Nano 2016 start ”Onko maailma valmis”

Joo, taas on se aika vuodesta kun laitetaan näppäimet sauhuamaan. Itselle kävi tänä vuonna niin että novelleja ei ole oikestaan syntynyt kuin tuo yksi minkä sain tänään Nanon vauhdittamana kirjoitettua puhtaaksi. Tässä se siis on teille.

Tähän mennessä kahden päivän saldo on 1822 sanaa, ja olen siis asettanut itselleni 30 000 sanan tavoitteen. Eli tuhat sanaa per päivä.

Mutta tässä tämä novelli.

Onko maailma valmis?

”Kyllä sä tiedät mitä ne sanoo siitä?” ”Semmonen saatanan mielistelijä, narsisti ja naistenvihaaja?” En oikein koskaan osannut allekirjoittaa noista asioista mitään. ”Mitä sä puhut? Ootko koskaan tavannut Jarea? Niin ettei siinä olisi muita? Kaikki kenen kanssa olen jutellut, on kertonut että sen parempi luontoisempaa tai ystävällisempää ihmistä en ole koskaan tavannut.”

”Tiedätsä mitä ihmiset puhuu susta?” Käänsit hiukan uupuneen katseesi minuun kattohuoneistomme parvekkeella. ”Onks sillä oikestaan mitään väliä mitä ihmiset puhuu?” Huokaisit kuuluvasti ja käänsit katseesi takaisin merelle. ”En osaa enää edes kuvitella aikaa, kun ihmisillä ei ollut musta tai mun tekemisistäni mitään mielipidettä. Siitä tuntuu olevan ainankin sata vuotta aikaa.” Vaaleat silmäsi olivat kosteat, luulin sen johtuvan tuulesta, mutta todellisuudessa olit niin uupunut että et oikein tiennyt miten sinun olisi ollut hyvä olla.

Seuraavan kerran tapasimme Helsingin tähtitornin mäellä. Olin joskus nuorena haaveillut siitä millaiset treffit siellä voisi pitää. Aurinko oli jo laskemassa ja viileä syystuuli piti meitä hellässä otteessaan. ”Tää on yks mun lempi mestoista koko Helsingissä”, sanoit kun pääsimme tornin juureen. ”Et kyllä ikinä usko että olisin sanonut täsmälleen samoin ellet olisi ehtinyt ensin.” Katsoit minuun ja molemmat ratkesimme nauramaan niin että raikui. ”Tän on oltava vaan joku yläkerran ukon huono pila”, henkäisit. ”Mitä sä juuri sanoit? Ylläkerran ukon?”, hämmästelin. ”No se taitaakin olla ainut asia mistä ei vielä ole kirjoiteltu lööpeissä. Siis siitä että mulla on suhteellisen tiiviit välit tonne yläkertaan.” Osoitit taivaalle puhuessasi. Hämmästelin hetken ääneti. ”Ehkä tässä kohtaa mun kannattaa kertoa että mut vihitään papiksi jotakuinkin viikon päästä.” Oli sinun vuorosi yllättyä. ”Miksi?” Kysymys tipahti suustasi raskaana. Se painoi keskustelumme takaisin alkuun, siihen ensimmäiseen iltaan kuin satuin heilumaan kamerani kanssa festareilla joitain vuosia sitten suurimman suosiosi aikoihin.

”Miksi ei, sillä kovin monellakaan ei ole tietoa siitä että ole opiskellut teologiaa.” Tartuin sinua hartioista ja pakotin sinut katsomaan kasvoihini. ”Miksi valehtelisin sinulle tällaisesta asiasta? Siitä että Jeesus oli pitkään ainut mies joka elämääni mahtui?” Kysyin. ”Miten sä ikinä voisit olla pappi ja rakastaa mua? Enhän mä ole mitään sellaista mitä saatettaisiin sopia sinun elämääsi?” Katselin suurten pisaroiden tipahtelevan kalliin näköisen villakangastakkisi kaulukselle. ”Kulta rakas, miten mä saisin näiden kaikkien vuosien jälkeen taottua sun päähäsi että tää on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut sitten opiskelujen aloittamisen jälkeen.” Sanoin. ”Mitä ne puheet sitten valokuvaamisesta oli?” Kasasit itsesi. ”Olen valokuvannut niin kauan, että se voisi olla mun ammatti. Jos sä et kertonut heti kaikille olevasi Suomen isoin tähti musiikin teon ja tuottamisen saralla niin mielestäni mulla on oikeus olla sanomatta se, että musta tulee joskus kirkon mies.”

Edellinen keskustelumme ei päättynyt hyvin. Jare piti hiljaisuutta yllä viikon päivät. Sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä minut vihittiin virkaani. Kirkko oli puolillaan väkeä, sillä seurakunnan molemmat kuorot olivat esiintymässä. Nousin saarnastuoliin pitämään saarnaa. Katsoin kirkkokansaa ja hämmästyin pahemman kerran. Istuit viimeisessä penkkirivissä ja katsoit suoraa minuun. Päätin että minun olisi selvittävä messussa ensin, sitten voisin palata meidän väliseen ongelmaamme.

Ehtoollista jakaessa toivoin että olisit tulossa alttarille, mutta en uskaltanut edes rukoilla sitä. Kuorolaulu loppui ja kuorolaiset tulivat ehtoolliselle. Kuvittelin hetken että et uskaltaisi tulla alttarille kun todistajia oli kirkossa jonkin verran. Tälläkin kertaa yllätit minut. Astelit alttarikaiteelle ja hetken näytit vähän eksyneeltä, et oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Katselit ympärillesi ja hait kanssaihmisistä tukea, samalla tavalla kuin muusikko hakee tukea yleisöltään. Polvistuit alttarikaiteelle ja kohdallasi katsoin sinuun niin lempeästi kuin osasin. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Ojensin öylätin ja puristin kättäsi. Loppu messu meni osaltani vähän utuisissa tunnelmissa.

Perinteiden vastaisesti kirkkokahvit pidettiin kirkossa, niin että väkeä istui pitkin kirkkosalia. Itse sain olla jututettavana useamman kerran ennen kuin sain kuppiini mustaa kultaa. Sain onnitteluja ja kehuja saarnastani. ”Hienoa saada tuollainen nuori mies meidän seurakuntaamme. Sinusta tulee vielä hyvä paimen.” Yksi rouva sanoi. Kiittelin ihmisiä heidän sanoistaan. Istuin kirkon etuosaan maistamaan korvapuustia kun istuit viereeni vähän ujosti. ”Uskaltaako pastoria häiritä?” Kysyit. Katsoin sinuun. ”Palvelijaksihan minut juuri vihittiin. Kerro veli mikä sinua painaa?” Hymy kasvoillasi leveni puhutellessani sinua. ”Rukoilisiko veli puolestani?” ”Tietenkin. Minkä asian puolesta haluat että rukoilemme?” Karaisit kurkkuasi. ”Että eräs minulle tärkeä ihminen voisi antaa minulle anteeksi sen että en halunnut ymmärtää häntä.” Nielaisin niin että sinunkin oli huomattava se. Kasasin ajatuksiani. Ihmisiä oli edelleen kirkossa runsaasti, joten päätin olla hetken vielä paimenen roolissani. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen palvelijana anna sinulle tämän synninpäästön. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.” Tein ristin otsallesi. ”Tavataan sakastin ovella 15 minuutin päästä.” Menit edeltäni ulos kirkosta. Kiitin muita jumalanpalveluksessa palvelleita ja lähdin sakastiin etsimään omia vaatteitani. Suntiomme tuli nostamaan kasukkaa hartioiltani. ”Pastori puhui hyvin tänään.” ”Kiitos, onhan tämä ollut iso päivä.” ”Tapaamme varmaan viikon kuluttua?” Suntio kysyi. ”Kyllä, minulle oli annettu ensi viikonkin saarna vastuu. Tapaamme siis viikon kuluttua.” Sanoin ja astuin ulos sakastista.

Seisoit kynnyksellä niin kuin olin pyytänyt ja toivonut. ”Pitäisi olla kiellettyä näyttää noin hyvältä papin paidassa”, sanoit virnistäen. ”Ei sinussakaan mitään vikaa ole.” Keskeytit minut suudelmalla. ”Hyym, voin edelleen maistaa ehtoollisviinin huulillasi”, hymysit suutani vasten. Työnsin sinua hieman kauemmas sillä nauroin katketakseni. ”Apua, miten voin olla ikinä sanomatta kirkkoherralle että Suomen isoin musiikki nimi istui meidän piskuisessa kirkossamme.” Katsoit minuun haastavasti. ”Varo vain, kohta käy niin että istun kirkossa joka sunnuntai.”

Kävelimme käsikkäin kohti autoasi. Olit näemmä valinnut minun lempi autoni kokoelmastasi. Valkoisessa mersussa oli jotain todella kaunista. Heitit minua avaimilla, sitä ei kovin usein tapahtunut. Katsoin sinua kysyvästi. ”Mistäs tää tulee?” ”Sä saat päättää mihin mennään,” sanoit ja istuit pelkääjän paikalle. Laskin mielessäni tunteja seuraavaan työvuoroon. ”Oothan sä tavannut mun perhettäni jo?” Oli sinun vuorosi katsoa minua kysyvästi. ”Veljesi ohi mennen. Miten niin?” ”Mitä jos ajeltaisiin Itä-Suomeen? Musta tuntuu että nyt ois hyvä hetki kertoa munkin perheelleni että ole löytänyt rinnalleni kumppanin kenen kanssa haluan jakaa koko elämäni.” Käynnistin auton ja olin vaihtamassa vaihdetta kuin tartuit käteeni vaihdekepillä.

”Toi ei ollut reilua jos toi oli kosinta.” Sanoit. Sammutin auton. ”Mä todella tarkoitin sitä mitä sanoin ja mielestäni me kaksi aikuista ihmistä voitaisiin tehdä meidän jutusta virallista. Mulla on useampikin tuttu ketkä vois vihkiä meidät.” ”Ajetaan teille, sun äitis on ollut yksi ensimmäisitä kuka tiesi meistä muutenkin niin sinne on hyvä mennä kertomaan että me mennään naimisiin.” Käynnistin auton uudelleen ja käänsin keulan kohti Savonlinnaa.

Jotakuinkin tunnin ajelimme hiljaisuudessa, sitten avasit suusi. ”Tiedätsä mitä tää saattaa tarkoittaa?” ”No, tiedän montakin asiaa, mutta sulla taitaa olla jotain muuta mielessä.” Vastasin. ”Lehdet saattaa saada vihiä tästä. Ootko sä valmis siihen ryöpytykseen jos sitä tulee?” Katsoit minuun. ”Antaa tulla vaan. Minä olen ollut jo useamman vuoden valmis siihen mitä tulevaisuus saattaisi tuoda tullessaan.” ”Millä sä saisit ton luottamuksen tartutettua muhunkin?” Kysyit hymyillen. ”Mulla on niin hyvät taustajoukot että säkin voisit luottaa niihin.”

Ajelimme hiljaisuudessa. Tulin ajatelleeksi leskeksi jäänyttä äitiäsi. ”Mitä sun äidillesi kuuluu sinne Heinolaan?” Kysyin. ”Mitäs sinne, viimeksi kun pari päivää sitten puhuin äidin kanssa niin siellä oli kaikki hyvin. Broidin tyttö menee syksyllä kouluun niin mummiakin vähän jännittää.” Puhuit niin kauniisti perheestäsi, siitä näki sen että perhe todella merkitsee sinulle paljon.

Päivä oli jo melko pitkällä kun käänsin auton lapsuuden kotini pihalle. Olin laittanut Jaren soittamaan äidille tien päältä että olemme tulossa. Äiti seisoikin portailla meitä odottamassa. ”Tämä on paras yllätys tällä viikolla, että saan molemmat poikani käymään.” Äiti puhui meistä usein kuin veljeksistä, se oli hänen tapansa käsitellä asiaa. Äiti oli aina ollut todella ymmärtäväinen.

Astuimme eteiseen. ”Otatteko molemmat teetä? Jare, eikös niin että teesi tulee ilman sokeria mutta maidon kanssa?” Äiti kysyi mennessään keittiöön. ”Kyllä se oli äiti niin. Ottaisin mielelläni vähän hunajaa omaan teeheni.” Sanoin äidille. ”Mira. Missä Juha on?” Kysyit äidiltäni kun isääni ei näkynyt. ”Juha on tulossa, siellä oli jotain hässäkkää niin menee töissä pidempään.” Äiti vastasi.

Yläkerrasta kuului kopinaa. Mara tuli alas. ”Miten sä oot täällä?” Mara kysyi. ”Meillä on Jaren kanssa teille uutisia.” Sanoin. Näin tunteiden kirjon käyvän sisareni kasvoilla. ”Vai uutisia, no sitten taidankin jäädä kahville ennen illan keikkaa.” ”Jää, toki.” Sanoin Maralle.

Jare istui pöytään ja otti keksin. Kuuntelin hetken lapsuudenkotini ääniä ja nautin siitä että sain olla kotona. Niiden ihmisten keskellä jotka todella välittävät minusta. Hetken ajan näin mielessäni meidän molempien perheiden istuvan saman pöydän ääressä.

”Noa, tuu istumaan?” Istuin viereesi. ”Mistä haaveilit äsken?” Kysyit. ”Näin katseessasi haaveilua.” Kuiskasit korvaani. ”Meidän molempien perheet samassa pöydässä. En sen kummempaa.” ”Toi kuulostaa muuten äärettömän hyvältä. Pitää laittaa se onnistumaan.” Hymäilit tyytyväisenä.

Eteisestä kuulin isän tulevan sisään. ”Mira, onko meillä vieraita kun joku vieras auto oli tuossa pihalla?” ”En vieraista tiedä, mutta semmoisia kaukaisia kulkijoita.” Äiti vihjaili. ”Tule ottamaan teetä kun Marakin kerran on täällä. Wallu on jossain kaupungilla en saanut sitä kiinni.” Isä astui keittiöön ja näin hymyn leviävän hänen kasvoilleen. ”Ompas hienoa saada vanhin poika kotiin. Moro Jare, miten menee?” Isä sanoi. Naurahdin isän sanoille ja katsoin Jareen, joka onnistui olemaan enemmän vakavana kuin minä. ”Kiitos, Juha ihan hyvää tässä, vielä lomaillaan hetki ennen joulukuun keikkoja, muutama keikka joulukuussa ennen tammikuun lomaa.” Vastasit. ”Kuulostaa loistavalta. Miksi te muuten Noan kanssa olette täällä?” Isä kysyi. ”Sun kanttii ehkä isä istua.” Äiti kaappasi isän penkkiin ja käänsi katseensa minuun. Hetken mietin että miten saisin asiani ulos. ”Noa, rauhoitu, tässä ei oo mitään hätää.” Rauhoittelit minua.

”No, te keittiössä istuvat perheen jäsenet halua ilmoittaa teille että minä ja Jare ollaan kihloissa, vaikkei sormuksia vielä olekaan. Häistä ei olla puhuttu vielä mitään, mutta tuon keikkailevan artistin aikatauluilla tässä mennään.” Katsoin äitiäni koko puheeni ajan ja näin kyyneleiden nousevan hänen silmiinsä. ”Voi, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän onnen että mun poikani pääsee naimisiin rakastavansa ihmisen kanssa. Tulkaas kultaseni sieltä tänne niin tuleva anoppi saa halata vävyään.” Äiti sanoi ja rutisti ensin minua ja sitten Jarea. Isä oli istunut kokoajan hiljaa ja rykäisi. ”Onneksi tulitte järkiinne onhan tätä useampi vuosi odoteltu. Tules tänne poikaseni.” Isäkin rutisti minua lujasti. Isä oli ollut kolmas ihminen joka oli kuullut siitä että olin rakastanut mieheen.

Päädyimme yläkertaan nukkumaan, sillä äiti ei olisi laskenut meitä ajamaan tähän aikaan päivästä takaisin etelään.  Istuimme siis minun vanhassa huoneessani johon oli tuotu parisänky, sillä äiti olisi voinut kuvitellakkaan majoittavansa Suomen suurinta popparia lattialle. ”Olisin oikeastaan ihan mielelläni nukkunut vaikka lattialla.” Sanoit kun kerroin tarinaa parisängystä. ”Sun porukat osaa kyllä ajatella asioita.” Sanoit. Katsoin ulos ikkunasta ja mietin ensi kohtaamistamme.

Se taisi olla kesä 2013, festarit taisivat olla Tampereen Tammerfest sillä olin sinä kesänä kesäteologina Tampereella. Se oli kolmas kesäni kesäteologina. Festareille pääsin sillä että olin osaksi töissä siellä seurakunnan pisteellä kertomassa festari kansalle seurakunnasta. Olin toki suunnitellut keikkasi katsomista, kun sain tietää että olet Tampereella esiintymässä. Sen lisäksi että olin teologin hommissa niin olin jostain saanut puhuttua itselleni pressipassin. Pressipassin turvin siis lauantaina pyörin bäkkärillä kuvaamassa touhua kulissien takana. Olin kuunnellut musiikkiasi vasta jokusen vuoden, mutta olin kuullut että olet lavalla niin hyvä, että kannattaa tulla katsomaan keikkaa livenä. Eräs mimmi puoleinen ystäväni suositteli keikkaasi. Näin ollen olin kuuntelemassa tai oikestaan valokuvaamassa keikkaasi. Vedit keikkasi hyvällä energialla, ehkä vähän rutiininomaisesti, mutta intoiduit kertomaan jotain kymmenen vuoden takaista stooria Tampereen yöstä. Huomasin jossain vaiheessa keikkaa että olin nauranut katketakseni. Keikkasi jälkeen päätin mennä bäkkärille norkoilemaan josko saisin pop-tähden kuvattavakseni. Odottelin melkein tunnin kun annoit haastattelua jollekkin lehdelle ja minä en kuitenkaan tehnyt muuta kuin valokuvannut keikkaa. Katseemme kohtasivat jossain kohtaa ja katsoit minua anteeksi pyytävästi. Kun sait toimittajien kanssa homman pakettiin tulit luokseni. ”Näinkin sut lavan reunalla. Vaarallista hommaa toi kuvaaminen.” Katselit kameraani. ”Ootko kauan kuvannut?” Kysyit. Olin hetken ihan ymmälläni. ”Varmaan joku 5 vuotta semmoi aktiivisesti. Puoliksi harrastuksena.” Vastasin. ”Voisitko näyttää jotain keikalla ottamiasi ruutuja?” ”Joo, mutta tietokone on kyllä paras siihen hommaan ja mun koneeni on Tornissa, kun oon siellä yötä, kun pomo kustantaa sen. ” ”Mikä sattuma, mäkin olen Tornissa yötä. Jos annat sun puhelinnumeron mulle niin voitaisiin nähdä myöhemmin tänään jossain vaiheessa.” Hämmästelin hetken suorasukaisuuttasi, muta annoin numeroni. Halusin selvittää mitä Toivolan poika on miehiään.

Kävin ilmoittautumassa pomolleni että olen lähdössä hotellin suuntaan. ”Huomenna sitten Tuomiokirkossa kello 9.45?” ”Kyllä. Siellä ollaan.” Salaa toivoin ettei tämä ilta venyisi aivan pikkutunneille asti. Olimme sopineet tapaavamme Jaren hotelli huoneessa, koska sinne olisi helpompi löytää. Hain huoneeltani läppärini ja vaihdoin farkut mukavampiin housuihin ja paidan kuivempaan.

Nousin hissillä hotellin ylimpään eli yhdeksänteentoista kerrokseen ja pohdin millaista olisi elää päivä Suomi musiikin suurimpana tähtenä. Nousin hissistä ja hetken muistelin ohjeistustasi. ”Hissiltä oikealle ja viimeinen ovi.” Olit sanonut. Seison sviittisi oven edessä ja nostin käteni koputtaakseni, mutta avasitkin oven. ”Arvostan täsmällisyyttä.” Sanoit hymyillen kylpytakissa. Ajattelin sinun juuri tulleen suihkusta sillä hiekan vaalea tukkasi oli vielä vähän kostea. Olisin halunnut kokeilla sitä, mutta hillitsin itseni. Hienoa että otit koneen mukaan.” Sanoit ja raivasit tilaa baaritiskille. ”Otatko juotavaa?” Kysyit. ”Joku terävä voisi auttaa tähän tärinään.” Sanoin puoliksi vitsillä. Nostin käteni näyttääkseni miten se tärisi. ”Älä mua turhaa jännitä.” Sanoit rauhallisesti. ”Otatko viskin jäillä vai ilman?” ”Jäillä kiitos.” Menit hakemaan juotavaa kun rupesin laittamaan konetta valmiiksi. Sain muistikorttini koneeseen ja rupesin käymään kuvia läpi. En oikein osannut istua joten seisoin hiukan levottomasti.

Olit tullut taakseni ja laskit lasit käsistäsi pöydälle. ”Sulla on kyllä vakaat kädet kun sä kuvaat.” Sanoit takaani. ”Kiitos, kuvatessa olenkin parhaimmillani.” ”Saanko katsoa?” Kysyit. ”Toki.” Ojensin koneen sinulle ja maltoin istua aloilleni. Join ensimmäisen drinkkini ja olin kaatamassa toista kun nostit katseesi koneesta minuun. ”Jumaliste, nää on hyviä. Ottaisitko privaatisti kuvia jos hinnasta sovitaan?” Kysyit silmät innosta kiiluen. Olin tukehtua viskiin ja yskin äänekkäästi. ”Anteeksi?! Tietenkin. Kaikki tässä maailmassa on sovittavissa.” Vastasin hämmentyneenä. ”Hienoa. Laitetaanko jo tänään kamera laulamaan?” Kysyit. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan vielä niin vähän että ehtisimme ihan hyvin ottamaan vielä kuvia.

”Otetaan vaan.” Sanoin ja istahdin ikkunalaudalle. Katselin alas Tamperetta. Sen pikkuhiljaa syttyviä valoja. Valo olisi todella ihanteellinen kuvien ottamiseen tällä hetkellä ja vielä ainankin seuraavan tunnin ajan. Olit heittänyt kylpytakin pois. Olit juuri nostamassa t-paitaa pääsi yli kun sain ajatuksen katsellessani mustavalkoisia tatuointejasi. ”Älä laita jooko vielä paitaa päälle, sain aika kivan kuva idean.” Katsoit minua hetken kuin hullua. ”En ajatellut mitään naistenlehtien poseerausta, älä sitä pelkää.” Sanoin hymyille ilmeellesi. ”Okein, sähän se tässä kuvaat.” ”Tuu seisomaan tänne. Selkä muhun päin ja katso ulos ikkunasta. Kannattaa ajatella jotain mukavaa muuten tulee tosi totisia kuvia.” Ohjeistin sinua. Menit seisomaan ikkunalle ja minä annoin kameran laulaa. Olit todella luonteva malli, et jännittänyt kovin paljon ja katsoit kameraankin niin kuin katsoit ihmistä puhuessasi.

Katsoin kelloa seinällä jossain kohtaa kun kamerasta rupesi akku loppumaan. ”Ohho, se on jo noin paljon.” Sanoin ääneen. ”Mulla loppuu kamerasta ihan just akku. Otatko tästä heti joitakin kuvia koneellesi vai lähetänkö parhaita sinun sähköpostiisi?” Kysyin. ”Laita vaan tulemaan sähköpostia, annan sulle osoitteen. Miten me ton maksun kanssa tehdään?” Kysyit. ”Tuota noin. Jos sovitaan siitäkin sen jälkeen kun oon saanut parhaat valikoitua.” ”Mutta täytyyhän työn tekemisestäkin maksaa.” Sanoit. ”No mä laitan sen laskuun kun työ on tehty.” Sanoin. ”Tää oli kyllä todella mukavaa. Meidän täytyy tehdä toistekkin töitä yhdessä.” Sanoit ja kättelit minut ennen kun poistuin. ”Ilo oli minun puolellani.” Palasin hotelli huoneeseeni ja päätin katsoa kuvia vasta myöhemmin.

Seuravana päivänä messun jälkeen avasin tietokoneeni asunnollani Tampereella. Selaisin kuvia hetken kun kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Olin saanut otetuttua joitakin niin taianomaisia ruutuja että saatoin tuntea sähkön ilmassa. Yhdessä kuvassa Jare katsoo olkansa yli suoraa kameraan ja saa sen tuntumaan siltä että hän olisi katsonut suoraan katsojaan. Sain ajatuksen laittaa saman tien Jarelle sähköpostia. Viestistä tuli melko kliininen johon laitoin liitteeksi kuvat ja kirjoituksen siitä että olisi mukava tavata joskus uudelleen.

Palasin mietteissäni takaisin nykyhetkeen ja lapsuuteni makuuhuoneeseen. Olit painanut pääsi jo tyynyyn. Joskus olin kyllä kateellinen unenlahjoistasi, nukuit missä vain ja milloin vain. Olin kuullut veljeltäsi hervottomia tarinoita siitä miten kummallisissa paikoissa olit nukkunut.

Aamupäivällä ajelimme takaisin Helsinkiin. ”Onko sulla töitä huomenna?” Kysyit. ”Ei vielä huomenna, mutta tiistaina on tapaaminen ensimmäisen vihkiparini kanssa.” ”Okei, olen studiolla huomisen. Voitaisiin mennä syömään johonkin kihlajaisten kanssa. Vain sinä ja minä.” Sanoit. ”Kuulostaa liian hyvältä.” Ajelimme hiljaisuudessa etelään päin.

Aamulla keittiön pöydässä oli lappu jossa oli osoite. Oletin sen olevan ruokapaikkamme osoite. Kellon aikaa en siitä löytänyt, mutta oletin sinun infoavan siitä tarkemmin kun tiedät. Luova työ kun ei aina katso kelloa. Avasin työsähköpostin ja selailin kalenteriani. Jossain kohtaa tulin ajatelleeksi että meille tulisi pian kuusi vuotta yhdessä oloa. Ajattelin yllättäväni sinut jotenkin, mutta en ollut vielä keksinyt että miten. Kyselin itseltäni kliseisesti että mitä antaa ihmiselle kenellä on jo kaikkea?

Kirkkoherran soitto herätti minut takaisin tähän hetkeen. ”Hei. Noa, toivon että olet ehtinyt lukemaan tämän päivän lehtiä. Sillä saatat yllättyä pahan kerran. Tärkeintä mitä minä voin sinulle koko seurakunnan ja itseni puolesta kertoa on, että me olemme tässä asiassa sinun puolellasi. Olemme täällä sinua varten jos tarvitset jotain.” Jäin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta kun tartuin Hesariin. Näin kulttuuri sivujen kannessa ne kasvot mitä siellä en olisi mistään hinnasta halunnut nähdä. ”Suomalais-muusikko ulos kaapista. Viemässä kumppaniaan vihille.” Olin pyörtyä siihen paikkaan. Tartuin utuisten ajatusteni läpi puhelimeen ja näppäilin tutuimmasta tutuimman numeron. ”Jare”, vastasit. ”Oot sä nähny Hesarin?” ”Joo. Sen voin luvata että mä en oo kertonut kenellekään yhtään mitään. Meillä kun oli se sopimus että mitään ei puhuta ennen kun sormukset on sormessa.” Sanoit. ”Mun täytyy soittaa yksi puhelu. Soitan sulle kohta takaisin.” Luuri tuuttasi korvaani toistamiseen tänä aamuna.

Kelasin päässäni että kuka meidät olisi voinut käräyttää jollekkin lehdelle. Se että Hesari oli tarttunut tällaiseen  uutiseen sai verenpaineeni nousemaan taivaisiin. Varmuudella tiesin sen että äiti ei ikinä tekisi tätä meille. Rupesin kelaamaan niitä ketkä tiesivät kihlauksesta. Ovelta kuului kolahdus ja Janne asteli eteiseen. ”Missä mun veli on?” Hän kysyi. ”Studiolla sen tarkemmin en tiedä.” Vastasin. Janne oli tiennyt meistä jo ikuisuuden, joten en uskoisi hänen pettävän Jarea niin että kertoisi lehdille.

Puhelin pärähti soimaan. Vastasin monotonisesti ”Mattson?” ”Olen Susanna Koski Iltasanomista. Haluaisitko kommentoida jotain tuohon tämän aamuiseen juttuun Helsingin sanomissa sinusta ja Toivolasta?” Kysyi lempeä nais-ääni. ”En kommentoi mitään.” Vastasin ja laitoin henkilökohtaisen puhelimeni mykäksi. Jare saisi minut myös työpuhelimesta kiinni jos olisi tarve. Lähdin työpaikalle sillä minun oli aivan pakko päästä puhumaan Katjalle.

Oli melkein lounas-aika kun tulin nuorisotoimistolle. ”Katja? Oot sä täällä?” Huhuilin. ”Joo, olen. Tuu peremmälle.” Hyvä ystäväni ja työtoverini istui tavara pinojen keskellä toimiston lattiaa. ”Noa. Mikä on?” Hän kysyi. Naamastani vissiin näkyi järkytyksen ja uupumuksen määrä. ”Joku on kielinyt meistä, siis musta ja Jaresta jollekkin lehdelle. Mua ahdistaa aivan helvetisti ajatus siitä että joku on pettänyt mut tällä tavalla.”

Puhelimeni värisi koko ajan. Katja oli luotsannut minut keittiöön ja keitti juuri teetä. ”Tajuathan sä että tää saattaa olla myös jonkun keksimä juttu vaikka tässä tapauksessa se onkin totta.” ”Voinko mä soittaa sun puhelimesta Jarelle?” ”Toki.” Puhelin hälytti kerran ja toisen. ”Toivola?” ”Noa tässä. Sori etukäteen, mutta mun on ihan pakko sanoo tää. Älä sano lehdille mitään ennen kun tää asia on edes jotenkin selvinnyt.” ”En toki. Tavataan kämpillä parin tunnin päästä. Me ollaan ihan just valmiit täällä. Mun pitää mennä käymään kotona.” Sanoit hieman kireällä äänellä. ”Sopii. Kerro terveisiä äidillesi. Moikka.” ”Mun oloni ei ole kyllä yhtään helpottuneempi.” Sanoin Katjalle. ”Te selviätte tästä. Ootte aikaisemminkin selvinneet niin paljosta.” Olimme selvinneet niin monesta. Toivoin todella ettei tämä olisi niin iso asia ettei se kaataisi meitä.

Illalla olin kämpillä kun Jare tuli sisään niin että ovi tuntui putoavan saranoiltaan. ”Ne haaskalinnut on tuolla alhaalla odottamassa.” En pitkään aikaan ollut nähnyt sinua noin kiukkuisena. Tiesin tilanteen raivostuttavan sinua. Yritin saada ajatuksesi ohjattua johonkin muuhun. ”Miten kotona meni?” Kysyin. ”Sen voin vakuuttaa että äiti ei ole kielinyt meistä. Se oli pahoillaan tästä kaikesta ja sanoi ymmärtävänsä sua.” Sanoit ja istuit viereeni. Isäsi oli eläessään ollut myös muusikko, siitä johtui ymmärrys minua kohtaan.

Puhelimeni soi taas. ”Mattson” vastasin. ”Wallu tässä. Mie en voi täysin ottaa vastuuta tästä lehti jutusta, mutta musta tuntuu että joku on jossain kohtaa lukenut mun viestejä ja saanut siitä vinkin.” Kuulin anteeksipyynnön veljeni äänessä. ”Enhän mä olisi sitä koskaan sitä susta uskonutkaan. Kiitos rehellisyydestäsi. Soitellaan myöhemmin.” Suljin puhelimen ja istuin penkkiin sillä olin ihan varma että jalkani eivät kohta kantaisi enää.

”Noa, mihin lehteen soitetaan ensin? Meidän täytyy kuitenkin tehdä jotain.” Kuulin äänessäsi tuskan ja  näin kauhun silmissäsi. ”Miten ois seurakuntalainen? Voisin tulla pappina tän asian kanssa julkisuuteen niin sun ei tarttis aina olla se joka on julkisuudessa. Eikä sun tarttis miettiä heti mitä tää tekee sun urallesi. Mitä mieltä olet? Toki paras on että menet käymään levy-yhtiössä varoittamassa niitä ettei ne ihan sekoa.” Sanoin. ”Kannatan seurakuntalaista. Muut roskalehdet saavat odottaa.” Vastasit ja tulit viereeni. ”Me selvitään tästä.” Sanoit. ”Toivotaan niin.” Vastasin. En todellakaan osannut kuvitella että mihin olimme ryhtymässä.

Aamulla heräsin puhelimesi sointiin. ”Toivola” vastasit unisena. ”Joo, puoleen päivään mennessä oon paikalla. Riittääkö että tuun yksinäni vai otanko Noankin mukaan? Mun täytyy toki kysyä mitä töitä sillä on tänään.” Suljit puhelimen ja käännyit puoleeni. ”Levy-yhtiö haluaa sutkin toimistolle. Mitäs jos se lehtikin tulis sinne johonkin, niin ei ees taas tarvitsisi ajella?” Kysyit. ”Voin soittaa sinne seurakuntalaiseen. Mennään keittämään kahvia niin voin samalla katsoa työsähköpostin.” Kömmimme ylös sängystä kohti keittiötä.

Kahvipannu porisi. Työsähköposti ei näyttänyt että minulla olisi toimituksia. Tosin se vihille aikova pariskunta piti tavata. Soitin heti varmistaakseni asian, että voitaisiinko tapaamista hieman siirtää. ”Noa Mattson tässä hei. Vihkipappinne. Sopisiko että tapaisimme hieman myöhemmin, kun minulla on yksi tärkeä henkilökohtainen asia mikä pitäisi hoitaa.” Nainen toisessa päässä oli hyvin ymmärtäväinen. Seuraavaksi soitin seurakuntalaiseen. ”Ne on puoli kolme kampissa. Nähdään ne siellä.” Sanoin Jarelle. ”Loisto homma.”

Olimme 11.45 levy-yhtiöllä. ”Saanko mä hoitaa puhumisen?” Kysyit. ”Anna mennä vaan.” Vastasin. Näin että sinua jännitti vaikka minäkään en ollut aivan elmentissäni. Pomosi asteli ovelle ja laski meidät sisään. ”Istukaahan olkaa hyvät.” Pomosi viittasi tuoleihin pöydän takana. ”Kiitos etukäteen teille molemmille avoimuudestanne. Toivon teidän olevan esimerkkinä muille.” Katsoit minuun ennen kuin aloitit. ”Minä toivon todella että tästä ei tarvitsisi tehdä mitään numeroa. Mun henkilökohtaisella elämällä ei kuitenkaan ole kovin paljon mitään merkitystä siihen mitä mun musiikissani tapahtuu.” ”Näin on. Tässä toivommekin että teet itse niin kuin parhaaksi näät ja me tuemme sinua.” Pomosi sanoi. ”Toivoisin työrauhaa että saataisiin levy ulos tässä ennen kevättä.” ”Se kuulostaa hyvältä ja realistiselta.” Pomosi vastasi. ”Me olemme Jare tässä asiassa sun puolellasi.” Pomosi sanoi ennen kuin poistuimme.

Puhelimeni soi, seurakuntalaisesta soitettiin. ”Olemme täällä Roberts Coffeessa tulkaa vaan tänne.” ”Tulossa ollaan.” Vastasin. Kahvilassa meitä olikin vastassa minulle tuttu toimittaja kouluajoilta. ”Moikka Noa. Ompas kiva nähdä monen vuoden jälkeen. Tässä Tuukka meidän kuvaaja.” Tervehdit meitä. ”Moi, Sanni tässä on Jare, mun kihlattuni.” Sanoin. Vatsanpohjassani kirpaisi kuin sanoin sen ääneen. ””Hienoa saada haastatella teitä. Jos Tuukka otat kuvia haastattelun aikana ja katsotaan sitten että tarvitaanko vielä lisä ruutuja.” Sanni sanoi Tuukalle.

Istuuduimme pöytään. ”Noa, kauan te olette Jaren kanssa seurustelleet?” Tuukka aloitti haastattelun. ”Tässä kun asiaa menneellä viikolla pohdiskelin niin sain kuusi vuotta tulemaan täyteen tässä tällä viikolla.” Sanoin. Tässä kohtaa Jare avasi sanaisen arkkunsa. ”Allekirjoitan tuon kyllä täysin, vaikka välillä tuntuukin siltä että oltaisiin pitempäänkin oltu kimpassa.” Elämäni parhaimmat kuusi vuotta tuli lopulta seurakuntalaiseen otsikoksi.

Istuimme takan ääressä kun rupesin kaivelemaan taskujasi. ”Noa Johannes Mattson tuletko aviopuolisokseni?” Sormus sormissasi oli kaunis. Hopeisena se sopisi vaaleisiin silmiini. ”Tietenkin tulen. Päätit sittenkin olla vanhanaikainen.” Nauroin. Suutelit minua pehmeästi. ”Pidetään häät tammikuussa niin saadaan mennä elämässä eteenpäin.” ”Kuulostaa hyvältä, mutta nyt minä tahdon sänkyyn, sillä tässä päivässä on tälle miekkoselle ihan tarpeaksi.” Sanoin haukotellen.

Heräsin puhelimesi jo jonkun aikaa jatkuneeseen värinään. Katsoin sitä unisin silmin ja luulin nähneeni omat kasvoni ruudulla. ”Jare, joku kaipaa sua.” Nousit vaivalloisesti ylös. Katsoit näyttöä hetken kunnes lysähdit takaisin makuulle. ”Tänään en vastaa kenellekään muulle kun sulle tai mun perheelle.” Nousin ylös ja menin katsomaan oman työpäiväni aikataulua. ”Mun täytyy mennä yhteen siunaus tilaisuuteen iltapäivällä ja palaveerata yhdestä leiristä. Sen jälkeen olen kokonaan sinun.” Sanoin ja suutelin otsaasi keittiössä. ”Nähdään illemmalla.” Sanoin.

Ajaessani hautausmaalle mietin mennyttä vuotta ja sen tuomia muutoksia. Muuttoni Helsinkiin ja työpaikan saaminen olivat isoimmat asiat elämässäni. Se että Jaren kanssa asuimme saman katon alla ei ollut mielestäni niin merkittävää, vaikka sekin helpotti montaa asiaa ja oli tehnyt suhteestamme vakaamman.

Kun sain papin paidan päälleni suuntasin kappeliin. Kuulin auton ajavan ohitseni mutta en sen enempää kiinnittänyt siihen huomiota. Pian tajusin salamavalojen välkynnän. Peitin kasvojani kansiollani. ”Nuo saamarin haaskalinnut eivät sitten osaa kunnioittaa edes kuolleita.” Mutisin itsekseni.

Saattoväki rupesi saapumaan kappeliin. Siunaustilaisuudessa saimme sentään olla rauhassa toimittajilta. Haudalla seistessäni ajattelin sitä miten elämä heittelee ihmistä. Omaiset kiittelivät minua ja lähtivät muistotilaisuuteen. Olin luvannut mennä käymään muistotilaisuudessa heti leiripalaverin loputtua. Tämä oli saattoväelle sopinut vallan mainiosti. Kävellessäni hautausmaalla tulin ajatelleekseni äitiäsi ja kaksi vuotta sitten kuollutta isääsi. ”Anna heille molemmille voimia ja rauhaa.” Rukoilin.

Pysähdyin kotimatkalla kauppaan ja siellä ensimmäiset lööpit osuivat silmiini. ”Suomalais-muusikko kihlautui kumppaninsa kanssa. Samalla pariskunta tuli ensikertaa julkisuuteen.” Otsikko oli mielestäni yllättävänkin kiltti, sillä Jarestahan oli vuosien aikana kirjoitettu rumastikkin. Korviini kantautui jostain kaupasta ”En olisi tuostakaan uskonut, että se on noita poikia. Lapset eivät sitten tasan enää mene yhdellekkään sen keikalle enää tästä eteenpäin. En tasan anna lasteni osallistua tuollaiseen luonnottomuuteen.” Mietin sitä että miten se että Jare on rakastunut mieheen muuttaisi mitenkään sitä miten hän tekee musiikkia tai mitenkään muutenkaan vaikuttaisi mitenkään hänen musiikkiinsa. Pienet ihmiset eivät vain osaa olla onnellisia meidän puolestamme. Ihmisiä vaivaa se perus suomalainen kateus, sitä että kukaan ei saa olla parempi kuin minä. Vain suomalainen suostuu maksamaan 100 euroa siitä että naapuri saa 50 euroa vähemmän.

Ajoin auton talliin ja kun olin nousemassa autosta äitini soitti. ”Noa, miksi meidän pihalla liikkuu jotain tuntematonta sakkia?” Kuulin pelon äitini äänestä. ”Ne hakee äiti tietoja musta. Ei kannata ehkä mennä ulos. Ne tahtoo vaan kiusata ja kaivaa luurankoja mun kaapistani. Soita poliisit jos ne ei lähde.” Rauhoittelin äitiäni.

Tiesin jo sisään tullessani että Jare olisi studiolla. Lappu jääkaapin ovessa varmisti epäilyni. Olisi aivan turha soittaa sillä studiossa harvoin kuuli mitään ja monesti ajan taju katosi. Heitin Jarelle viestin että soittaa kun kerkeää ja on tulossa takaisin kotiin päin.

Havahduin puhelimen värinään. Jare oli tulossa kotiin. Keitin ilta teetä kun ovi kolahti. ”Moi” ”Moikka, otatko teetä?” Kysyin. ”Joo, kurkku onkin vähän käheenä tosta laulamisesta. Hirmuisen huono ilmastointi siellä meidän studiossa.” Vastasit. ”Miten sun päivä meni?” Kysyit. ”Hyvin muuten paitsi että lehdistö meinasi estää kappeliin pääsyni. Niitä pyöri siellä hautausmaalla. Harmitti niiden omaisten puolesta.” Katsoit minuun otsa kurtussa. ”Olisko hyvä että sä olisit vähän aikaa tekemättä toimituksia?” Kysyit. ”Niin, tulin tänään ajatelleeksi sitä että voisi olla hyvä kysyä kirkkoherralta että voisinko vähän aikaa tehdä toimisto hommia, kun tää lehdistö vie vähän tunnelman näistä toimituksista. Toimituksissa on kuitenkin tärkeetä olla tietynlainen tunnelma ja rauha.” Sanoin. ”Kuulostaa hyvältä, sekä sun että seurakuntalaisten kannalta. Jossain kohtaa kun pöly on vähän laskeutunut, voisi olla hyvä että annetaan jollekkin lehdelle haastattelu, muuten ne on sun perässä kokoajan etkä saisi tehdä työtäsi rauhassa.” Sanoit ja jatkoit ”Mutta tällä asialla ei oo kiire. Ne muut lehdet saa odottaa, tyyliin vaikka ensikin viikkoon.”

