Lähtölaukaus Oronmylly 30.8

Olipas nostalginen tuo eilinen reissu, vaikka ääni oli aamulla aika pois niin totesin että kyllä lähetään kattomaan yhtä lempi bändiäni ja kahta tosi mahtavaa tyyppiä.

Niin jos nostalgista puhutaan niin itte oon ensimmäisen kerran ollut Orolla syksyllä 2007, eli aika tarkkaan seittemän vuotta sitten. Se oli aikamoinen reissu. Se oli kerta kun oon nähny KLS:sän ensimmäisen kerran, ja jos sinä arvoisa lukija muistat kun näit lempi bändisi ensimmäisen kerran  niin osaat kuvitella miltä silloin on tuntunut. Rikki- biisin tarina on siitä saakka ollut pala mun elämääni.

Eilen sain kuulla että KLS:s on ollut 2006 ensimmäisen kerran Orolla, ja bändille tulee tänä vuonna 10 vuotta täyteen, joten minä olen nähnyt tuon tällä hetkellä yhden suomen suurimman gospel bändin livenä silloin kuin se ei ollut vielä iso bändi! Tunnen itseni etuoikeutetuksi!

Pertu (KLS:sän laulaja) puhui keikan aikana että siks ne teki akkari levyn vuos sitten että niitten ei tarttis tehä akkari keikkoja, no mites kävi? No joo, itte kun menin hakee levyä niin sanoin että bändi kuin bändi niin musiikin sielu tulee akustisesti eri tavalla esiin. Ja KLS kuulostaa myös tosi hyvältä akkari meiningillä. Etenkin Suru- biisi on todella kaunis! Toki itte osaan myös arvostaa kunnon räminä musiikkia, mutta akkari meininki on joskus todella tervetullutta. Joidenkien biisien sanoma aukeaa paremmin akkari hommissa. Tästä esimerkkinä voisi olla Bullet for my valentinen Last fight, niin kaunis kappale, mutta normi versio on niin kova, että osa tekstistä jää ihan musiikin alle, onneksi siitäkin hienosta biisistä on akkari versio.

KLS:sästä vielä. Harvemmin sitä saa isoja musa staroja moikkailla tollei miten KLS:sän porukkaa saa moikkailla. Toisaalta onhan tää niin marginaali musaa että, mutta silti. Ja on bändi joka osaa arvostaa jokaista fania. On musiikki alan ihmisiä ketkä ei osaa niin hyvin ottaa faneja huomioon kuin esim gospel-musan esittäjät, ja oikeestaan mitä pienenmpi esiintymislava niin sen parempi stänssi moikkailla esiintyjien kanssa. Jare, sun paluuta täällä sit ootellaan vaan! :)

Pitää muuten sanoa että Olli Heleniuksen kitaristi oli soittamassa Stadionilla viikko sitten! Sillä Ollikin vähän leveilli! :D

Kiitos kuskille ja Lintsille! Ensi vuodesta ei kukaan tiiä mitään, mutta sen tiiän että joskus vielä oon Orolla näissä merkeissä!

p.s. mie en jaksa ees tällä hetkellä muista millon mie oon viimeksi ollu Orolla, nyt ärsyttää meinaan…

Mainokset

Novelli number 25 ”Upseeri”

Vaalean upseerin tuloa oli odotettu jo kolme kuukautta. 90. tä päivää. 90 pitkää ja piinallista päivää. Ja kun odotus loppui oli vastassa suuria uutisia.

”Kerroimme juuri että lennoston upseeri J. Toivio lopettaa työnsä lennostossa ja siirtyy muihin tehtäviin.” ”Tiedätkö sinä poika mitä tämä tarkoittaa?” Isän sanat kaikuivat korvissani. ”Äitisi ei tulisi koskaan selviämään tästä.”

”Jare?! Odota!” ”Mitä?” Hupun alta katsoi palava silmäinen nuorimies jonka tuskan saattoi aistia. ”Mihin sä meet?” ” En tiä, johonkin kauas. Suomi on tällä hetkellä liian pieni paikka mulle.”

Katsoin nuorukaisen kulkua, kunnes lähdin hänen peräänsä.

”Mistä mä tunnen sut?” Kysyit. ”Oikeastaan koulusta. Olimme kauppiksessa samaan aikaan. Siis joskus 2000-luvun alussa.” Vastasin.

Katsoin ikkunasta ulos ja olin jo unohtanut miten kaukana kotonta oikeastaan olinkaan. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin irti Suomesta ja se tuntui hyvältä. ”Jare?” Herätit minut mietteistäni. ”Niin?” ”Mitä mietit?” ”Tätä ja mitä tää merkkaa mulle. Mä oon ensimmäistä kertaa irti Suomesta eikä se ahdista yhtään.” ”Mutta sehän oli tän matkan ja loman tarkoitus.” ”Niin onneksi ei tarvitse tehdä tätä matkaa yksin.” Käänsin katseeni sinuun ja huomasin sen merkitsevän sinullekkin paljon.

Seuraavan kerran kun nousimme koneesta oli kulunut 12 kuukautta aikaa. Helsingissä mikää ei ollut muuttunut. ”Mihin mennään?” ”Ihan mihin sinä haluat” ”Jahas, sun ei pitäs hemmotella mua. Saatan vaikka jäädä vielä pitkäksikin aikaa.” Nauroit minulle ja hymyilit miljoonan dollarin hymyäsi. ”Ehkä se onkin tarkoitus.” Hymähdit ja aukaisit autosi oven.

Puhelin soi. Veli. Asian ei voi odottaa. ”Niin, joo, tullaan heti. Nyt on mentävä!”

Valkoisilla seinillä oli tauluja. Taulujen aiheet jäivät vieraiksi, kun jäin katsomaan murtuneita kasvojasi. Veljesi ja sisaresi ajoivat lopulta minut pois. En ollut perhettä. Näin miten katsoit perääni ja vain sillä oli merkitystä.

”Poika, äitisi ei koskaan tule toipumaan tästä…” Se kaikui korvissani. Tämä olisi minun syytäni, jos en olisi lähtenyt…

Valkoiset kaakelit tuntuivat kylmiltä. Kuului kolahdus ja toinen, mutta en jaksanut välittää. ”Jare?!” Kuulin jostain kaukaa ennen kuin vajosin pimeyteen.

Heräsin kotoa. Se ei aivan mennyt tajuntaani. Istuit sänkyni reunalla selkä minuun. ”MIkä päivä tänään on?” Käännyit katsomaan minuun ja minä näin silmistäsi sen mitä olin etsinyt kaikki nämä vuodet. Rakkauden, hyväksynnän ja syvän ymmärryksen.

Tässä se oli, se oikea

 

Tosi elämän Jare on toiminut kyllä inspiraationa  ;)

22.8.2014 Cheek Olympiastadion

OLYMPUS DIGITAL CAMERAHeippa!

Taas on ollut yksi viikonloppu mikä jää mieleen!

Perjantai aamuna junamatka meni yllättävän hyvin, ei ollu ongelmia, eikä ees satanu vettä!

Helsingissä oli kyllä väkeä ja olihan junassakin niitä kenellä oli myöhemmin suuntana Olympiastadion. Tunti hengailtiin keskustassa, sit saatiin avain Omena Hotellille, Malmilla käytiin syömässä ennen kuin saatiin ittemme stadikalle. Malmin torilla meidät pysäytti munkki opiskelija joka oli ollu 15 vuotta luostarissa, joten Cheekistä sillä ei ollu mitään ajatusta!

Oikeestaan paitoja jonotettiin kauemmin kuin itse stadikalle. Paidan lisäksi mukaani tarttui kaulahivi, vähän aikaa mietin myös pipoa, mutta se ei oo niin mun juttuni kuitenkaan.

Kuten arvata saattaa niin kentällä oli ahdasta. JVG:ekin oli kyllä hyvä, olisivat saaneet soittaa vaan pidempään!

Jareahan jouduttiin kyllä odottamaan, mutta se oli kyllä ehdottamasti sen arvoista. Uskallan sanoa että keikka pääsi mun TOP 3:meen ellei sitten jopa ykköseksi. Tunnelma oli jotain niin uskomatonta, että huhhu! Viimeisen puolituntia sentään näkikin jotain, paksupohjaisilla kengillä olisi pitänyt lähtee! Koko illan jorasin kyllä pää kolmantena jalkana!

Tunnelma välittyi myös lavalle Jaresta näki usemmankin kerran parin tunnin aikana että se fiilisteli sitä tunnelmaa kun 40 000 ihmistä huutaa!

Tässä on settilista

1. Sokka irti (parempaa aloitus biisiä ei olis voinu olla :) )

2. Fiiliksissä feat ihana Diandra

3. Profeetat feat Ela

4. Jos mä oisin sä feat Rähinä ( Ela, MG, Illi  ja Uniikki)

5. Liekeissä ( se biisi mistä kaikki alkoi)

6. Flexaa feat Sanni ja VilleGalle

7. Tuhlaajapoika feat Tasis

8. EPMT feat Brädi ja Ts ( biisit mitä ei oo koskaan soitettu livenä, joka vuotinen perinne on biisin teko)

9. Jossu feat Jukka poika ( Jare mokas, lauloi Jukan päälle mutta onneksi osas olla hiljaa sen jälkeen kun tajusi mokanneensa, ei sekään mies oo kone)

10. Puhelin langat laulaa feat Katri Helena ( tämä oli yksi illan isoimmista yllätyksistä, heinähattu sopi Jaren päähän :) )

11. Syypää sun hymyyn feat Jasmine ( on kyllä niin kaunis biisi)

12. Kato mitä sä teit feat Jasmine ( Ennen kuulumaton, piti saada tarinaan keskikohta Syypää sun hymyyn ja Anna mä meen biisien väliin, niin kaunis, toivottavasti saadaan joskus levylle <3 )

13 Anna mä meen feat Jonne Aaron, joka nautti stadikalla esiintymisestä.

14. Ohituskaistalla

15 Parempi mies feat karisamaattinen Samuli Eedelman

16. Jippikayjei (Kiitollinen, siunattu, onnellinen)

17. Ne tekee ( itselle positiivinen yllätys, tässä on biisi missä on sanomaa)

18. Tinakenkatyttö (”viime kesän kovin raita, vaikkei ole edes oma” – Jare, harmi että Kaija ei ollu paikalla)

19. Niile joilla on paha olla ( Biisi jota ei ole soitettu hirveesti livenä, mutta kyllä Jaresta näky miten tärkeä biisi se on. ” En meinaa enää koskaan palaa loppuu, siksi pitää pitää taukoa” – Jare)

20. Äärirajoille ( joka kuulostaa ihan sika hyvältä livenä)

21 Mitä tänne jää feat Eerin ( niitten äänet sopii kyllä hyvin yhteen)

ENCORET

Kuka muu muka ( se biisi mikä kertoo stadion keikoista :) Biisi missä Jussi 69 oli soittamassa rumpuja! )

Kyyneleet feat Sami Saari

Timantit on ikuisia ( paras mahdollinen biisi lopettaa)

 

KIITOS JARE ja nauti lomastasi!

Ensimmäiseksi keikaksi millä herran oon nähnyt niin ei yhtään huono! Ja voin luvata että ei ollut viimeinen keikka mille meen!

Täällä me olemme kuin tulet takaisin!

Boxing Night Savonlinna 16.8.2014

Heikunkeikun täältä sateisesta savosta!

Eilen oltiinkin sitten kaupungilla pyörimässä. Ensik alotettiin ilta niin että menin yhen ystäväni luokse syömään, kiitos A:a hyvästä ruuasta. Syönnin jälkeen lähdettiin kävelemään linnan suuntaan. Onneksi ei satanu vettä! Ihmisiä oli semmonen noin 2000 linnassa joten liikkennettä oli. Linnaan ei siis tosissaan pääse muuten kuin laivalla tai kävelemällä siltaa pitkin. Oltiin aikas lähellä linnaa kun illan yksinoikeutettu tähti käveli mein ohi. Sillä hetkellä sanoin A:lle että ”tossa se Walström menee”. Ja Eva huikkas takaisin että” niin meneekin”, hämmennyksissäni en osannut muuta kuin toivottaa onnea otteluun.

Ilta alotettiin salamaottelulla kun se päättyi kolmannessa erässä  tekniseen tyrmäykseen. Jokaisen ottelun suomalainen voitti. Kehässä nähtiin Matias Laitinen, Juho Haapoja, Niklas Räsänen, Jarkko Putkonen ja Jussi Koivula.

Mein paikat katsomossa oli toisella rivillä, niskat jumissa piti otteluita katsoa. MTV Katomon studio oli ihan mein eessä ja toimittajan lisäksi paikalla oli toivottavati Tuleva maailman mestari Edith Tatlin joka ottelee maailmanmestaruus ottelunsa noin kuukauden kuluttua Helsingissä, jos en olisi työharjoittelussa silloin niin voisin jopa harkita että menisin katsomaan.

Illan päätti toivotusti Eva Walströmin tittelin puolustus otteluun Djemilla Gontarukia vastaan, joka ei ennen Evan kohtaamista ollut hävinnyt otteluakaan. Tasaväkinen oli taisto ja Eva voitti. Eli mahdollisesti jo tämän vuoden puolella Evalla olisi mahdollisuus osallistua maailmamestaruus otteluun.

Julkkisbongailua tuli harrastettua semmoi iha vahingossa. Räppäri Brädi oli vaimonsa kanssa vessojen kulmilla kun päästiin linnaan, menossa VIP:alueelle. Sitten edeltävänä iltana esiintynyt Noora Karmakin tuli vastaan.

Linnassa oli varsinkin Evan ottelun aikana oikeasti tunnelmaa, maamme- laulu meinasin saada tipanlinssiin.

No kun Linnasta päästiin pois niin ajateltiin että A:n pitää päästä avaamaan terassikausi, mie olin avannu sen jo viikko sitten. No sit mentiin terdelle juomaan yhdet. Poke ei meinannu kysyy papereita multa, mutta esitin ne silti! Joo terdellä tuli yks mein opettaja vastaan. PERVO-yhdistyksen syyskokous oli ja hää on yhdistyksen puheenjohtaja, no hää tuskin muistaa maanantaina että me ollaan tavattu terassilla. :D

No terdeltä lähdettiin kaupungin suuntaan, päädyttiin Sylvesteriin yhdille, A:an naapurit oli mein seurana, nekin oli ollu katsomassa nyrkkeilyä. No Sylvesteristä päädyttiin vielä viiskulmaan tanssimaan. No jalat olikin siinä kunnossa kun pääsin aamulla kotiin! Kotimatkalla mein kans samaa matkaa kulki kaks jätkää ketkä oli ollu kattomassa Biitsiä yliopistolla, ja olivat yliopiston kulmille menossa yöks, niil oli sama suunta kun meillä. Toinen pojista oli ollu Libanonissa rauhanturvaajana. En tiä yhtään pääskö ne perille, mutta sitä toivon.

Ihan heti en muista millon olis menny aamu viiteen saakka, mutta jos kerran vuodessa menee niin ketään ei kiinnosta! Ja  tänään päivällä oon siis ollu jo ennen yhtä ylhäällä! Lääkelaskuja en ihan kehannu laskee tänään, josko huomenna!

Sellanen viikonloppu tällä kertaa, viikon päästä ollaan Helsingissä Olympiastadionilla fiilistelemässä Jarea muutaman muun kanssa! Jos ens sunnuntaina tähän aikaan ois jo takaisin savossa.

Mutta kaiken kaikkiaan mukava ilta oli!

Savolaistun taas!

Heippa taas!

Tässä on kaksi ensimmäistä koulupäivää takana, suhteellisen hikistä hommaa on ollu, ainankin siinä mielessä että on ollut kyllä todella lämmin taas. Lisäksi toki muuttaminen on aina hikistä hommaa. Muutto sujui onneksi hyvin!

Hyvältä tuntuu tällä hetkellö opiskelu, ryhmä on mukava, siis tosissaan 9:sän henkeä. Opiskelu on aloitettu kyllä jo ihan urakalla, tänään on jo opiskeltu ihan okeasti.

Savonlinna on kyllä kaunis kaupunki! Tänään lähden katsomaan saanko ostettua lipun boxing nightia Olavin linnaan. No illasta selvii että onko lippuja! Eva Walström ottelee ainankin titteliottelussa, ja hän olisi se pää syy minkä takia haluaisin päästä katsomaan nyrkkeilyä.

Huomenna vielä  kouluun ja sitten olisi ensimmäinen viikko takana!

Mainokset