Ensin täytyy laittaa että tein tuossa huomion perjantaina että tämä onkin ainut novelli mitä en täältä löytänyt, joten tässä se teille! Novelli oli osalla Demin novelli kilpailussa ja sieltä tuli aihekkin. Mutta tässä Kitara.

Kitara

On ihmisiä joita emme voi unohtaa. On ihmisiä jotka jättävät jälkensä meihin. On ihmisiä jotka eivät katoa. Sinä olit tai olet edelleen minulle ihminen joka ei katoa tai unohdu. Sinä olet jotain minkä muistan aina.

Oli kaunis alku syksyn päivä kun tapasimme ensimmäisen kerran, tai oikeastaan silloin minä näin Sinut ensimmäisen kerran. Katsoin luokkaan ja etsin tuttuja kasvoja, ja siellä ne kaikki olivat. Luokan perällä istui joku ketä en tunnistanut. Tumma vähän kihartuva tukka peitti suurimman osan kasvoista, että en tunnistanut kuka se oli.

Tunti jatkui ja unohdin Sinut. Tunti meni ohi ja pakkasin jo tavaroita laukkuuni kun tajusin olevani kahden Sinun kanssa. Katsoin Sinua uudelleen ja muistin. Olet se hiljainen poika musiikin tunnilta joka soitti kitaraa. Mieleeni tulvi säveliä musiikin tunneilta, kaunista kitaran soittoa. Avasin silmäni ja tajusin olevani luokassa yksin, Seuraava tunti oli jo alkanut. Kiiruhdin seuraavaan luokkaan ja istuuduin penkkiin. Tunnilla en tosin kuunnellut mitään muuta kuin Sinun kitarasi kaunista sointia.

Kitara soi päässäni taukoamatta, mutta se ei häirinnyt minua vaan rauhoitti. Illalla avasin musiikin kirjan ja katsoin nuotteja, ne näyttivät todella kummallisilta, mutta näistä nuoteista Sinä soitit. Yritin tapailla mielessäni laulunsanoja, mutta se ei kuulostanut hyvältä. Kitara päässäni soitti niin hyvin, että luovutin ja kuuntelin vain kitaran soittoa.

Aamun ensimmäinen tunti oli musiikkia. Tämä tummatukkainen poika soitti kitaraa luokan perällä niin hiljaa, että opettaja ei häiriintynyt siitä. Kuuntelin kitaraa ja unohdin hetkeksi koko muun luokan. Istuin viereesi kuuntelemaan soittoa ja hymyilin Sinulle. ”Kuulostaa hyvältä” sanoin. ”Kiva kuulla” vastasit. Jatkoit soittoa, kun olisin unohtanut olemassa oloni.

Seuraavana päivänä kaapistani löytyi CD-levy, mietin miten se oli sinne joutunut, mutta en antanut sen häiritä. Päivä lipui ohitseni, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Kuuntelin illalla kaapista löytyneen CD-levyn läpi ja tajusin soittajan olevan Sinä. Olit laittanut levyn kaappiini. Levyn takakannessa luki ”Päivän piristykselle, kiitos että kuulit minut.” Sydämeni suli.

Aamulla lehdessä oli otsikko ”Nuori mies jäi auton alle myöhään viime yönä” ajattelin sen olevan joku tuntematon ja en siksi kiinnittänyt siihen huomiota. Kouluun mennessä sain kuitenkin kuulla että auton alle jäänyt poika oli meidän luokalta. Menin luokkaan ja etsin kasvoja vain yhdet tutut kasvot riittäisivät. Niitä ei ollut. Loppu päivästä minulla ei ole muistikuvia. Muistan vain kitaran soinnin.

Sinun levysi soi monta vuotta soittimessani taukoamatta, lopulta en edes kuunnellut sitä, vaan se soi taustalla.  Eräänä syksyisenä iltana tajusin Sinun olevan kanssani, musiikissa vaikka et oikeasti paikalla ollutkaan. Sitten aloin taas kuuntelemaan levyä ja siitä tuli elämäni soundtrack.

Sinä innostit minut soittamaan ja Sinun muistoa kunnioittaen soitan minäkin näinäkin päivinä. Kiitos musiikin lahjasta minkä annoit minulle