Seuraavana aamuna toimistolla ei ihme ja kumma ollut yhtään toimittajaa odottamassa. ”Huometa Noa. Pidetäänkö palaveriä tästä tulevasta?” Kysyi kirkkoherra. ”Sopii, saanko katsoa työsähköpostin ensin?”, sanoin. ”Tule kun ehdit, ei tässä jäniksen selässä olla.” Kirkkoherra sanoi. Pomo istui pöydän takana  kun tulin toimistoon. ”Meidän täytyy Noa puhua tästä tämän hetken tilanteesta. Olisi ehkä kaikkien kannalta parasta että olisit vähän aikaa tekemättä toimituksia, että vältyttäisiin siltä eiliseltä. Sain ikäväkseni kuulla seurakuntalaisilta siitä miten toimittajia oli pyörinyt tuossa hautausmaalla, niin ettei sielläkään saanut olla rauhassa.” ”Et ikinä muuten usko, että ajattelin eilen täsmälleen samaa. Koska minusta jokaisella omaisella on esim. oikeus siihen että saa rauhassa surra kuollutta omaistaan ilman että joku on kyselemässä vieressä.” Sanoin. ”Olisin mielelläni vaikka viikonpäivät konttori rottana.” Jatkoin. Pomo hymyili sanavalinnalleni. ”Tuo kuulostaa hyvältä ja reilulta. Voit tietenkin tavata niitä seurakuntalaisia kenen kanssa olet sopinut toimituksia tai muita tapaamisia seuraavan kahden viikon aikana. Toivoisin sinun kuitenkin tulevan sunnuntain jumalanpalvelukseen.” Pomo sanoi. ”Se sopii minulle loistavasti. Tapaamme siis sunnuntaina.” Sanoin. ”Sunnuntaihin ja voimia.” Toimistolta sain mennä rauhassa kotiin.

Viikko kului toimistolla rauhallisesti ja oikeastaan nautin siitä että sain olla toimistolla koneen ääressä eikä ollut pakko tavata ketään muita kuin työtovereita ja niitä seurakuntalaisia kenen toimituksia olin seuraavalla viikolla menossa hoitamaan. Jare oli sopinut tapaamisen Me naiset lehteen seuraavalle viikolle soitostaan. Viikko toimistolla sujui siinäkin mielessä rauhassa että en nähnyt kovin montaa toimittajakaan. Myös työkaverini saivat olla rauhassa ilman että toimittajat olisivat kokoajan juosseet kantapäillä.

Me naiset- lehden haastattelu meni hyvin ja siitä saatu palaute oli enemmän ehdottomasti positiivista ja sellaista että olimme antaneet muillekin ihmisille aihetta olla rohkeasti sitä mitä ovat. Jossain kohtaa mietin sitä että meidän ulostulomme oli ollut hyvä tähän maailman hetkeen ja sellainen että siitä ei seurannut kuin oikeastaan hyviä ja positiivisia asioita. Meitä ei tarvinnut enää ihmetellä vaan olimme ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Seurakunnassa sain onnitteluja kihlauksestani hieman yllättäviltäkin tahoilta. Jokainen ihminen joka halusi ymmärtää ja oli iloinen puolestamme sai minussa aikaan suuren kiitoksen siitä miten ymmärtäväisiä ihmiset todellisuudessa olivat. Sydämeni kiitti Herraa jokaisesta joka halusi ymmärtää ja jokaisesta joka uskaltautui tulemaan kysymään lisää.

Minusta oikeastaan tuntui siltä että musiikki maailmalla meni kauemmin aikaa ymmärtää ja hyväksyä kuin kirkolla ja seurakunnalla. Ehkä tämä kertoi siitä miten kirkko todella on ihmisiä ja seurakuntalaisiaan varten. Musiikki maailma ei jotenkin tahtonut ymmärtää sitä että Jare ei oikeastaan ollut muuttunut ihmisenä yhtään sen jälkeen kun olimme tulleet kaapista tämän asiamme kanssa.

Häiden järjestellyt ei mennyt aivan niin kuin olimme suunnitelleet. Emme meinanneet saada kirkkoa ja juhlapaikkaa, kun haaveenamme oli kuitenkin ollut että häät olisivat olleet tammikuun aikana. Lopulta kaikki saatiin järjestymään niin että saimme toisemme Kynttilänpäivän tienoilla. Kynttilän päivä on kyllä osuva juhla häille. Onhan se konkreettisestikin valon juhla. Mielestäni häiden yksi suurimpia tarkoituksia oli tuoda iloa ihmisten elämään saattamalla kaksi ihmistä yhteen. Sen takia hääjuhla on olemassa. Jos emme haluaisi juhlia läheisiemme kanssa niin menisimme naimisiin maistraatissa kahden todistajan läsnä ollessa ilman suurempia juhlallisuuksia.

Jälkikäteen olen saanut kertoa meidän tarinaamme useamman kerran erinäisissä paikoissa. Kirkon keskellä että monenlaisissa muissa tapahtumissa. Vaikka maailma oli muuttunut en siltikään tuntenut vieraaksi jakaa tarinaamme muille ihmisille. Edelleen saimme kyllä kuulla siitä miten emme olleet normaaleja tai muuten sopineet maailmaan. Meidän jälkeemme monilla oli helpompaa sen kanssa miten heihin suhtaudutaan kun saadaan kuulla että he edustavat jotain seksuaalivähemmistöä. Sekä minä että Jare olimme saaneet tahoillamme kiitosta siitä miten uskalsimme olla suunnannäyttäjiä ja ensimmäisiä ketkä ovat avoimia asiasta ja uskaltavat rohkeasti olla sitä mitä ovat. Meille maailma oli valmis, mutta maailma ei ole valmis vielä ja siihen me voimme omalla esimerkillämme vaikuttaa. Jälkikäteen Jare puhui siitä miten kaapista ulos tulo oli saanut aikaan sen että hänen musiikkinsa suunta muuttui ja miten hän oli löytänyt itsestään aivan uuden puolen kirjoittajana ja säveltäjänä. Jare puhui siitä että hän uskalsi olla rohkeampi teksteissään, koska enää ei tarvinnut kertoa ihmisille eri tarinaa kuin itse eli. Jare on ollut esimerkillään rohkaisemassa nuoria artisteja menemään sinne minne sydän sanoo, välittämättä siitä mitä muut heistä saattoivat odottaa. Myöhemmin Jare oli vaikuttamassa siihen miten suomalaisessa musiikki kentässä otettiin huomioon se että artistit ovat erilaisia ja että jokainen meistä on tärkeä sellaisena kuin on. Jare itse yritti olla lokeroitumatta ja mielestäni hän onnistui siinä hyvin, vaikka maailmalla ympärillämme kesti kyllä aikaa että voitaisiin puhua jostain muusta kuin siitä ketä Jare rakastaa ja kenen kanssa hän jakaa elämänsä.

Onneksi meille maailma oli vähän valmiimpi.

Mainokset
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: