Kommentti Suomen seurakunnille

Ensin täytyy varmaan sanoa ETTEI tämä kommentti kosketa mitään tiettyä seurakuntaa tai ketään tiettyä teologia/muuta seurakunnan työntekijää.

Tämän kevään aikana olen konkreettisesti kokenut sen miten sisäänpäin kääntynyt ja joissakin tapauksissa vanhanaikainen ja kankea on, tuo minulle niin rakas Suomen Evankelis- Luterilainen kirkko.

 

Tässä blogitekstissä tahdon ottaa kantaa siihen miten seurakunnat valitsevat kesätyöntekijöitä ja erityisesti henkilökohtaisesti minua koskettavia kesäteologeja. Muihin kesätyöntekijä valintoihin en ota kantaa kun en niitä tunne.

 

Tällä hetkellä kirjoitan tästä asiasta kahden kevään kokemuksella ja sillä kokemuksella mikä minulla on muuten työnhausta (muihin kuin seurakunnan työtehtäviin) ja siihen valitsemisesta. En väitä että väitteeni olisivat täysin paikkaansa pitäviä ja koskisivat kaikkia seurakuntia Suomessa, mutta tälläinen maku minulle on asioista jäänyt ja siksi tunnen asiakseni kertoa mitä mieltä olen että mahdollisesti asiat voisivat muuttua johonkin suuntaan.

 

Tänä kesänä jäin ilman kesäteologin paikkaa vaikka hain paikkaa yhdestä seurakunnasta, myönnän olisi täytynyt olla aktiivisempi, mutta halusin katsoa tämän kortin näin ja olen tyytyväinen siihen että tein niin. Uskallan meinaan sanoa että se seurakunta mihin hain olisi voinut ihan hyvin valita minut, sillä uskallan sanoa olleeni ensimmäisten joukossa ketkä aktiivisesti kyselivät tämän paikan perään. Luulin jääneeni mieleen sillä että kyselin paikkaa melkein kaksi kuukautta ennen paikkojen tulemista hakuun. No se on ollutta ja mennyttä, tämän asian kanssa on elettävä.

 

Kevään aikana olen kuullut monenlaisia tarinoita siitä mihin teologit ovat ensi kesänä menossa töihin, aika monessa, ehkä jopa hälyttävän monessa kertomuksessa toistui se että ihmiset ovat olleet näissä paikoissa aiemminkin, jotkut jopa useita kertoja. Tässä kohtaa minun päähäni nousee kysymys että miksi? Miksi teologit eivät kerää kullanarvoista työkokemusta useista seurakunnista pitkin Suomea? No tähän olen kuullut muutaman työnantajapuolen kommentin siitä että kesällä työntekijöiden on oltava sellaisia että työ sujuu, ei oikein ole aikaa perehdyttää (esim. rippikoulu kestää puoli vuotta, rippikoulut ovat usein se kesäteologin suurin työala, miksi kesäteologia ei voisi ottaa mahdollisimman pian mukaan niin sitten olisi vähän enemmän aikaa perehtyä), koska paljon muuta henkilökuntaa on kesäisin lomalla. Ymmärrän sen että halutaan kesäksi työhön ihminen kenellä työ sujuu ja pärjää. Ymmärrän myös sen että jos otetaan useampi kesäteologi olisi hyvä jos edes toinen olisi sellainen jolla on kokemusta kesäteologin töistä, näissä tapauksissa toinen kesäteologi voi olla sellainen kenellä ei olisi niin paljon kokemusta. Ymmärrän myös teologina sen että on kiva mennä siihen paikkaan missä osaa tehdä töitä ja mahdollisesti paikkaan missä tuntee jo väkeä ja toimintatapoja. Mutta silti ihmettelen sitä että miten samat ihmiset päätyvät samoihin seurakuntiin töihin kesäksi?

 

Yleensä kun ihminen hakee töitä hän kertoo koko työhistoriansa ja sen missä on tehnyt töitä. Osaava/taitava työnantaja osaa arvostaa sitä jos on useasta paikasta työkokemusta, ainankin näin nuorena olen kokenut että on siitä enemmän ollut hyötyä kuin haittaa että on elämässään tähän mennessä tehnyt monenlaisia töitä eri paikoissa. Antaahan se sinusta työnhakijana kuvan että olet ainankin ollut aktiivinen töiden suhteen. Ja onhan teologin hommakin niin monipuolista että monista jutuista on siinä hyötyä. 

 

Seurakunnat kuitenkin näyttävät tekevän tässä täysin eri tavalla. Tahtooko Suomen seurakunnat todella pappeja jotka ovat tehneet koko opiskeluaikanansa vain yhdessä tai kahdessa seurakunnassa töitä? Ilman että ovat nähneet erilaisia toimintatapoja tehdä? Olisi hauska kuulla miksi näin tehdään. (Jos ja kun  sinulla on sisäpiirin tietoa niin tähän postaukseen voit kommentoida. Arvostaisin sitä suuresti.)

 

Ennen kuin kukaan ajattelee että en ymmärrä sitä että varsinkin seurakunnat ovat sellainen työnantaja missä SUHTEET merkitsevät, niin kyllä ymmärrän sen ja olen tiedostanut sen. Ainahan sillä on merkitystä että kenet tuntee, mutta sillä että tekee töitä yhdessä seurakunnassa ei ainankaan laajenna niitä omia sosiaalisia verkkojaan pitkin Suomea.

 

Siksi kannustankin seurakuntia harkitsemaan vakavasti ei niin tutun nimen ottamista edes haastatteluun asti niin saataisiin tähän maahan pappeja jotka ovat nähneet jo monenlaista ennen kuin saavat “pannan” kaulaansa. Lisäksi jos hakuprosessisa tulee vastaan joku vieras nimi, niin voithan sinä aina tiedustella siltä viime kesän kesäteologilta että millainen tyyppi tämä on, tunnetko sen. Eihän se mitään maksa, ja luulisi ihmisten antavan toisistaan rehellistä palautetta, varsinkin jos tuntee seurakuntaa yhtään ja sitä hakijaa joka hakee kesäksi töitä. Näin niitä verkostoja luodaan ja ne pysyvät yllä.

 

Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää!
Kristus nousi kuolleista!

Sanna

    

 

Mainokset
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: