoo isä ja halaa minua. ”Onko sinulla nälkä?” kysyy isä. ”Ei ole, tahtoisin vain nukkamaan.” Vastaan ”Hyvää yötä.” Öitä” Huikkaan isälle portaista. Huoneessani pidän huolen siitä että isä ei kuule ja soitan Danille. Dan ei vastaa, joten oletan hänen olevan veljensä luona. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Avaan silmäni, mutta en siltikään näe mitään. Yritän nousta, mutta kroppa ei tottele. ”Dan?”, huudan pimeyteen. ”Niin?” kuuluu vastaus, se tulee niin läheltä että säikähdän sitä. ”Mikä on homman nimi?” kysyn veljeltäni. ”Saat olla täällä vähän aikaa, minun pitää selvittää että mikä sinua vaivaa.” Sanoo Dan minulle. ”Dan Lady tuskin haluaa puhua kanssasi.” Niinhän sinä luulet,” sanoo Dan ja sytyttää valot. Huomaan että olemme kellarissa. ”Mitä me täällä teemme?” Kysyn Danilta. Dan katsoo minuun ,. ”Etkö arvaa?” ”En,” ”sinä saat kutsua Ladya niin sitten tiedetään mikä sinua risoo. ”Ei, ei, se ei hyödytä yhtään mitään. Et saa hänestä kuitenkaan tarvitsevaasi tietoa.” Anelen Danilta. ”Kerro sitten itse, mikä sinua vaivaa?” kysyy Dan. ”En voi.” Vastaan. ”Sen arvasinkin, siksi pyydän Katin tänne. Hän varmaan saa sinulta sen tiedon irti. ” Sanoo Dan. ”Dan tähän ei auta mikään. Jätä minut rauhaan.” Dan ei saa koskaan tietää mitä minä Katista ajattelen. Kukaan muu kuin Lady ei saa sitä tietää.

Olin koputtamassa oveen, kun Dan avasi sen. ”Moi, mitä sinä täällä?” ”Oli tulossa katsomaan Tomia.” Vastasin. ”Sepäs sattui, olin nimittäin tulossa hakemaan sinua.” Vastasi Dan ja viittoi minut sisään. Dan saattoi minut kellariin. ”Tom ei voi vieläkään kovin hyvin, joten olen tässä lähellä jos hän rupeaa ahdistelemaan sinua. Huuda jos tulee jotain.” Sen sanottuaan Dan katosi portaisiin. Raotin ovea minkä eteen minut oli jätetty. Käteni hikosivat ja sydämeni hakkasi, enkä edes tiennyt että miksi. Katsoi pimeään kellariin ja etsin katkaisijaa. Käteni löysi katkaisijan, muta samalla toinen käsi tarttui omaani. Tunsin Tomin lähelläni. Hän laittoi oven toisella kädellä kiinni ja piti toisella kiinni omastani. ”Tom”, kuiskasin. Kun vastaukseksi Tom siirsi kätensä suulleni ja sanoi ”Kat nyt jos laitat valot päälle niin tulet katumaan sitä koko ikäsi”, sen jälkeen hän laski irti minusta. ”Tom mikä sinua vaivaa?” Kysyn pimeyteen. Tiesin että Tom ei olisi missä kaukana, joten en uskaltanut liikahtaakaan. ”Kat älä tee tätä minulla” Tomin ääni kuulosti tukahtuneelta ja se kuului jostain läheltä, joten etsin Tomin pimeydestä. Käteni kosketti hänen hartiaansa eikä hän liikahtanut joten laskeuduin lattialle hänen kanssaan.” Kerro minulla Tom?” Sanoin hänelle. ”Sinun on valehdeltava Danille jos kerron.”Sen lupauksen voin tehdä jos kerrot. ”Mietin hiljaa että pystynköhän pitämään lupaukseni. ”Kat, minä…rakastan sinua niin paljon, että se sekoittaa pääni, enkä voi satuttaa Dania niin että kertoisin hänelle. Kat kai sinä ymmärrät että Dan ei saa koksaan tietää. Kat en voi tehdä sitä Danille sen kaiken jälkeen.” Tom huokaisi. ”Tom minä en kerro Danille, mutta minusta sinun on kerrottava hänelle…” ”Kat sinä et nyt ymmärtänyt. Dan ei saa koskaan tietää.” Tom melkein huusi. ”Selvä, sitten sinun on selviydyttävä tämän tilanteen herraksi, mutta älä tee mitään mikä satuttaisi Dania, lupaathan.” ”Lupaan sinulle mitä tahansa. Mene nyt tahdon olla yksin.” Sanoi Tom ja antoi minulle suukon poskelle. ”Tom minä välitän sinusta, mutta rakastan veljeäsi.” Sanoin Tomille ennen kuin suljin oven.

Dan tuli minua ovella vastaan. ”No saitko Tomista mitään irti?” mietin että miten vastaan. Päätin muuttaa vähän totuutta. ”Ei mitään muuta, kun se että Tom on rakastunut johonkin tyttöön, mutta ei voi kertoa tälle tunteistaan koska ei tiedä onko tyttö varattu vai ei.” Sanoin Danille samalla kuin yritin pitää ääneni tasaisena. ”Vai niin, ei Tomia vaan ole aikaisemmin kiinnostanut onko tyttö varattu vai ei. Oletko ihan varma että asiat ovat näin?” Kysyi Dan. ”Kyllä, mutta saat kysyä sitä häneltä itseltään jops haluat, minun on mentävä kotiin. ”Sanoin Danille ja lähdin ovelle päin. ”Soita jos tulee jotain,” Huusin Danille.

LUKU 6

Katsoi Katin perään ja mietin mahtoiko hän puhua totta. Menin takasin kellariin. Tahtoisin kuulla saman Tomin suusta. ”Tom?” huusin kellariin. Laitoin valot päälle ja huomasin varjon lattiassa. Tom istui selkä minuun päin ja katsoi ulos. !”Mitä sinä haluat?” kysyi Tom jäätävällä äänellä. 2Tahdon kuulla totuuden.” ”Etkä halua. Mitä asiaa sinulla oli? Vai etkö usko tyttöystävääsi, niinkö huonot välit teillä on?” Sanoi Tom ja kääntyi katsomaan minuun. Tomin silmät olivat kyyneleistä märät. ”Mitä on tapahtunut?” Kysyin huulipyöreänä. ”Ei mitään, mitä sinä haluaisit tietää, ole hyvä ja poistu. Tai älä mene, menen itse.” Sanoi Tom ja kääntyi takaisin ikkunaan päin. ”Tom sinä et ole kunnossa jää, minä voin tuoda sinulla verta, mutta jää.” Sanoin veljelleni. ”Jätä pussi ovelle,” vastasi Tom.

Ovi kolahti. Sain vihdoin olla yksin. ”Tom?” kuului kellarista. Se oli Lady. ”Niin?” ”Miten sinä voit? Minulle et voi valehdella samalla tavalla kuin veljellesi” ”Lady minä tiedän mitä teen, lähden täältä heti kun saan kaiken valmiiksi.” Sanoin Ladylle. ” Se kuulostaa hyvältä, nyt anna itsesi levätä ja tavataan taas kun voit paremmin.” Sanoi Lady ja katosi pimeyteen.

Ovi kolahti. Dan astui sisään. ”Meinaatko sinä lähteä? Milloin?” ”Dan minä en alun perinkään tullut tänne jäädäkseni, lähden heti kun saan kaiken kuntoon.” ”Tässä tämä veri.” Dan ojensi pussia minulle. ”Taidan olla niin hyvässä kunnossa että voit viedä tuon takaisin.” Sanoin Danille ja lähdin oven suuntaan. ”Ei sitten ketään tuttua!” huusi Dan perääni.

Heräsin aamulla siihen, kuin isä tuli huoneeseeni. ”Huomenta muru, sinulle on vieras.” Sanoi isä ja laski yllätykseni Tomin sisään. ”Huomenta Kat, anteeksi että häiritsen tähän aikaan, mutta minulla on tärkeää asiaa eikä se voi odottaa yhtään enempää.” Sanoi Tom ja istahti sängylleni. ”Mitä asiaa sinulla on jos se ei ehdi odottaa tämän pidempää?” kysyin Tomilta. ”Minä lähden, ajattelin tulla sanomaan sinulle hyvästi ennen kuin lähden.” ”Meinaatko lähteä nyt?” kysyin. ”Kyllä seuraavan 12 tunnin sisällä.” ”Tietääkö Dan tästä?” ”Tietää, älä huoli hänellä on sinut, kyllä hän pärjää.” Katsoin Tomia ihmeissäni. ”Entäs jos minä haluan että jäät?” ”Voi kulta pieni, minä en voi jäädä, nähdään seuraavassa elämässä.” Sen sanottuaan Tom suuteli minua ja lähti. Jäin katselemaan Tomin perään.

Puhelin soi. ”Kat mikä hätänä? Kyllä olen siellä ennen kuin huomaatkaan.” Vastaan ja lähden kohti Katin kotia. Löydän Katin huoneestaan silmät punaisena. ”Kat mikä hätänä?” ”Tom…” Sen enempää en kuule Katin nyyhkytyksen seasta. ”Mitä Tomista?” ”Hän…Lähti.” Vastaa Kat ja vaatii halausta. Puristan Katin rintaani vasten, samalla kuin ajatukseni kulkevat Tomin eilisiin sanoihin. ”Lähden heti kuin kaikki on valmista.” Hän oli sanonut. Samalla mietin Katin reaktiota. ”Mitä Tom sanoi sinulle?” ”Että hän lähtee, ei mitään muuta. Mitä minä olen tehnyt että hajotan aina kaiken?” kysyin Kat minulta. ”Eihän Tomin lähtö sinun vikasi ole?” ”Oli se, juuri minusta se johtui. Olen kamala ihminen.” ”Kat rauhoitu. Kerro minulle miksi Tomin lähtö olisi sinun syysi?” ”Tom… Minä lupasin olla kertomatta, en voi kertoa sinulle.” Sanoi Kat ja meni takaisin sängylleen. Jäin katsomaan Katia hölmistyneenä, mitä sellaista Tom on tehnyt että hän ei voi kertoa sitä minulle. ”Kat kerro minulle?” Pyysin. ”Tom, sanoi rakastavansa minua ja siksi lähti.” Lysähdin lattialle, Tom oli tehnyt minulle palveluksen, että sama ei toistuisi kun sata vuotta sitten. ”Dan oletko sinä kunnossa?” Kysyi Kat minulta. ”Et kai sinä ole vihainen Tomille?” ”En, kiitos Kat että kerroit.

Parin vuoden päästä.

”Herra Hämilton teille on kirje.” James toi kirjeen. Avasin sen ja huomasin sen olevan veljeltäni Danilta. Kirjeessä luki. ”Toivottavasti tämä tulee joskus perille, odotin että palaat takaisin Hamiltoniin, joten lähetin kirjeen kotiin. Kun luet tätä minä olen kaukana, mutta se ei tarkoita, että olisin unohtanut sinut. Minä ja Kat muutimme Italiaan, jotta sinun olisi helpompi palata kotiin. Toivottavasti viihdyt. Kiitos vielä kaikesta. Veljesi Dan.” Tajusin että kirjeessä oli jotain mätää sillä en ollut Hamiltonissa, mutta kirje oli silti löytänyt minut. ”James?” ”Niin herra?” ”Oliko postissa muuta?” ”Ei herra.” ”Selvä voit mennä.” Hetken kuluttua tunsin kylmän viiman, sen oli Lady. ”Iltaa Lady, miten voit?” ”Kiitos hyvin poikani, mutta minulla on sinulle uutisia. Sait varmaan veljesi kirjeen?” ”Kyllä.” ”Se ei ole veljeltäsi, se oli Katilta, joka on muuttunut vampyyriksi ja muuttanut Italiaan sillä veljesi on kuollut.” ”Miten se on mahdollista.” ”Kati isä.” Korvissani alkoi humista, Kristofer oli tämän kaiken takana. ”Mihin sinä menet?”Kysyi Lady. ”Kotiin.”

”Silmät ovat sielun peili” novelli num 4

Kauniit silmät katsovat minuun. Tunnen itseni täysin alastomaksi noiden silmien katseesta. Silmät ovat syvät ja tarkat. Katse lukee minua kuin avointa kirjaa.

Herään aamulla ja katson peiliin. Peilistä näkyy jotain odottamatonta. Silmistäni paistaa jotain mikä on ollut sammuksissa liian kauan. Jostain mieleeni nousee kauniit silmät ja paljonpuhuvat silmät. Silmät joiden katseesta tulen kohta riippuvaiseksi.

Jossain vaiheessa päivää olen päätynyt istumaan Sinun viereesi. En haluaisi olla tässä, mutta olen silti. Olen vissiin niin masokistinen, että minun on pakko pitää Sinut vierelläni. Katsot minuun ja huokaiset. Ehkä tunteet eivät olekaan täysin kuolleet. Tahtoisin koskettaa Sinua, mutta en voi, joku estää minua. Vastaan katseesi ja huomaan että ne Silmät eivät olekaan Sinun. Kauhistun, mitä olen tehnyt?

Tunnen itseni täysin hirviöksi, hajotan kaiken, satutan jokaista keneen kosken, miten joku voi edes rakastaa jotain näin pahaa? Hirviö sisälläni ei hellitä, en voi laskea Sinua pois.

Tunnen katseen selässäni kun kävelen käytävällä. Kuulen kaiken, kukaan ei vaan tiedä sitä. Kuulen jokaisen loukkauksen ja solvauksen, tunnen jokaisen katseen joka katsoo suoraa minun lävitseni, ihan kuin olisin ilmaa. Toivon että voisin olla ilmaa. Jos olisin ilmaa kaikki olisi helpompaa.

Kävelet minua vastaan. Silmäsi katsovat minua tarkkaan etsien jotain erilaista. Et löydä mitään, kumarrut minuun päin ja huomaan pian suutelevani Sinua keskellä käytävää. ”Ei, ei!” Huutaa osa minusta ”Idiootti, mitä sinä teet?” En kuuntele itseäni vaan keskityn täysin Sinuun. Sinä olet ainut kenellä on tällä hetkellä mitään väliä.

Särjetty sydämeni esittää vastalauseen. ”Tyhmä, tätäkö halusit?” Sinä jätit minut toisen takia, enkä silti osaa laskea irti Sinusta. Jokainen joka kävelee minua vastaan on kuva Sinusta, en näe ketään, näen vain Sinut. Sydämeni huutaa tuskasta.

Lämmin käsi kaulallani, vaativat huulet suullani, nautin. Avaan silmäni ja huomaan sen olevan Hän. Minun kaunissilmäinen ihmeeni. Suljen silmäni.

Herään aamuun ja huomaan olevani vieraassa huoneessa. Katson ympärilleni etsien jotain tuttua. Katseeni kiinnittyy peilin edessä seisovaan hahmoon. Kauniit kiharat ylettyvät mahtaville hartioille. Yritän miettiä kenellä on tuon mallinen selkä. Hahmo kääntyy ja haukon henkeäni.

”Mitä olen tehnyt? Olenko minä tosiaan näin tyhmä, että en erota enkeliä demonista, onko minusta todella tullut niin sokea.”

Sinä katsot minua, mutta et sano mitään. Tulet lähemmäs etkä edelleenkään laske katsettasi minusta. Katson silmiisi kuin hypnotisoitu lintu katsoo käärmettä. Silmistäni paistaa kauhu, etkä enää liiku. ”Mikä sinun on?” Kysyt. ”Ei mikään, tämä on vain jotain täysin uutta.” Vastaukseni ei miellytä Sinua. Uskallaudun lähemmäs Sinua, silti toivon sisimmässäni että käskisit minun lähteä. Jos käskisit minun nyt lähteä niin se onnistuisi, mutta Sinä et sano mitään vaan odotat minua.

Äänesi on musiikkia korvilleni, en tajua miksi tästä pitäisi luopua. Olet kaikkea mistä saattaa unelmoida. Paitsi yhtä asii et täytä, Silmäsi eivät ole Hänen silmät.

Kauniit ja viisaat Silmät katsovat minua niin että ne sytyttävät minut palamaan. Tuli ei polta se hellii vereslihalle raapiutunutta sisimpääni, se parantaa. Vain yksi katse voi muuttaa kaiken.

”Valoa etsimässä” novelli num 3 Memorian jälkimainingeissa

Valoa etsimässä

Pimeys, valoton ja kurja, miksi se piinaa?

Olit sanonut, että minä olen muuttunut. ”Miten?” Olin kysynyt, et vaivautunut edes kertomaan, vaan otit takkisi ja häivyit. Siitä on jo kaksi viikkoa. Tämä on sinulle täysin normaalia tulet ja menet miten haluat, mutta nyt alkaa jo pelottaa. Olen sanonut, että saat olla kaksi viikkoa pois, ennen kuin soitan mihinkään, nyt tuo maaginen raja alkaa paukkua. ”Mihin olet mennyt?” Soitin äidillesi, hän sanoi nähneensä sinua eilen, mutta ei enää tänä aamuna. ”Missä olet?”

Hapuilen pimeässä, tunnun maan kylmyyden ja tuulen henkäisyn. Missä olen?

Kun en saanut sinua äitisi luota kiinni, soitin Janille. Jani sanoi nähneensä sinut eilen, mutta ei tiennyt että mihin olit menossa. Mieleni teki minulle tepposet, rupesin näkemään sieluni silmin, että et enää palaa. Päätin mennä siskoni luokse, jotta ei tarvitsisi olla yksin.

Sinä yönä näin ensimmäisen unen. Olin metsässä keskellä kesää, tässä samassa metsässä näin sinut ensimmäisen kerran, vuosia sitten, retkellä ystäviesi kanssa. Metsä oli pimeä ja lähdin etsimään polkua pois sieltä. Kävelin ja kävelin, kunnes seisoit edessäni kuin elävänä, silloin heräsin. ”Kamalaa.” Siskoni säikähti ja rauhoitteli minua. ”Ei mitään hätää, se oli vain unta.” ”Kamalaa, saanko lainata autoasi?” Kysyin ja lähdin metsään.

Mihin olen joutunut, miksi en näe mitään?

Metsä oli samanlainen kuin unessani, hämärä ja hiljainen. Hapuilin aikani metsässä, kunnes tuli pimeää ja lähdin kotiin. Kotona näin valon ja luulin sinun jo palanneen, mutta se oli äitisi, joka istui keittiössä. ”Mitä sinä täällä?” Äitisi katsoi minuun ja näin kyyneleet hänen silmissään. ”Jenni, rakas..” Hän aloitti.

Pimeys on jatkunut jo liian kauan, haluan pois täältä. Apua, onko täällä ketään?

Herään hikisenä sängystä, kaikki on valkoista. ”Ihanaa taidan olla kuollut.” mumisin. Kuulin askeleet. ”Taidat voida jo paremmin?” Kysyi vieras ääni. ”Missä minä olen? Onko Noakin täällä?” Avasin silmäni ja tajusin olevani sairaalassa. ”Tämä on Helsingin sairaala, Noasta en tiedä.” Se oli äitini.

”Noa, älä jätä minua, sinä olet kaikkeni. Älä tee sitä!” Niin olin huutanut edellisenä yönä. Hoitaja oli tullut nukuttamaan minut.

Pimeää, missä olet? tahdon kotiin, Jenni missä olet?

”Kauan olen nukkunut?” Kysyin minua hoitavalta lääkäriltä. ”Kohta kaksi viikkoa, jos sitä voi uneksi kutsua, vaivuit koomaan tasan kaksi viikkoa sitten, eikä syy ole vielä selvä. Selvitämme sen mahdollisimman pian. Nyt sinun täytyy vaan levätä ja olla rasittamatta itseäsi.” Vastasi lääkäri katsoen minuun. ”Onko jotain mitä haluaisit kysyä tai kertoa?” ”EI ole, paitsi saanko nähdä äitini?” ”Tällä hetkellä kanssasi ei saa puhua, joten et saa, näät äitisi sitten, kun tiedämme mistä sinun koomasi johtui.” Vastasi lääkäri ja poistui. Kului viikko nukuin edelleen hyvin huonosti, enkä päässyt unista tai unesta eroon. Näin unta metsästä ja Noasta. Se oli hyvin ahdistavaa.

Jenni, miksi olet jättänyt minut, älä tee tätä minulle!

Ovi kolahti ja lääkäri tuli huoneeseen, otsa uurteisena. ”Jenni, tilastasi on tullut uutta tietoa. Sinun koomasi johtui mahdollisesti suuresta stressistä ja jostain mikä painaa sinua.” Hän sanoi. ”Mitä jos menisit terapeutille puhumaan tilastasi. Se voisi auttaa sekä sinua, että meitä.” Ajattelin, että nyt ne pitävät minua, ihan hulluna. Mutta ajattelin, että menemällä terapeutin puheille saisin edes puhua jonkun kanssa. ”Kyllä se sopii.” Vastasin lääkärille. Seuraavana aamuna oli ensimmäinen terapeutti käynti. ”Huomenta, miten voit tänään?” Kysyi naispuolinen terapeutti. ”Huomenta vaan, hyvää kai, kun olen ylhäällä.” Vastasin ja istuin penkkiin. ”Kertoisitko elämästäsi viimeisen noin 5 vuoden ajalta, niin voisin saada vähän pohjaa.” Kysyi terapeutti ja kaivoi kynän ja lehtiön ja rupesi kirjoittamaan. Aloitin lukion viimeisestä luokasta, elämästä ennen Noan kanssa seurustelua. ”Noa on elämäni valo, hän on tehnyt minusta tälläisen mitä nykyään olen. Hän on kaikkeni. Noa on tosi oikukas ja menevämpi luonne kuin minä.” ”Mitä tapahtui kuukausi sitten, sinä iltana, kuin näit Noan viimeisen kerran?” ”Muistan vain, että riitelimme jostain Noan menemisestä ja hän väitti minun muuttuneen, jonka jälkeen hän häipyi.” Huomasin itkeväni, kun sai sanottua sen ääneen. Terapeutti katsoi minuun ja jatkoi kirjoittamista, hän jatkoi ”Muistatko siitä illasta mitään, kun sinut tuotiin tänne?” ”Muistan tulleeni kotiin metsästä, josta olin etsinyt Nooa ja löysin Nooan äidin keittiöstä kyyneleet silmissään, hän sanoi minulle jotain, mutta en muista mitä.” Terapeutti sanoi ”Nooan äiti soitti ambulanssin silla olit pyörtynyt sen jälkeen mitä hän sanoi sinulle, hän sanoi että ehtinyt kuulla kaikkia enne kuin pyörryit.” ”Mitä hän sitten sanoi minulle?” Ihmettelin. ”Hän sanoi näillä sanoilla. Jenni, rakas…”

Minä haluan kuolla, miksi tämä helvetin pimeys ei lopu? Jenni, miksi olet tehnyt tämän minulle?

Nooa sanoi ”Älä pelkää, minä en koskaan jätä sinua yksin. Kyllä sinä sen teidät. Jenni olet maailman valo, ilman sinua minä eksyn.” Sen jälkeen hän oli kosinut minua ja vannonut, ettei koskaan jätä minua, mutta missä hän on?

Heräsin kirkkaaseen valoon. ”Nooa, miksi valot ovat päällä?” ”Kulta rakas, Nooa ei ole täällä, mutta sinulla ei ole mitään hätää.” Se oli äiti, miten ihanaa oli kuulla hänen äänensä. ”Äiti, missä olen? Kerro?” Vaadin äidiltä. ”Olet edelleen sairaalassa, tilasi ei ole parantunut, vaikka niin odotettiin, sinun nukutustasi on kevennettiin, jotta sinut saataisiin hereille.” Äiti katsoi minuun ja jatkoi. ”Mitä sinun ja Nooan välillä on tapahtunut?” Värisin pelkäsin tuota kysymystä enemmän kuin kuolemaa. ”Nooa on vain…K-kadonnut, eikö niin? Ei kai mitään muuta””Kulta rakas oletko ihan varma…” Äiti aloitti kunnes lääkäri tuli huoneeseen ja katsoi minuun. ”Äiti on hyvä ja poistuu tahdon keskustella tyttärenne kanssa.” Sanoi lääkäri ja äiti poistui katsomatta minuun. Lääkäri tuli luokseni ja katsoi silmiini. ”Mitä sinä salaat?” ”En tietääkseni mitään.” Vastasin tyhmänä. ”Kuka Nooa on ?” ”Kihlattuni ja kuoll…”

Jenni älä ole tyhmä, eihän tämä noin haudan vakavaa ole, enhän minä ole tehnyt mitään. En kai? Minä en edes voisi satuttaa sinua. Jenni, vastaa!”

Äiti oli tullut takaisin ja kampasi takkuista tukkaani. Olin kuuelma niin huonossa kunnossa, että minua ei saanut jättää hetkeksikään yksin. ”Äiti mikä minua vaivaa, miksi en pääse kotiin?” Kysyin äidiltä. ”Jenni, kukaan ei tiedä mikä sinulla on, ennen kuin se on selvitetty et voi mennä kotiin.” Vastasi äiti ja katsoi minuun. ”Miksi tuollaista kysyt?” ”Kun Noa ei tiedä missä olen ja en halua huolestuttaa häntä.” Vastasin ja katsoi ikkunasta, satoi lunta. Äiti lähti huoneesta ja meni keskustelemaan lääkärin kanssa.

Jenni älä kehtaa! Oikeasti, missä sinä olet?

Lääkäri määräsi lepoa ja minut siirretiin toiselle osastolle, se että miksi niin sitä en tiennyt. Jouduin uusiin tutkimuksiin ja välillä tuntui että olen tulossa hulluksi, kun en nähnyt ketään tuttuja, äitikin kävi enää todella harvoin.

Eräänä iltana huoneeseeni tuli nainen, ketä en meinannnut tunnistaa, kun hän tuli lähemmäs tajusin hänen olevan Nooan äiti. Hänellä oli kädessään jotain kun hän istui penkkiin. ”En kai häiritse?” Kysyi hän varovasti. ”Et toki on kiva saada seuraa.” ”En tiedä, että saisinko kertoa tämän sinulle, kun sinä olet niin huonossa kunnossa. Jenni Nooan on tuota, löytynyt.” Sanoi hän, katsoin Nooan äitiä kummissaan. ”Mitä sin ä tarkoitat?” ”Tuota, kysyn lääkäriltä, että saanko kertoa tämän, anteeksi.” Hän lähti. Jäin miettimään hänen sanojaan. Mitä ihmettä hän tarkoitti. Hetken kuluttua Nooan äiti ja lääkärii palasivat. Lääkäri teki rutiini tarkastuksen ja antoi Nooan äitin puhua. ”Jenni tämä voi tulla yllätyksenä. Nooan on…en tiedä miten sanoisin tämän. Nooa on poistunut keskuudestamme.” Sillä hetkellä maailma pysähtyi, millään ei olisi enää mitään väliä. ”Nooa älä, ei, tämä ei ole totta, älä valehtele.” Huusin, Nooan äiti säikahti ja poistui. ”Jenni, älä mene, älä jätä minua!” Nooa oli sanonut, että ei jätä minua, mitä minä olen tehnyt, Nooa, miksi?

Kahden viikon päästä uutisissa liki. ”Nuori nainen löytyi myrkytettynä sairaalasta.”

”Jenni,Jenni. Oletko se sinä?” ”Nooa, Nooa. Missä’olet?” ”Jenni, miten ihanaa nähdä sinua, sanoinhan, että en koskaan jätä sinua. Sanoi Nooa. ”Minä tiesin.” Vastasin hänelle.

Kuin kohtalon oikku novelli num 2

Kuin kohtalon oikku

Sanotaan että ihminen muuttuu aina vähän jokaisen tärkeän ihmisen vuoksi. En ajatellut, että olisin muuttunut niin paljon. Olin ollut ihan tavallinen lukiolainen, kunnes…
Vuosi sitten seurustelin ensimmäisen kerran, se vuosi oli ihmeellinen, opin itsestäni vaikka mitä, ja siitä miten olla toisen ihmisen kanssa. Olit minulle kuin tienviitta polulla. No sen vuoden sinä jaksoit, vuoden ajatella, niinkin kauan.
En muuttunut tarpeaksi nopeasti, olen suhteellisen ujo, vaikka rakastan tehdä töitä ihmisten kanssa.
Sanoit ”sie oot tosi hyvä tyyppi, mutta tämä ei voi jatkua näin.” Jätit minut raa’alla tavalla, veit minulta kaiken. En masentunut pahasti, mutta vaivuin kuin koomaan. Ihmisiä tuli ja meni.
Rupesin juomaan, jotta pääsisin painajaisista, se ei siltikään auttanut Koulun käynti jäi siihen vähään mikä oli pakko hoitaa, kotona hoidin hommat jotta saisin viikonloput vapaaksi. Juhlin railakkaasti, muista vain yhden illan. Sen jälkeen lopetin juomisen kuin seinään, muista vain että tanssin vanhan ihastukseni kanssa hitaita, kunnes kappale vaihtui, Dj soitti Juha Tapion ”Kaksi puuta” Rupesin kuuntelemaan tuon kappaleen sanoja ja meinasin oksentaa, siis sen tunne ryöpyn takia. Se kappale oli ollut meidän biisimme…
Asiat palasivat vanhoihin uomiinsa, jouduin opiskelemaan oikein olan takaa, että sain kaiken suoritettua. Menin yhtenä syksyisenä iltana nuokkarille katsomaan menoa. Eteisessä minua tuli vastaan isonen omalta rippileiriltäni.” Moi, mitä sulle kuuluu, kun et oo käyny aikoihin?” Kysyi hän ja halasin minua, kuten tapoihin kuului.” Kiitos parempaa tällä hetkellä, on ollu menoa, muuten olisin käyny useimminkin.” Vastasin.” Tuu kattomaan, tänään onkin hyvä päivä olla paikalla, nimittäin yksi vanha tuttu on tullu käymään.” Sanoi isonen minulle ja otti kädestäni. Mietin, että kuka vanha tuttu, ei tullut mieleen, kuin yksi nykyinen teologian opiskelija.
Menimme niin sanotun olohuoneen puolelle, istuin sohvaan ja kaivoin kynän laukustani. Kitaran varressa istui sinisilmäinen nuorimies, kuka ei näyttänyt yhtään tutulta, sitten keksin Hän oli se yövahti rippileiriltäni. Muusikko, ja soitti aina iltaohjelmissa. ”Etkö meinannu tunnistaa Jiriä” Kysyi Riikka. ”En.” vastasin ”En usko että omasta rippileiristäni olisi jo kolme vuotta” Sanoin Riikalle.
Kun illan loputtua talsin kotiin, kuulin askeleita. ”Moi, näin sut nuokkarilla, mutta ei ehitty sanoo vaihtaa, oon Jiri jos muistat.” Jiri tuli kävelemään rinnalleni. ”Juu, muistan minä” Vastasin. ” Miten sulla on menny? Ei olla nähty niin pitkään aikaan.” Kysyin Jiri yllättäen, ihan kuin tuntisimme paremminkin. ”Mitäs mulle, koulua käydessä.” Vastasin. ”Olen kyllä kuullut jotain muuta, älä suutu, sulla muuttu kuulemma elämäntavat aika paljon vuoden alus.” Sanoi Jiri ja katsoi minua silmiin. ”No, mulle ja mun poikakaverille tuli ero ja masennuin aika pahasti.” Vastasin laskien pääni alas. ”Ei sydänsuruissa ole mitään hävettävää, itsekin rakastuin joskus nuorena parhaaseen ystävääni ja sain rukkaset, sen seurauksena masennuin, mutta nousin takaisin jaloilleni musiikin ja Jumalan avulla. ” Vastasi Jiri. ”Niin musiikki se minutkin koomasta herätti” Vastasin ja katsoin ympärilleni. ”Hupsis ole kävelly ihan väärään suuntaan.” Tuhahdin. ”Ei hätä ole tämän näköinen. Tule mä voin saattaa sua, niin et eksy.” Sanoi Jiri ja tarttui käteeni.
Sen matkan aikana keskustelimme kaikesta, kotiin päästyäni, kello oli jo tosi paljon. ”Yritetään nähä taas” Sanoin Jirille kotiovella” Joo, oon kaupungis ainankin tän vuoden, opiskelen etänä ja teen töitä samalla. ”Vastasi Jiri ja lähti.
Seuraavana aamuna nousin kolinaan, mietin että isä se riehuu keittiössä, mutta se olikin Jiri.”Mitä sie täällä?” Kysyin ihmeissäni.” Äitis laski sisään, tuntee mut monen vuoden takaa.” Vastasi Jiri ja hymyili. ”Ajattelin herättää prinsesan kauneus unilta.” Sanoin Jiri ja ojensi lasin mehua. ”Pistä vaatteet päälle, messu alkaa 15 min päästä.” Milloinkohan olin viimeksi istuin kirkossa, mietin. Pukeuduin ja lähdimme ajamaan kirkolle, onneksi matka ei ole pitkä. Messussa oli yllättävän paljon väkeä. Meinasin lähteä kotiin, mutta Jiri nappasi mua hihasta. ”Mihin mennään?” Kysyin. ”Kohta näet.” Vastasi Jiri hieman salamyhkäisesti.
Ajoimme niemeen, siellä kaikki rakastavaiset aina istuivat, tai ne ketkä tiesivät paikan. ”Tule” Sanoi Jiri. Pääsimme niemeen, siellä oli kaunista, olin aina pitänyt siitä. ”Miksi toit mut tänne, vaikka tiedät millanen maine tällä paikalla on?” Kysyin hieman järkyttyneenä. ”Ajattelin piristää ja tutustua suhun.” Vastasi Jiri ja katsoi järvelle. ” Ja ketä se haittaa, kun ei täällä ole muista.” Lisäsi Jiri.” No, joo, mistä juteltais, tunnet mut jo aika hyvin.” Vastasin ja istuuduin kalliolle. Heitin kengät jalastano ja uitin ne järveen, vesi oli yllättävän lämmintä, vaikka oli jo elokuun puoliväli. Jiri istui viereeni ja katsoi minuun. ”Kerro elämästäsi, niin osaan kertoa mitä sulle oikeesti kuuluu, oon nimittäin lukenu psykologiaa.” Sanoi Jiri.
” No, mistäs alottais, no jos aloitan lukion ykkös vuodesta, jolloin tapasin Laurin.” Aloitin, mutta lopetin saman tien, niemeen tuli muitakin. Nyt näyttäisimme Jirin kanssa vaivan parilta, ajattelin. Jiri katsoi taakseen ja tuli lähemmäs. ”Älä muiden mielipiteestä välitä, no nyt ei ainankaan tarvitse huutaa.” Sanoi Jiri ja istui ihan liki. ”No, lukion ykkösellä hengailin Laurin kanssa ja tällei, ei kai siinä ihmeempiä.”
Sanoin ja mietin mitä muuta viime vuoteen oli kuulunut. ”Jossain vaiheessa viime jouluna, tai varmaan enne joulua, en muista, Lauri rupesi hengaamaan yhen Jennin kanssa, vaikka me seurusteltiin vielä, sit se ilmotti joulukuun puolivälis, että mein juttu ei toimi…”Jatkoin, katsahdin Jiriin ja näin hänen seisovan nyt hieman kauempana. ”Mikä sulle tuli?” Kysyin. ”Miten, miten se Lauri saattoi jättää sut, vaikka oot tosi hyvä tyyppi?!” Parahti Jiri ja istui jälleen kallioon.” Ehkä me oltin liian erilaisia, se esim ei tajunu seurakunnasta mitään.” Vastasin, mutta jatkoin heti ” Silti Lauri oli tosi kiva ja tällei.” Jiri katsoi minuun ja näin tuskan hänen silmistään. ”Valitettavasti ihminen yrittää hajoittaa itselleen tärkeitä ihmisiä, vaikka tarvitsee niitä kaikista eniten” Sanoi Jiri, ja minulle nuosi tippa linssiin, juuri niin minulle ja Laurille kävi, ajoin Laurin pois vaikka olisin tarvinnut häntä.
Jiri näki kyyneleet silmissäni ja tuli kuivaamaan niitä. ”Ei tässä mitään.” Kuiskasin. ”Jos olisin tienny, että sulla on noin rankkaa, olisin pitäny yhteyttä.” Sanoin Jiri hetken päästä. ”Olen joskus miettinyt, että jos olisimme tutustuneet aikaisemmin olisimmeko tavanneet nyt?” Sanoi Jiri, aivan kuin en olisi ollut edes paikalla. ”Jiri, äh, antaa olla…”Aloitin. ”Mitä? Sano nyt, kun aloitit jo.” Jiri tokaisi, ja hymyili ilkikurissti.” No olen joskus miettiny, että sie silloin mun omalla riparilla olit, ei tästä tuu mitään. No mä oon aina pitäny susta ihmisenä ja tällei.” Sanoin ja punastuin kauttaaltani.” Niin miekin susta, usko pois, mutta mie oon tosi vanha sulle.” Jiri sanoi, mutta korjasi kohta.” Tai siis eihän ikä ole koskaan ollut esti, eikä se ole kuin, ootas, öö, kolme vuotta.”
Olin aivan äimänkäkenä, mitä Jiri oikein horisi. ”Ootko saanu auringon pistoksen tai jotain?” Kysyin ja nauroin ensimmäistä kertaa kunnolla joulun jälkeen. ” En, mutta luulen että yritän iskeä sua jotenkin tosi onnettomasti.” Nyt oli Jirin vuoro punastua. ”Ahhaa, enkö mie oo tosi nuori? Tahdon ainankin ensin tutustua suhun ihmisenä, en oikein tiedä susta mitään.” Vastasin ja katsoin kellooni ”Eikä se on jo tosi paljon, melkein kahdeksan, hei Jiri mun on pakko mennä, nähdään jossain, soittele” Huikkasin kun juoksin pyörälleni.
Näin kuluim seuraavat kaksi viikkoa. Jiri oli aivan mahtava tyyppi. Onnemme ei tietenkään ollut ikuista, minulla alkoi koulu ja Jirillä työt, näimme silti viikoittain, kuin melkein asuin nuokkarilla. Kuukaudet juoksivat syys- ,loka- ,marras- ,joulu- ja tammikuu, pian oli helmikuun puoliväli ja ensimmäinen rippileiri. Lähdin leirille iloisen mielin sillä tiesin, että saisin tehdä viikon Jirin kanssa töitä. Saimme tietenkin kaikki juorut niskaamme. ”Niillähän on hirveesti ikä erookin.” Kuului keittiöstä. Osasin olla ajattelematta niitä. Jiri oli opettanut minut hyvin sen suhteen.
Rippileiri oli mahtava, silloin aloimme virallisesti seurustella Jirin kanssa. Jiri opiskeli kanssani, joten hän ei häirinnyt opiskeluani ja minä autoin häntä töissä, kun koululta ehdin. Hyvät ystävät osasivat jättää meidät rauhaan, mutta silti en hylännyt heitä. Tuli kevät ja koulua oli enää muutama viikko jäljellä. Silloin muistin, että Jiri ei jäisi tänne vaan muutaisi takaisin Helsinkiin. Otin asian puheeksi. ”Jiri (hän kuuli heti äänensävystäni, että asia olisi vakava) jäätkö tänne vai palaatko Helsinkiin?” ”Voi kulta pieni, ehdin jo toivoa, että et muistaisi” Vastasi Jiri ja syleili minua. ”Miksi, onko pakko?” Kysyin, kuin pieni lapsi.” En tiedä, jos saan vakituisen paikan, voin opiskella työn ohessa, oppisopimuskoulutuksessa. Sitten voin jäädä tänne.” Vastasi Jiri ja katsoi kaukaisuuteen. Istuimme jälleen niemessä kalliolla, siitä oli tullut meidän paikkamme. ”Minulla on vuosi lukiota, sen jälkeen voimme lähteä, ja…” Aloitin. ”Ja, mitä?” Jiri kysyi ja katsoi minuun. ”Ja voisimme jatkaa miten haluamme, minä kuitenkin haen teologiseen Joensuuhun, ja näin.” Jatkoin miettien, mitä oikeasti haluan.” Tällä hetkellä minun elämässäni ei ole mitään muuta tärkeämpää, kuin sinä, jos muistat.” Sanoi Jiri ja silitti hiuksiani. ” No, jos olet sitä mieltä, niin mennäänkö kihloihin?” Heitin ja katsoin Jiriä silmiin ”ja kuin olen kuitenkin yli 18 vuotias, joten miksi ei?” Jirin lueka loksahti auki.” Olen itsekin ajatellut asiaa, voidaanhan myö mennä sormukset hakemaan.” Hän hymyili ja suuteli minua.
En muista milloin olin ollut niin onnellinen. Minulla oli kaikki mitä halusin. Vuodet vierivät ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, ja viides, olin 23 vuotias ja Jiri 26, olin saanut liperit kaulaan ja Jiri sai opiskelunsa suoritettua. Häät oli sovittu samalle päivälle milloin tapasimme ensimmäisen kerran. Juhla oli kaunis ja mahtava….
Olin ollut tavallinen lukiolainen kunnes kohtasin Jirin, Jiri herätti minut henkiin. Hän on minulle koko elämä. Jokainen tärkeä ihminen muutta meitä, ja Jiri teki minusta onnellisen aviopuolison.

Mun eka Novelli joka on julkastu julkisesti :)

Lahja taivaasta

Aamu oli kaunis, ja tiesin päivästä tulevan mahtava. Lähdin koululle. Kiitin onneani siitä, että matka ei ole pitkä, sillä vihaan aikaisia aamuja. Kouluun päästyäni menin kaapilleni ja katsoin päivän lukujärjestystä. Huomasin, että päivä ohjelma on jotain ihan muuta mitä muistin. Siinä luki: äidinkieltä, historiaa ja biologiaa. Jokaisesta tunnista tulisi kidutusta, ellet istuisi vierelläni, ajattelin.

Äidinkielen tunti alkoi ja siellä Sinä jo istuit luokanperällä raamattu kädessä. Istuin paikalleni. Opettaja tuli luokkaan ja aloitti opetuksen. Tunti mateli, en saanut mitään aikaiseksi. Tähänkö tämä nyt kaatuu, maailmani jossa olen viimeiset viikot elänyt, mietin. Katsoin taakseni ja huomasin yllätyksekseni, että olit lopettanut raamatun luvun ja tuskailit oman aineesi kanssa. Sinulla näytti olevan yhtä hankalaa, kuin minulla. Kello soi sen merkiksi, että tunti loppuisi. Havahduimme molemmat ja nousimme. Tarkoitukseni oli kävellä perässäsi, mutta olin liian nopea Sinun enkelin keveille askeleille. Tulimme ovelle samalla sekunnilla. En meinannut saada ovea auki, kunnes Sinä tulit ja avasit sen minulle, avuttomalle, toopelle. Silloin tiesin, että meidän tarinamme ei loppuisi tähän..

Laitoin kuulokkeet korviini ja kompuroin portaat alas. Historiaa olisi seuraavaksi. Se on lempi aineeni ja tällä hetkellä niistä kiinnostavin. Kreikanmytologiaa, ihanaa. Aamun masennus alkoi kadota. Menin luokkaan ja kaikki kääntyivät katsomaan. Kuulin jostain ”Tuolla se Jeesustelija menee.” Nauroin sisäisesti näille hölmöille ketkä arvostelivat toisia. Mitä he mistään tiesivät, mietin. Istuin paikalleni, ikkunan viereen ja katsoin ulos. Luulin nähneeni Sinut, mutta sehän on mahdotonta, sillä sinun tuntisi ja kurssisi menevät ihan eritavalla kun minun. Opettaja aloitti tunnin ja havahduin, että tästä se alkaa. Tunti oli yksi vuoden parhaista. Pääsimme syömään, ruokalaan astuessani tulin ajatelleeksi, että istuisitko Sinäkin siellä. Siellähän Sinä istuit ystäviesi kanssa. Omat luokkakaverini pyysivät minua istumaan heidän kanssa samaan pöytään ja sinne minä meninkin. He kyselivät jotain historian tunnista ja huomasin vastaavani jotain aivan muuta, mitä piti ”Joo, oli se…Siis mitä? Historian tunti meni ihan hyvin.” Syötyäni lähdin kohti biologian luokkaa, biologiakin on yksi lempiaineistani, voisin väittää jopa rakastavani sitä ainetta. Lisäksi biologian opettaja on koko koulun paras opettaja. Aiheena oli ihmisen biologia, tunti meni todella nopeasti. Päivän päätyttyä lähdin kotiin. Menin kirjaston kautta. Lainasin yhden mahtavan romaanin. Kotona minua odotti minun kaunis ystäväni. Söin, tein läksyt ja käytin ystäväni ulkona. Lähdin kirkolle, kokoontuminen olisi illalla. Ajattelin ensin käydä kirkkossa.

Kirkkoon astuessani huomasin Sinut siellä. Ehdin jo luulla, että se olisi unta. Ajattelin että Sinä olisit hiljentymässä, niin kuin minäkin olin ajatellut. Lopulta huomasin että Sinulla ei ollut kaikki hyvin. Miten jotain noin ihmeellistä voisi satuttaa. Se piru joka Sinuun on koskenut saisi kokea vihani, ajattelin. Rauhoitettuani itseni ajattelin tulla puhumaan kanssasi. Kiitin onneani siitä, että kirkossa ei ollut muita, sillä en olisi uskaltanut tulla puhumaan kanssasi. Istuin viereesi ja kysyin ”Mikä siun on?” Et edes katsonut sitä, että kuka kysyi vaan halasit minua ja rupesit itkemään. Olin ihan ymmälläni, Sinä siinä minun sylissäni. Onneksi ei tarvinnut puhua, sillä en olisi saanut sanaa suustani. Saatuasi itsesi rauhoittumaan kiitit ja lähdit. Noin vain, ajattelin. Toivottavasti edes muistit, että kuka sinua lohdutti. Olin ymmälläni, en saanut itseäni liikkeelle. Katsoin kelloa ja huomasin sen olevan todella paljon, kokoontuminen olisi jo alkanut. Onneksi meillä ei ole tarkkoja saapumisaikoja.

Tullessani kaikki olivat jo aloittaneet. Tiesin että olisit paikalla, mutta yllätyin silti läsnäolostasi. Menin istumaan vakiopaikalleni, Sinusta katsoen vasemmalle. Aloitimme perinteisellä kuulumiskierroksella. Kertoessasi mitä sinulle kuuluu, en yllättynyt yhtään, sillä tunnen elämäntarinasi jopa paremmin kuin omani. Sinun tarinasi on kaunis, vaikka elämäsi ei ole ollut helppo. Olet jaksanut elää uskosi kautta ja Herra on auttanut Sinua monella tavalla. Olet todella anteeksiantava ihminen, olet antanut anteeksi kaikille Sinua huonosti kohdelleille tyttöystävillesi. Olet saanut kiittää Herraa useasti niistä uskomattomista ihmisistä rinnallasi.

Havahduin minun vuorollani ja kerroin menneen viikon tapahtumista. Kerroin, että minulle kuuluu hyvää. Sillä hetkellä Sinun kauniit silmäsi katsoivat minuun, niin että et uskoisi mitä sanon. Näet ihmisistä niin monia asioita. Luet minua kuin avointa kirjaa, mutta onneksi et tiedä mitä todella ajattelen.

Kokoontuminen sujui hyvin. Sinä pidit meille opetusta rukouksesta. Rukoileminenhan on todella tärkeää kristityille. Imin sisääni kaiken tiedon, vaikka mikään ei tullut uutena. Sinä opetit meitä hyvin ja tiesit mitä haluat sanoa. Unohdin jossain vaiheessa kuunnella mitä sanoit, kun jäin katsomaan kehonkieltäsi. Tykkään katsella miten ihmiset liikkuvat. Kehonkielesi kertoo, että olet varma siitä mitä teet. Kokoontuminen meni todella nopeasti. Lopetimme perinteiseen sisaruspiiriin. Tarkoitukseni oli tulla viereesi, mutta paras ystäväni tuli siihen ja supatti korvaani ”Mikä sun on, oot ollut ihan outo tänään?” En vastannut hänelle. Siunasimme toisemme ja kiitimme illasta. Lähdin eteiseen ja puin päälleni.

Ulos päästyäni kuulin jonkun askeleita. Ne tulivat Sinun enkelin keveistä askeleistasi. Yllätyin niin suuresti, että tiputin puhelimeni maahan. Rupesin nostamaan sitä, mutta Sinä ehdit ensin ”Tässä” sanoit. Minä kiitin ja lähdin jatkamaan matkaani. Laitoin kuulokkeet korviini, mutta kuulin silti Sinun askeleesi. Ajattelin että tulet sattumalla samaan suuntaan. Sinä tartuit minua olkapäähän ja pysäytit minut. Et laskenut irti vaikka olisi pitänyt vaan suljit minut syliisi ja sanoit ”Nyt olet turvassa maailman pahalta.”
Silloin tiesin, että rukouksiini on vastattu ja olen saanut oman suojelus enkelin. Rukoilin hiljaa sydämessäni kiitoksen. Minä tiesin jo aamulla, että tästä päivästä tulee mahtava.