Kommentti Suomen seurakunnille

Ensin täytyy varmaan sanoa ETTEI tämä kommentti kosketa mitään tiettyä seurakuntaa tai ketään tiettyä teologia/muuta seurakunnan työntekijää.

Tämän kevään aikana olen konkreettisesti kokenut sen miten sisäänpäin kääntynyt ja joissakin tapauksissa vanhanaikainen ja kankea on, tuo minulle niin rakas Suomen Evankelis- Luterilainen kirkko.

 

Tässä blogitekstissä tahdon ottaa kantaa siihen miten seurakunnat valitsevat kesätyöntekijöitä ja erityisesti henkilökohtaisesti minua koskettavia kesäteologeja. Muihin kesätyöntekijä valintoihin en ota kantaa kun en niitä tunne.

 

Tällä hetkellä kirjoitan tästä asiasta kahden kevään kokemuksella ja sillä kokemuksella mikä minulla on muuten työnhausta (muihin kuin seurakunnan työtehtäviin) ja siihen valitsemisesta. En väitä että väitteeni olisivat täysin paikkaansa pitäviä ja koskisivat kaikkia seurakuntia Suomessa, mutta tälläinen maku minulle on asioista jäänyt ja siksi tunnen asiakseni kertoa mitä mieltä olen että mahdollisesti asiat voisivat muuttua johonkin suuntaan.

 

Tänä kesänä jäin ilman kesäteologin paikkaa vaikka hain paikkaa yhdestä seurakunnasta, myönnän olisi täytynyt olla aktiivisempi, mutta halusin katsoa tämän kortin näin ja olen tyytyväinen siihen että tein niin. Uskallan meinaan sanoa että se seurakunta mihin hain olisi voinut ihan hyvin valita minut, sillä uskallan sanoa olleeni ensimmäisten joukossa ketkä aktiivisesti kyselivät tämän paikan perään. Luulin jääneeni mieleen sillä että kyselin paikkaa melkein kaksi kuukautta ennen paikkojen tulemista hakuun. No se on ollutta ja mennyttä, tämän asian kanssa on elettävä.

 

Kevään aikana olen kuullut monenlaisia tarinoita siitä mihin teologit ovat ensi kesänä menossa töihin, aika monessa, ehkä jopa hälyttävän monessa kertomuksessa toistui se että ihmiset ovat olleet näissä paikoissa aiemminkin, jotkut jopa useita kertoja. Tässä kohtaa minun päähäni nousee kysymys että miksi? Miksi teologit eivät kerää kullanarvoista työkokemusta useista seurakunnista pitkin Suomea? No tähän olen kuullut muutaman työnantajapuolen kommentin siitä että kesällä työntekijöiden on oltava sellaisia että työ sujuu, ei oikein ole aikaa perehdyttää (esim. rippikoulu kestää puoli vuotta, rippikoulut ovat usein se kesäteologin suurin työala, miksi kesäteologia ei voisi ottaa mahdollisimman pian mukaan niin sitten olisi vähän enemmän aikaa perehtyä), koska paljon muuta henkilökuntaa on kesäisin lomalla. Ymmärrän sen että halutaan kesäksi työhön ihminen kenellä työ sujuu ja pärjää. Ymmärrän myös sen että jos otetaan useampi kesäteologi olisi hyvä jos edes toinen olisi sellainen jolla on kokemusta kesäteologin töistä, näissä tapauksissa toinen kesäteologi voi olla sellainen kenellä ei olisi niin paljon kokemusta. Ymmärrän myös teologina sen että on kiva mennä siihen paikkaan missä osaa tehdä töitä ja mahdollisesti paikkaan missä tuntee jo väkeä ja toimintatapoja. Mutta silti ihmettelen sitä että miten samat ihmiset päätyvät samoihin seurakuntiin töihin kesäksi?

 

Yleensä kun ihminen hakee töitä hän kertoo koko työhistoriansa ja sen missä on tehnyt töitä. Osaava/taitava työnantaja osaa arvostaa sitä jos on useasta paikasta työkokemusta, ainankin näin nuorena olen kokenut että on siitä enemmän ollut hyötyä kuin haittaa että on elämässään tähän mennessä tehnyt monenlaisia töitä eri paikoissa. Antaahan se sinusta työnhakijana kuvan että olet ainankin ollut aktiivinen töiden suhteen. Ja onhan teologin hommakin niin monipuolista että monista jutuista on siinä hyötyä. 

 

Seurakunnat kuitenkin näyttävät tekevän tässä täysin eri tavalla. Tahtooko Suomen seurakunnat todella pappeja jotka ovat tehneet koko opiskeluaikanansa vain yhdessä tai kahdessa seurakunnassa töitä? Ilman että ovat nähneet erilaisia toimintatapoja tehdä? Olisi hauska kuulla miksi näin tehdään. (Jos ja kun  sinulla on sisäpiirin tietoa niin tähän postaukseen voit kommentoida. Arvostaisin sitä suuresti.)

 

Ennen kuin kukaan ajattelee että en ymmärrä sitä että varsinkin seurakunnat ovat sellainen työnantaja missä SUHTEET merkitsevät, niin kyllä ymmärrän sen ja olen tiedostanut sen. Ainahan sillä on merkitystä että kenet tuntee, mutta sillä että tekee töitä yhdessä seurakunnassa ei ainankaan laajenna niitä omia sosiaalisia verkkojaan pitkin Suomea.

 

Siksi kannustankin seurakuntia harkitsemaan vakavasti ei niin tutun nimen ottamista edes haastatteluun asti niin saataisiin tähän maahan pappeja jotka ovat nähneet jo monenlaista ennen kuin saavat “pannan” kaulaansa. Lisäksi jos hakuprosessisa tulee vastaan joku vieras nimi, niin voithan sinä aina tiedustella siltä viime kesän kesäteologilta että millainen tyyppi tämä on, tunnetko sen. Eihän se mitään maksa, ja luulisi ihmisten antavan toisistaan rehellistä palautetta, varsinkin jos tuntee seurakuntaa yhtään ja sitä hakijaa joka hakee kesäksi töitä. Näin niitä verkostoja luodaan ja ne pysyvät yllä.

 

Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää!
Kristus nousi kuolleista!

Sanna

    

 

Mainokset

Ketkon Helsinki viikonloppu 27-29.1

Ensin täytynee toivottaa Teille hyvää uutta vuotta! Vuoden alku on ollut positiivinen. Ennen opintoihin paluuta pyörähdettiin savon maisemissa talven kovimmassa pakkasessa ja sitten oli siinä yksi teologi risteilykin.

Tammikuun puoli välissä oli siis aika aloittaa opinnot, kevyestä laskeutumisesta emme ehkä voi puhua kun maanantai aamuna aloitetaan latinalla. Latina on siitä kiva kieli ettei tarvitse miettiä mitä lukee kun kirjaimet on tuttuja.

No ensimmäinen viikko meni lämmitellessä ja toinen viikko meni oikeastaan odotellessa viikonloppua. Tiedossa oli kuitenkin varmasti hieno vaikkakin pitkä viikonloppu.

Ensin täytynee sanoa että ei reissu alkanut aivan niin kuin oisin halunnut. No sain tietää viikko ennen perjantaita että patristiikan luentoa ei ole, eli olisin voinut lähteä aikaisemmalla junalla etelään. No en oikeastaan päässyt edes sinne minne piti, kun juna jämähti Pasilaan, mikä tarkoitti sitä että jollain muulla kulkuneuvolla täytyi etsiä itsensä Pyhän Henrikin katedtraaliin. Päädyin vahingossa oikeaan ratikkaan enkä lopulta ollut kuin puoli tuntia myöhässä. Onni onnettomuudessa siis.

No aloitettiin tutustuminen katoliseen kirkkoon Adoraatiosta, mikä on samankaltainen kuin ortodoksisen kirkon hetki palvelukset. No Adoraatiosta jäi päällimmäisenä mieleen se että siellä oli paljon tilaa omalle rukoukselle, mikä on näin luterilaisena vähän  hassua.

Perjantai ilta päätettiin simulaation ekumeenisen neuvoston kokouksesta, jossa pohdittiin perheitä kristillisestä näkemyksestä. Paikoin tuntuu vaan siltä että näistä perhe kuvioista on puhuttu niin paljon että olisi hedelmällisempää puhua joskus jostain muustakin. No onhan perhe kysymykset toki juuri nyt niin ajankohtainen asia että se on ymmärrettävää.

Perjantai iltana matkattiin sitten vielä majapaikkaan. Ortodoksiseen kurssi keskukseen Sofiaan, missä asuimme kolmiossa. Saimme kuulla ortodoksi kirkon ylidiakonilta että Sofiassa sijaitsee Helsingin hiippakunnan toimistot. Seuraavalla kerralla jos sitä päätyy Sofiaan yöksi niin mitä ottaa vähän aikaa että katselisi tonttia. Sofia meinaan sijaitsee todella kauniilla paikalla. Mitään muuta ikävää ei ollut siellä Sofiassa yöpymisessä kuin se että sinne oli keskustasta melkein puolen tunnin matka.

Lauantaina kuultiin monenlaisia asioita katolisesta kirkosta, maallikon näkökulmia katolisesta perheestä, sekä väitöskirjaa tekevän teologian näkökulma katolisesta kirkosta mm. opus deistä ja ruusukko rukouksesta.

Lauantaina kuultiin myös pika katsaus uudesta uskonnonopetuksen opsista ja alustus anglikaanisesta kirkosta. Anglikaanisen kirkon esittely jäi mielestäni vähän pintapuoliseksi, mutta ehkä sitä pitää sitten ottaa itse selvää siitä.

Lauantai iltana istuimme Kannas ravintolassa syömässä jonkun muun piikkiin. Pitkässä pyödässä juttua riitti ja osa meistä ainankin pääsi osaksi Ekumeenista Olut seuraan. Oli mukava jutella kristittynä olemisesta vapaassa ympäristössä ja pohtia vähän sitäkin mihin kirkko on Suomessa menossa.

Sunnuntai päivä me Joensuun sakki aloitimme pika visiitillä Usbeskin katedraalissa, joka on siis Suomen eteläisen ortodoksi kirkon keskus kirkko. Seuraavalla kerralla kun on enemmän aikaa Helsingissä niin sitä pitää mennä sunnuntaina ortodoksi lirutgiaan tuonne Usbeskiin.

Oltiin pikkaisen myöhässä anglikaanisesta messusta, mutta kirkkoherra sanoi että se on ihan normaalia että ihmiset tulee ainakin vartin myöhässä kun kirkkokansaa tulee pitkänkin matkan päästä.

Hienointa messussa oli kyllä se että saatiin osallistua kasteeseen. Anglikaaniseen perinteeseen kuuluu että seurakunta on mukana kasvattamassa uusia uskovia. Hyvin harvoin pidetään kaste kotona niinkuin luterilaisessa perinteessä. Kaste on kuitenkin yksi ehdottomasti tärkeimpiä asioita kristityn elämässä.

Muuten mielestäni messu on hyvin samanlainen kuin luterilainen messu. Messun jälkeen kuultiin vielä vähän pohdintaa siitä mitä eroja oikeastaan anglikaanisessa ja luterilaisessa kirkossa on. Päivän viimeisenä kuultiin kahden anglikaani seurakuntalaisen mietteitä kirkosta ja omasta seurakunnasta.

Viikonlopusta jäi päällimmäisenä mieleen loistava porukka ja hyvät keskustelut monistakin asioista. Oli super kivaa nähdä ja tavata Helsingin teologeja. Pieni raapaisu saatiin myös katolisesta ja anglikaanisesta kirkosta, ja siitä mikä niiden merkitys oikeastaan onkaan luterilaiselle kirkolle ja sen perinteelle.

Seuraavaa ketko viikonloppua odotellessa!

Syksy 2016 pika kertaus

Ensin täytyy varmaan sanoa se, minkä olen kyllä sanonut ääneen monestikkin tässä menneen kuukauden aikana. ”En muista milloin olisi viimeksi ollu tämmöinen syksy, siis aivan p*ska.” Näin tätä syksyä luonnehdin viimeksi perjantai iltana yhdelle ystävälleni. Olen myös kuullut lohduttavat sanat. ”Et ole ainut joka on tuota mieltä, että tää syksy on ollut rankka.” Teologit on ihania. (lähes poikkeuksetta :´) ) Melkein jokainen toisen vuoden opiskelija kenen kanssa oon puhellut menneen syksyn ainanka on sanonut että tässä syksyssä on kyllä ollut jotain kummallista. Tänä vuonna jokaisen opintopisteen eteen on pitänyt tehdä aivan jäätävä määrä töitä. Tuntuu kuin viime vuonna pisteitä olisi putoillut itsekkeen. Ei voi kieltää sitä etteikö viime syksynäkin olisi ollut pimeitä hetkiä mutta viime syksystä jäi enemmän posiitivinen kuva. Viime vuonna tähän aikaan taisi olla lähes 20 pistettä ja tällä hetkellä sain hikisesti 10 pistettä rikki. (Mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä että vähintään 30 pistettä olisi tehtävä tuossa keväällä.)

No tässä syksyssä on toki ollut hetkensä. Näitä on mm. Ketko kurssin ortodoksi viikonloppu (Ketko kurssi jatkuu heti tammikussa Helsingin reissulla), Valamon reissu, laulu- ja puhetaidon kurssi, Jumalansynnyttäjä- kurssi, IKTS, uusi koti, Jaren keikka ja Maata Näkyvissä -festarit.

Melkein jokaisesta yllämainitusta voisi kirjoittaa oman postauksensa, mutta nyt ei taida riittää voimavarat siihen kun vielä täytyisi semmoisin 12 sivua kirjoittaa tekstiä ennen vuoden vaihdetta. Hommia on siis  vielä, niiden mainittujen opintopisteiden eteen.

Taidan kuitenkin valaista teille vähän Valamon reissua. 2.12 tuli siis Helsingistä pikkaisen päälle 30 teologia ihastuttamaan pohjoisen sisaria ja veljiä. Olin lupautunut majoittamaan yhden helsinkiläisen vaikka menneen viikon olinkin sairastellut. Se kenet majoitan selvisi hyvin reality-sarja maisesti eli konseptilla ”Ensi treffit kappelilla.” Sainkin tosi mukavan tyypin tänne ja voin vannoa että tässä syntyi pysyvä ihmissuhde Helsingin teologiseen.

Lauantai aamuna, vähän aikaisin näin akateemisoituneelle ihmiselle lähdimme ajelemaan Valamoon. Valamoon ei ole kuin tunnin ajo matka Joensuusta, eli se on melkein tuossa kulman takana. Sattui vielä niinkin kivasti että lauantai Valamossa oli kaunein ja aurinkoisin päivä varmaan kuukauteen. Retkemme aluksi haukkasimme jotain ja puolen päivän aikaan menimme katsomaan ja kuuntelemaan keskipäivän rukous hetkeä uuteen kirkkoon.

Ortodoksissa rukous hetkissä on kyllä joku taikansa. Itse jäin eniten odottamaan kuoroa, mutta Valamon kirkon kuoro oli piskuinen jos vertaa esim. seminaarin kirkon rukoushetkien kuoroon. Paikoin oli vaikeuksia kuulla missä kohtaa ollaan menossa. Tässä kohtaa täytyy kehoittaa jokaista joskus menemään ortodoksiseen hetki palvelukseen tai liturgiaan mikäli se on mahdollista.

Rukous hetken jälkeen piipahdimme luostarin myymälässä, ja itselle tarttui mukaan ikoni, postikortti ja lompakko ikoni. Tämän jälkeen Isä Simeon piti meille tiiviin historiikin Valamon luostarista ja siitä miten luostari on päätynyt sille tontille missä se tällä hetkellä on. Lisäksi kiersimme Isä Simeonin johdolla molemmat luostarin kirkot. Vanhan ja uuden kirkon. Vanhassa kirkossa saattoi aistia sen miten neljä munkkia ovat rukoilleet sitä että luostari saisi jatkaa. Lisäksi vanhassa kirkossa oli vanhasta Valamosta tuotuja ikoneita.

Uuden kirkon esittelyssä puhuttiin kahdesta ihmeitä tekeneistä ikoneista. Molemmissa Jumalansynnyttäjä (Maria) oli keskeisessä osassa. Uudessa kirkossa otettiin myös ryhmäkuva.

Sen jälkeen mentiin taas myymälään ja voin sanoa että viini teki kauppansa. Itseä jäi vähän harmittamaan se etten tajunnut ostaa glögiä, mutta ompahan syy mennä uudelleen. Hieno päivä kaikkiaan, vaikka vähän puolikuntoisena siellä olinkin.

Syksyn aikana olen keksinyt sen ilon siitä että asuu kirkon juurella. Sunnuntaisin ei tarvitse olla kuin yhdeksältä ylhäällä nii kerkeää kivottomattomasti kirkkoon sunnuntai aamuna. Näin adventtina ei ole jäänyt kuin toinen sunnuntai käymättä. Tänään (18.12) neljäntenä adventtina, taisin olla viimeisen kerran tänä vuonna messussa koti kirkossani, vaikka vakaa aikomus olisi mennä laulaumaan vielä kauneimpia joululauluja tässä tänään.

Nyt tässä yritetään laskeutua joulun rauhaan ja nauttimaan siitä että saa olla kotona perheen keskellä, keskiviikkona suuntaan takaisin etelään.

Rauhaisaa joulun odotusta ja älkää unohtako sitä miksi joulua juhlitaan!

Nano 2016 start ”Onko maailma valmis”

Joo, taas on se aika vuodesta kun laitetaan näppäimet sauhuamaan. Itselle kävi tänä vuonna niin että novelleja ei ole oikestaan syntynyt kuin tuo yksi minkä sain tänään Nanon vauhdittamana kirjoitettua puhtaaksi. Tässä se siis on teille.

Tähän mennessä kahden päivän saldo on 1822 sanaa, ja olen siis asettanut itselleni 30 000 sanan tavoitteen. Eli tuhat sanaa per päivä.

Mutta tässä tämä novelli.

Onko maailma valmis?

”Kyllä sä tiedät mitä ne sanoo siitä?” ”Semmonen saatanan mielistelijä, narsisti ja naistenvihaaja?” En oikein koskaan osannut allekirjoittaa noista asioista mitään. ”Mitä sä puhut? Ootko koskaan tavannut Jarea? Niin ettei siinä olisi muita? Kaikki kenen kanssa olen jutellut, on kertonut että sen parempi luontoisempaa tai ystävällisempää ihmistä en ole koskaan tavannut.”

”Tiedätsä mitä ihmiset puhuu susta?” Käänsit hiukan uupuneen katseesi minuun kattohuoneistomme parvekkeella. ”Onks sillä oikestaan mitään väliä mitä ihmiset puhuu?” Huokaisit kuuluvasti ja käänsit katseesi takaisin merelle. ”En osaa enää edes kuvitella aikaa, kun ihmisillä ei ollut musta tai mun tekemisistäni mitään mielipidettä. Siitä tuntuu olevan ainankin sata vuotta aikaa.” Vaaleat silmäsi olivat kosteat, luulin sen johtuvan tuulesta, mutta todellisuudessa olit niin uupunut että et oikein tiennyt miten sinun olisi ollut hyvä olla.

Seuraavan kerran tapasimme Helsingin tähtitornin mäellä. Olin joskus nuorena haaveillut siitä millaiset treffit siellä voisi pitää. Aurinko oli jo laskemassa ja viileä syystuuli piti meitä hellässä otteessaan. ”Tää on yks mun lempi mestoista koko Helsingissä”, sanoit kun pääsimme tornin juureen. ”Et kyllä ikinä usko että olisin sanonut täsmälleen samoin ellet olisi ehtinyt ensin.” Katsoit minuun ja molemmat ratkesimme nauramaan niin että raikui. ”Tän on oltava vaan joku yläkerran ukon huono pila”, henkäisit. ”Mitä sä juuri sanoit? Ylläkerran ukon?”, hämmästelin. ”No se taitaakin olla ainut asia mistä ei vielä ole kirjoiteltu lööpeissä. Siis siitä että mulla on suhteellisen tiiviit välit tonne yläkertaan.” Osoitit taivaalle puhuessasi. Hämmästelin hetken ääneti. ”Ehkä tässä kohtaa mun kannattaa kertoa että mut vihitään papiksi jotakuinkin viikon päästä.” Oli sinun vuorosi yllättyä. ”Miksi?” Kysymys tipahti suustasi raskaana. Se painoi keskustelumme takaisin alkuun, siihen ensimmäiseen iltaan kuin satuin heilumaan kamerani kanssa festareilla joitain vuosia sitten suurimman suosiosi aikoihin.

”Miksi ei, sillä kovin monellakaan ei ole tietoa siitä että ole opiskellut teologiaa.” Tartuin sinua hartioista ja pakotin sinut katsomaan kasvoihini. ”Miksi valehtelisin sinulle tällaisesta asiasta? Siitä että Jeesus oli pitkään ainut mies joka elämääni mahtui?” Kysyin. ”Miten sä ikinä voisit olla pappi ja rakastaa mua? Enhän mä ole mitään sellaista mitä saatettaisiin sopia sinun elämääsi?” Katselin suurten pisaroiden tipahtelevan kalliin näköisen villakangastakkisi kaulukselle. ”Kulta rakas, miten mä saisin näiden kaikkien vuosien jälkeen taottua sun päähäsi että tää on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut sitten opiskelujen aloittamisen jälkeen.” Sanoin. ”Mitä ne puheet sitten valokuvaamisesta oli?” Kasasit itsesi. ”Olen valokuvannut niin kauan, että se voisi olla mun ammatti. Jos sä et kertonut heti kaikille olevasi Suomen isoin tähti musiikin teon ja tuottamisen saralla niin mielestäni mulla on oikeus olla sanomatta se, että musta tulee joskus kirkon mies.”

Edellinen keskustelumme ei päättynyt hyvin. Jare piti hiljaisuutta yllä viikon päivät. Sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä minut vihittiin virkaani. Kirkko oli puolillaan väkeä, sillä seurakunnan molemmat kuorot olivat esiintymässä. Nousin saarnastuoliin pitämään saarnaa. Katsoin kirkkokansaa ja hämmästyin pahemman kerran. Istuit viimeisessä penkkirivissä ja katsoit suoraa minuun. Päätin että minun olisi selvittävä messussa ensin, sitten voisin palata meidän väliseen ongelmaamme.

Ehtoollista jakaessa toivoin että olisit tulossa alttarille, mutta en uskaltanut edes rukoilla sitä. Kuorolaulu loppui ja kuorolaiset tulivat ehtoolliselle. Kuvittelin hetken että et uskaltaisi tulla alttarille kun todistajia oli kirkossa jonkin verran. Tälläkin kertaa yllätit minut. Astelit alttarikaiteelle ja hetken näytit vähän eksyneeltä, et oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Katselit ympärillesi ja hait kanssaihmisistä tukea, samalla tavalla kuin muusikko hakee tukea yleisöltään. Polvistuit alttarikaiteelle ja kohdallasi katsoin sinuun niin lempeästi kuin osasin. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Ojensin öylätin ja puristin kättäsi. Loppu messu meni osaltani vähän utuisissa tunnelmissa.

Perinteiden vastaisesti kirkkokahvit pidettiin kirkossa, niin että väkeä istui pitkin kirkkosalia. Itse sain olla jututettavana useamman kerran ennen kuin sain kuppiini mustaa kultaa. Sain onnitteluja ja kehuja saarnastani. ”Hienoa saada tuollainen nuori mies meidän seurakuntaamme. Sinusta tulee vielä hyvä paimen.” Yksi rouva sanoi. Kiittelin ihmisiä heidän sanoistaan. Istuin kirkon etuosaan maistamaan korvapuustia kun istuit viereeni vähän ujosti. ”Uskaltaako pastoria häiritä?” Kysyit. Katsoin sinuun. ”Palvelijaksihan minut juuri vihittiin. Kerro veli mikä sinua painaa?” Hymy kasvoillasi leveni puhutellessani sinua. ”Rukoilisiko veli puolestani?” ”Tietenkin. Minkä asian puolesta haluat että rukoilemme?” Karaisit kurkkuasi. ”Että eräs minulle tärkeä ihminen voisi antaa minulle anteeksi sen että en halunnut ymmärtää häntä.” Nielaisin niin että sinunkin oli huomattava se. Kasasin ajatuksiani. Ihmisiä oli edelleen kirkossa runsaasti, joten päätin olla hetken vielä paimenen roolissani. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen palvelijana anna sinulle tämän synninpäästön. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.” Tein ristin otsallesi. ”Tavataan sakastin ovella 15 minuutin päästä.” Menit edeltäni ulos kirkosta. Kiitin muita jumalanpalveluksessa palvelleita ja lähdin sakastiin etsimään omia vaatteitani. Suntiomme tuli nostamaan kasukkaa hartioiltani. ”Pastori puhui hyvin tänään.” ”Kiitos, onhan tämä ollut iso päivä.” ”Tapaamme varmaan viikon kuluttua?” Suntio kysyi. ”Kyllä, minulle oli annettu ensi viikonkin saarna vastuu. Tapaamme siis viikon kuluttua.” Sanoin ja astuin ulos sakastista.

Seisoit kynnyksellä niin kuin olin pyytänyt ja toivonut. ”Pitäisi olla kiellettyä näyttää noin hyvältä papin paidassa”, sanoit virnistäen. ”Ei sinussakaan mitään vikaa ole.” Keskeytit minut suudelmalla. ”Hyym, voin edelleen maistaa ehtoollisviinin huulillasi”, hymysit suutani vasten. Työnsin sinua hieman kauemmas sillä nauroin katketakseni. ”Apua, miten voin olla ikinä sanomatta kirkkoherralle että Suomen isoin musiikki nimi istui meidän piskuisessa kirkossamme.” Katsoit minuun haastavasti. ”Varo vain, kohta käy niin että istun kirkossa joka sunnuntai.”

Kävelimme käsikkäin kohti autoasi. Olit näemmä valinnut minun lempi autoni kokoelmastasi. Valkoisessa mersussa oli jotain todella kaunista. Heitit minua avaimilla, sitä ei kovin usein tapahtunut. Katsoin sinua kysyvästi. ”Mistäs tää tulee?” ”Sä saat päättää mihin mennään,” sanoit ja istuit pelkääjän paikalle. Laskin mielessäni tunteja seuraavaan työvuoroon. ”Oothan sä tavannut mun perhettäni jo?” Oli sinun vuorosi katsoa minua kysyvästi. ”Veljesi ohi mennen. Miten niin?” ”Mitä jos ajeltaisiin Itä-Suomeen? Musta tuntuu että nyt ois hyvä hetki kertoa munkin perheelleni että ole löytänyt rinnalleni kumppanin kenen kanssa haluan jakaa koko elämäni.” Käynnistin auton ja olin vaihtamassa vaihdetta kuin tartuit käteeni vaihdekepillä.

”Toi ei ollut reilua jos toi oli kosinta.” Sanoit. Sammutin auton. ”Mä todella tarkoitin sitä mitä sanoin ja mielestäni me kaksi aikuista ihmistä voitaisiin tehdä meidän jutusta virallista. Mulla on useampikin tuttu ketkä vois vihkiä meidät.” ”Ajetaan teille, sun äitis on ollut yksi ensimmäisitä kuka tiesi meistä muutenkin niin sinne on hyvä mennä kertomaan että me mennään naimisiin.” Käynnistin auton uudelleen ja käänsin keulan kohti Savonlinnaa.

Jotakuinkin tunnin ajelimme hiljaisuudessa, sitten avasit suusi. ”Tiedätsä mitä tää saattaa tarkoittaa?” ”No, tiedän montakin asiaa, mutta sulla taitaa olla jotain muuta mielessä.” Vastasin. ”Lehdet saattaa saada vihiä tästä. Ootko sä valmis siihen ryöpytykseen jos sitä tulee?” Katsoit minuun. ”Antaa tulla vaan. Minä olen ollut jo useamman vuoden valmis siihen mitä tulevaisuus saattaisi tuoda tullessaan.” ”Millä sä saisit ton luottamuksen tartutettua muhunkin?” Kysyit hymyillen. ”Mulla on niin hyvät taustajoukot että säkin voisit luottaa niihin.”

Ajelimme hiljaisuudessa. Tulin ajatelleeksi leskeksi jäänyttä äitiäsi. ”Mitä sun äidillesi kuuluu sinne Heinolaan?” Kysyin. ”Mitäs sinne, viimeksi kun pari päivää sitten puhuin äidin kanssa niin siellä oli kaikki hyvin. Broidin tyttö menee syksyllä kouluun niin mummiakin vähän jännittää.” Puhuit niin kauniisti perheestäsi, siitä näki sen että perhe todella merkitsee sinulle paljon.

Päivä oli jo melko pitkällä kun käänsin auton lapsuuden kotini pihalle. Olin laittanut Jaren soittamaan äidille tien päältä että olemme tulossa. Äiti seisoikin portailla meitä odottamassa. ”Tämä on paras yllätys tällä viikolla, että saan molemmat poikani käymään.” Äiti puhui meistä usein kuin veljeksistä, se oli hänen tapansa käsitellä asiaa. Äiti oli aina ollut todella ymmärtäväinen.

Astuimme eteiseen. ”Otatteko molemmat teetä? Jare, eikös niin että teesi tulee ilman sokeria mutta maidon kanssa?” Äiti kysyi mennessään keittiöön. ”Kyllä se oli äiti niin. Ottaisin mielelläni vähän hunajaa omaan teeheni.” Sanoin äidille. ”Mira. Missä Juha on?” Kysyit äidiltäni kun isääni ei näkynyt. ”Juha on tulossa, siellä oli jotain hässäkkää niin menee töissä pidempään.” Äiti vastasi.

Yläkerrasta kuului kopinaa. Mara tuli alas. ”Miten sä oot täällä?” Mara kysyi. ”Meillä on Jaren kanssa teille uutisia.” Sanoin. Näin tunteiden kirjon käyvän sisareni kasvoilla. ”Vai uutisia, no sitten taidankin jäädä kahville ennen illan keikkaa.” ”Jää, toki.” Sanoin Maralle.

Jare istui pöytään ja otti keksin. Kuuntelin hetken lapsuudenkotini ääniä ja nautin siitä että sain olla kotona. Niiden ihmisten keskellä jotka todella välittävät minusta. Hetken ajan näin mielessäni meidän molempien perheiden istuvan saman pöydän ääressä.

”Noa, tuu istumaan?” Istuin viereesi. ”Mistä haaveilit äsken?” Kysyit. ”Näin katseessasi haaveilua.” Kuiskasit korvaani. ”Meidän molempien perheet samassa pöydässä. En sen kummempaa.” ”Toi kuulostaa muuten äärettömän hyvältä. Pitää laittaa se onnistumaan.” Hymäilit tyytyväisenä.

Eteisestä kuulin isän tulevan sisään. ”Mira, onko meillä vieraita kun joku vieras auto oli tuossa pihalla?” ”En vieraista tiedä, mutta semmoisia kaukaisia kulkijoita.” Äiti vihjaili. ”Tule ottamaan teetä kun Marakin kerran on täällä. Wallu on jossain kaupungilla en saanut sitä kiinni.” Isä astui keittiöön ja näin hymyn leviävän hänen kasvoilleen. ”Ompas hienoa saada vanhin poika kotiin. Moro Jare, miten menee?” Isä sanoi. Naurahdin isän sanoille ja katsoin Jareen, joka onnistui olemaan enemmän vakavana kuin minä. ”Kiitos, Juha ihan hyvää tässä, vielä lomaillaan hetki ennen joulukuun keikkoja, muutama keikka joulukuussa ennen tammikuun lomaa.” Vastasit. ”Kuulostaa loistavalta. Miksi te muuten Noan kanssa olette täällä?” Isä kysyi. ”Sun kanttii ehkä isä istua.” Äiti kaappasi isän penkkiin ja käänsi katseensa minuun. Hetken mietin että miten saisin asiani ulos. ”Noa, rauhoitu, tässä ei oo mitään hätää.” Rauhoittelit minua.

”No, te keittiössä istuvat perheen jäsenet halua ilmoittaa teille että minä ja Jare ollaan kihloissa, vaikkei sormuksia vielä olekaan. Häistä ei olla puhuttu vielä mitään, mutta tuon keikkailevan artistin aikatauluilla tässä mennään.” Katsoin äitiäni koko puheeni ajan ja näin kyyneleiden nousevan hänen silmiinsä. ”Voi, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän onnen että mun poikani pääsee naimisiin rakastavansa ihmisen kanssa. Tulkaas kultaseni sieltä tänne niin tuleva anoppi saa halata vävyään.” Äiti sanoi ja rutisti ensin minua ja sitten Jarea. Isä oli istunut kokoajan hiljaa ja rykäisi. ”Onneksi tulitte järkiinne onhan tätä useampi vuosi odoteltu. Tules tänne poikaseni.” Isäkin rutisti minua lujasti. Isä oli ollut kolmas ihminen joka oli kuullut siitä että olin rakastanut mieheen.

Päädyimme yläkertaan nukkumaan, sillä äiti ei olisi laskenut meitä ajamaan tähän aikaan päivästä takaisin etelään.  Istuimme siis minun vanhassa huoneessani johon oli tuotu parisänky, sillä äiti olisi voinut kuvitellakkaan majoittavansa Suomen suurinta popparia lattialle. ”Olisin oikeastaan ihan mielelläni nukkunut vaikka lattialla.” Sanoit kun kerroin tarinaa parisängystä. ”Sun porukat osaa kyllä ajatella asioita.” Sanoit. Katsoin ulos ikkunasta ja mietin ensi kohtaamistamme.

Se taisi olla kesä 2013, festarit taisivat olla Tampereen Tammerfest sillä olin sinä kesänä kesäteologina Tampereella. Se oli kolmas kesäni kesäteologina. Festareille pääsin sillä että olin osaksi töissä siellä seurakunnan pisteellä kertomassa festari kansalle seurakunnasta. Olin toki suunnitellut keikkasi katsomista, kun sain tietää että olet Tampereella esiintymässä. Sen lisäksi että olin teologin hommissa niin olin jostain saanut puhuttua itselleni pressipassin. Pressipassin turvin siis lauantaina pyörin bäkkärillä kuvaamassa touhua kulissien takana. Olin kuunnellut musiikkiasi vasta jokusen vuoden, mutta olin kuullut että olet lavalla niin hyvä, että kannattaa tulla katsomaan keikkaa livenä. Eräs mimmi puoleinen ystäväni suositteli keikkaasi. Näin ollen olin kuuntelemassa tai oikestaan valokuvaamassa keikkaasi. Vedit keikkasi hyvällä energialla, ehkä vähän rutiininomaisesti, mutta intoiduit kertomaan jotain kymmenen vuoden takaista stooria Tampereen yöstä. Huomasin jossain vaiheessa keikkaa että olin nauranut katketakseni. Keikkasi jälkeen päätin mennä bäkkärille norkoilemaan josko saisin pop-tähden kuvattavakseni. Odottelin melkein tunnin kun annoit haastattelua jollekkin lehdelle ja minä en kuitenkaan tehnyt muuta kuin valokuvannut keikkaa. Katseemme kohtasivat jossain kohtaa ja katsoit minua anteeksi pyytävästi. Kun sait toimittajien kanssa homman pakettiin tulit luokseni. ”Näinkin sut lavan reunalla. Vaarallista hommaa toi kuvaaminen.” Katselit kameraani. ”Ootko kauan kuvannut?” Kysyit. Olin hetken ihan ymmälläni. ”Varmaan joku 5 vuotta semmoi aktiivisesti. Puoliksi harrastuksena.” Vastasin. ”Voisitko näyttää jotain keikalla ottamiasi ruutuja?” ”Joo, mutta tietokone on kyllä paras siihen hommaan ja mun koneeni on Tornissa, kun oon siellä yötä, kun pomo kustantaa sen. ” ”Mikä sattuma, mäkin olen Tornissa yötä. Jos annat sun puhelinnumeron mulle niin voitaisiin nähdä myöhemmin tänään jossain vaiheessa.” Hämmästelin hetken suorasukaisuuttasi, muta annoin numeroni. Halusin selvittää mitä Toivolan poika on miehiään.

Kävin ilmoittautumassa pomolleni että olen lähdössä hotellin suuntaan. ”Huomenna sitten Tuomiokirkossa kello 9.45?” ”Kyllä. Siellä ollaan.” Salaa toivoin ettei tämä ilta venyisi aivan pikkutunneille asti. Olimme sopineet tapaavamme Jaren hotelli huoneessa, koska sinne olisi helpompi löytää. Hain huoneeltani läppärini ja vaihdoin farkut mukavampiin housuihin ja paidan kuivempaan.

Nousin hissillä hotellin ylimpään eli yhdeksänteentoista kerrokseen ja pohdin millaista olisi elää päivä Suomi musiikin suurimpana tähtenä. Nousin hissistä ja hetken muistelin ohjeistustasi. ”Hissiltä oikealle ja viimeinen ovi.” Olit sanonut. Seison sviittisi oven edessä ja nostin käteni koputtaakseni, mutta avasitkin oven. ”Arvostan täsmällisyyttä.” Sanoit hymyillen kylpytakissa. Ajattelin sinun juuri tulleen suihkusta sillä hiekan vaalea tukkasi oli vielä vähän kostea. Olisin halunnut kokeilla sitä, mutta hillitsin itseni. Hienoa että otit koneen mukaan.” Sanoit ja raivasit tilaa baaritiskille. ”Otatko juotavaa?” Kysyit. ”Joku terävä voisi auttaa tähän tärinään.” Sanoin puoliksi vitsillä. Nostin käteni näyttääkseni miten se tärisi. ”Älä mua turhaa jännitä.” Sanoit rauhallisesti. ”Otatko viskin jäillä vai ilman?” ”Jäillä kiitos.” Menit hakemaan juotavaa kun rupesin laittamaan konetta valmiiksi. Sain muistikorttini koneeseen ja rupesin käymään kuvia läpi. En oikein osannut istua joten seisoin hiukan levottomasti.

Olit tullut taakseni ja laskit lasit käsistäsi pöydälle. ”Sulla on kyllä vakaat kädet kun sä kuvaat.” Sanoit takaani. ”Kiitos, kuvatessa olenkin parhaimmillani.” ”Saanko katsoa?” Kysyit. ”Toki.” Ojensin koneen sinulle ja maltoin istua aloilleni. Join ensimmäisen drinkkini ja olin kaatamassa toista kun nostit katseesi koneesta minuun. ”Jumaliste, nää on hyviä. Ottaisitko privaatisti kuvia jos hinnasta sovitaan?” Kysyit silmät innosta kiiluen. Olin tukehtua viskiin ja yskin äänekkäästi. ”Anteeksi?! Tietenkin. Kaikki tässä maailmassa on sovittavissa.” Vastasin hämmentyneenä. ”Hienoa. Laitetaanko jo tänään kamera laulamaan?” Kysyit. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan vielä niin vähän että ehtisimme ihan hyvin ottamaan vielä kuvia.

”Otetaan vaan.” Sanoin ja istahdin ikkunalaudalle. Katselin alas Tamperetta. Sen pikkuhiljaa syttyviä valoja. Valo olisi todella ihanteellinen kuvien ottamiseen tällä hetkellä ja vielä ainankin seuraavan tunnin ajan. Olit heittänyt kylpytakin pois. Olit juuri nostamassa t-paitaa pääsi yli kun sain ajatuksen katsellessani mustavalkoisia tatuointejasi. ”Älä laita jooko vielä paitaa päälle, sain aika kivan kuva idean.” Katsoit minua hetken kuin hullua. ”En ajatellut mitään naistenlehtien poseerausta, älä sitä pelkää.” Sanoin hymyille ilmeellesi. ”Okein, sähän se tässä kuvaat.” ”Tuu seisomaan tänne. Selkä muhun päin ja katso ulos ikkunasta. Kannattaa ajatella jotain mukavaa muuten tulee tosi totisia kuvia.” Ohjeistin sinua. Menit seisomaan ikkunalle ja minä annoin kameran laulaa. Olit todella luonteva malli, et jännittänyt kovin paljon ja katsoit kameraankin niin kuin katsoit ihmistä puhuessasi.

Katsoin kelloa seinällä jossain kohtaa kun kamerasta rupesi akku loppumaan. ”Ohho, se on jo noin paljon.” Sanoin ääneen. ”Mulla loppuu kamerasta ihan just akku. Otatko tästä heti joitakin kuvia koneellesi vai lähetänkö parhaita sinun sähköpostiisi?” Kysyin. ”Laita vaan tulemaan sähköpostia, annan sulle osoitteen. Miten me ton maksun kanssa tehdään?” Kysyit. ”Tuota noin. Jos sovitaan siitäkin sen jälkeen kun oon saanut parhaat valikoitua.” ”Mutta täytyyhän työn tekemisestäkin maksaa.” Sanoit. ”No mä laitan sen laskuun kun työ on tehty.” Sanoin. ”Tää oli kyllä todella mukavaa. Meidän täytyy tehdä toistekkin töitä yhdessä.” Sanoit ja kättelit minut ennen kun poistuin. ”Ilo oli minun puolellani.” Palasin hotelli huoneeseeni ja päätin katsoa kuvia vasta myöhemmin.

Seuravana päivänä messun jälkeen avasin tietokoneeni asunnollani Tampereella. Selaisin kuvia hetken kun kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Olin saanut otetuttua joitakin niin taianomaisia ruutuja että saatoin tuntea sähkön ilmassa. Yhdessä kuvassa Jare katsoo olkansa yli suoraa kameraan ja saa sen tuntumaan siltä että hän olisi katsonut suoraan katsojaan. Sain ajatuksen laittaa saman tien Jarelle sähköpostia. Viestistä tuli melko kliininen johon laitoin liitteeksi kuvat ja kirjoituksen siitä että olisi mukava tavata joskus uudelleen.

Palasin mietteissäni takaisin nykyhetkeen ja lapsuuteni makuuhuoneeseen. Olit painanut pääsi jo tyynyyn. Joskus olin kyllä kateellinen unenlahjoistasi, nukuit missä vain ja milloin vain. Olin kuullut veljeltäsi hervottomia tarinoita siitä miten kummallisissa paikoissa olit nukkunut.

Aamupäivällä ajelimme takaisin Helsinkiin. ”Onko sulla töitä huomenna?” Kysyit. ”Ei vielä huomenna, mutta tiistaina on tapaaminen ensimmäisen vihkiparini kanssa.” ”Okei, olen studiolla huomisen. Voitaisiin mennä syömään johonkin kihlajaisten kanssa. Vain sinä ja minä.” Sanoit. ”Kuulostaa liian hyvältä.” Ajelimme hiljaisuudessa etelään päin.

Aamulla keittiön pöydässä oli lappu jossa oli osoite. Oletin sen olevan ruokapaikkamme osoite. Kellon aikaa en siitä löytänyt, mutta oletin sinun infoavan siitä tarkemmin kun tiedät. Luova työ kun ei aina katso kelloa. Avasin työsähköpostin ja selailin kalenteriani. Jossain kohtaa tulin ajatelleeksi että meille tulisi pian kuusi vuotta yhdessä oloa. Ajattelin yllättäväni sinut jotenkin, mutta en ollut vielä keksinyt että miten. Kyselin itseltäni kliseisesti että mitä antaa ihmiselle kenellä on jo kaikkea?

Kirkkoherran soitto herätti minut takaisin tähän hetkeen. ”Hei. Noa, toivon että olet ehtinyt lukemaan tämän päivän lehtiä. Sillä saatat yllättyä pahan kerran. Tärkeintä mitä minä voin sinulle koko seurakunnan ja itseni puolesta kertoa on, että me olemme tässä asiassa sinun puolellasi. Olemme täällä sinua varten jos tarvitset jotain.” Jäin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta kun tartuin Hesariin. Näin kulttuuri sivujen kannessa ne kasvot mitä siellä en olisi mistään hinnasta halunnut nähdä. ”Suomalais-muusikko ulos kaapista. Viemässä kumppaniaan vihille.” Olin pyörtyä siihen paikkaan. Tartuin utuisten ajatusteni läpi puhelimeen ja näppäilin tutuimmasta tutuimman numeron. ”Jare”, vastasit. ”Oot sä nähny Hesarin?” ”Joo. Sen voin luvata että mä en oo kertonut kenellekään yhtään mitään. Meillä kun oli se sopimus että mitään ei puhuta ennen kun sormukset on sormessa.” Sanoit. ”Mun täytyy soittaa yksi puhelu. Soitan sulle kohta takaisin.” Luuri tuuttasi korvaani toistamiseen tänä aamuna.

Kelasin päässäni että kuka meidät olisi voinut käräyttää jollekkin lehdelle. Se että Hesari oli tarttunut tällaiseen  uutiseen sai verenpaineeni nousemaan taivaisiin. Varmuudella tiesin sen että äiti ei ikinä tekisi tätä meille. Rupesin kelaamaan niitä ketkä tiesivät kihlauksesta. Ovelta kuului kolahdus ja Janne asteli eteiseen. ”Missä mun veli on?” Hän kysyi. ”Studiolla sen tarkemmin en tiedä.” Vastasin. Janne oli tiennyt meistä jo ikuisuuden, joten en uskoisi hänen pettävän Jarea niin että kertoisi lehdille.

Puhelin pärähti soimaan. Vastasin monotonisesti ”Mattson?” ”Olen Susanna Koski Iltasanomista. Haluaisitko kommentoida jotain tuohon tämän aamuiseen juttuun Helsingin sanomissa sinusta ja Toivolasta?” Kysyi lempeä nais-ääni. ”En kommentoi mitään.” Vastasin ja laitoin henkilökohtaisen puhelimeni mykäksi. Jare saisi minut myös työpuhelimesta kiinni jos olisi tarve. Lähdin työpaikalle sillä minun oli aivan pakko päästä puhumaan Katjalle.

Oli melkein lounas-aika kun tulin nuorisotoimistolle. ”Katja? Oot sä täällä?” Huhuilin. ”Joo, olen. Tuu peremmälle.” Hyvä ystäväni ja työtoverini istui tavara pinojen keskellä toimiston lattiaa. ”Noa. Mikä on?” Hän kysyi. Naamastani vissiin näkyi järkytyksen ja uupumuksen määrä. ”Joku on kielinyt meistä, siis musta ja Jaresta jollekkin lehdelle. Mua ahdistaa aivan helvetisti ajatus siitä että joku on pettänyt mut tällä tavalla.”

Puhelimeni värisi koko ajan. Katja oli luotsannut minut keittiöön ja keitti juuri teetä. ”Tajuathan sä että tää saattaa olla myös jonkun keksimä juttu vaikka tässä tapauksessa se onkin totta.” ”Voinko mä soittaa sun puhelimesta Jarelle?” ”Toki.” Puhelin hälytti kerran ja toisen. ”Toivola?” ”Noa tässä. Sori etukäteen, mutta mun on ihan pakko sanoo tää. Älä sano lehdille mitään ennen kun tää asia on edes jotenkin selvinnyt.” ”En toki. Tavataan kämpillä parin tunnin päästä. Me ollaan ihan just valmiit täällä. Mun pitää mennä käymään kotona.” Sanoit hieman kireällä äänellä. ”Sopii. Kerro terveisiä äidillesi. Moikka.” ”Mun oloni ei ole kyllä yhtään helpottuneempi.” Sanoin Katjalle. ”Te selviätte tästä. Ootte aikaisemminkin selvinneet niin paljosta.” Olimme selvinneet niin monesta. Toivoin todella ettei tämä olisi niin iso asia ettei se kaataisi meitä.

Illalla olin kämpillä kun Jare tuli sisään niin että ovi tuntui putoavan saranoiltaan. ”Ne haaskalinnut on tuolla alhaalla odottamassa.” En pitkään aikaan ollut nähnyt sinua noin kiukkuisena. Tiesin tilanteen raivostuttavan sinua. Yritin saada ajatuksesi ohjattua johonkin muuhun. ”Miten kotona meni?” Kysyin. ”Sen voin vakuuttaa että äiti ei ole kielinyt meistä. Se oli pahoillaan tästä kaikesta ja sanoi ymmärtävänsä sua.” Sanoit ja istuit viereeni. Isäsi oli eläessään ollut myös muusikko, siitä johtui ymmärrys minua kohtaan.

Puhelimeni soi taas. ”Mattson” vastasin. ”Wallu tässä. Mie en voi täysin ottaa vastuuta tästä lehti jutusta, mutta musta tuntuu että joku on jossain kohtaa lukenut mun viestejä ja saanut siitä vinkin.” Kuulin anteeksipyynnön veljeni äänessä. ”Enhän mä olisi sitä koskaan sitä susta uskonutkaan. Kiitos rehellisyydestäsi. Soitellaan myöhemmin.” Suljin puhelimen ja istuin penkkiin sillä olin ihan varma että jalkani eivät kohta kantaisi enää.

”Noa, mihin lehteen soitetaan ensin? Meidän täytyy kuitenkin tehdä jotain.” Kuulin äänessäsi tuskan ja  näin kauhun silmissäsi. ”Miten ois seurakuntalainen? Voisin tulla pappina tän asian kanssa julkisuuteen niin sun ei tarttis aina olla se joka on julkisuudessa. Eikä sun tarttis miettiä heti mitä tää tekee sun urallesi. Mitä mieltä olet? Toki paras on että menet käymään levy-yhtiössä varoittamassa niitä ettei ne ihan sekoa.” Sanoin. ”Kannatan seurakuntalaista. Muut roskalehdet saavat odottaa.” Vastasit ja tulit viereeni. ”Me selvitään tästä.” Sanoit. ”Toivotaan niin.” Vastasin. En todellakaan osannut kuvitella että mihin olimme ryhtymässä.

Aamulla heräsin puhelimesi sointiin. ”Toivola” vastasit unisena. ”Joo, puoleen päivään mennessä oon paikalla. Riittääkö että tuun yksinäni vai otanko Noankin mukaan? Mun täytyy toki kysyä mitä töitä sillä on tänään.” Suljit puhelimen ja käännyit puoleeni. ”Levy-yhtiö haluaa sutkin toimistolle. Mitäs jos se lehtikin tulis sinne johonkin, niin ei ees taas tarvitsisi ajella?” Kysyit. ”Voin soittaa sinne seurakuntalaiseen. Mennään keittämään kahvia niin voin samalla katsoa työsähköpostin.” Kömmimme ylös sängystä kohti keittiötä.

Kahvipannu porisi. Työsähköposti ei näyttänyt että minulla olisi toimituksia. Tosin se vihille aikova pariskunta piti tavata. Soitin heti varmistaakseni asian, että voitaisiinko tapaamista hieman siirtää. ”Noa Mattson tässä hei. Vihkipappinne. Sopisiko että tapaisimme hieman myöhemmin, kun minulla on yksi tärkeä henkilökohtainen asia mikä pitäisi hoitaa.” Nainen toisessa päässä oli hyvin ymmärtäväinen. Seuraavaksi soitin seurakuntalaiseen. ”Ne on puoli kolme kampissa. Nähdään ne siellä.” Sanoin Jarelle. ”Loisto homma.”

Olimme 11.45 levy-yhtiöllä. ”Saanko mä hoitaa puhumisen?” Kysyit. ”Anna mennä vaan.” Vastasin. Näin että sinua jännitti vaikka minäkään en ollut aivan elmentissäni. Pomosi asteli ovelle ja laski meidät sisään. ”Istukaahan olkaa hyvät.” Pomosi viittasi tuoleihin pöydän takana. ”Kiitos etukäteen teille molemmille avoimuudestanne. Toivon teidän olevan esimerkkinä muille.” Katsoit minuun ennen kuin aloitit. ”Minä toivon todella että tästä ei tarvitsisi tehdä mitään numeroa. Mun henkilökohtaisella elämällä ei kuitenkaan ole kovin paljon mitään merkitystä siihen mitä mun musiikissani tapahtuu.” ”Näin on. Tässä toivommekin että teet itse niin kuin parhaaksi näät ja me tuemme sinua.” Pomosi sanoi. ”Toivoisin työrauhaa että saataisiin levy ulos tässä ennen kevättä.” ”Se kuulostaa hyvältä ja realistiselta.” Pomosi vastasi. ”Me olemme Jare tässä asiassa sun puolellasi.” Pomosi sanoi ennen kuin poistuimme.

Puhelimeni soi, seurakuntalaisesta soitettiin. ”Olemme täällä Roberts Coffeessa tulkaa vaan tänne.” ”Tulossa ollaan.” Vastasin. Kahvilassa meitä olikin vastassa minulle tuttu toimittaja kouluajoilta. ”Moikka Noa. Ompas kiva nähdä monen vuoden jälkeen. Tässä Tuukka meidän kuvaaja.” Tervehdit meitä. ”Moi, Sanni tässä on Jare, mun kihlattuni.” Sanoin. Vatsanpohjassani kirpaisi kuin sanoin sen ääneen. ””Hienoa saada haastatella teitä. Jos Tuukka otat kuvia haastattelun aikana ja katsotaan sitten että tarvitaanko vielä lisä ruutuja.” Sanni sanoi Tuukalle.

Istuuduimme pöytään. ”Noa, kauan te olette Jaren kanssa seurustelleet?” Tuukka aloitti haastattelun. ”Tässä kun asiaa menneellä viikolla pohdiskelin niin sain kuusi vuotta tulemaan täyteen tässä tällä viikolla.” Sanoin. Tässä kohtaa Jare avasi sanaisen arkkunsa. ”Allekirjoitan tuon kyllä täysin, vaikka välillä tuntuukin siltä että oltaisiin pitempäänkin oltu kimpassa.” Elämäni parhaimmat kuusi vuotta tuli lopulta seurakuntalaiseen otsikoksi.

Istuimme takan ääressä kun rupesin kaivelemaan taskujasi. ”Noa Johannes Mattson tuletko aviopuolisokseni?” Sormus sormissasi oli kaunis. Hopeisena se sopisi vaaleisiin silmiini. ”Tietenkin tulen. Päätit sittenkin olla vanhanaikainen.” Nauroin. Suutelit minua pehmeästi. ”Pidetään häät tammikuussa niin saadaan mennä elämässä eteenpäin.” ”Kuulostaa hyvältä, mutta nyt minä tahdon sänkyyn, sillä tässä päivässä on tälle miekkoselle ihan tarpeaksi.” Sanoin haukotellen.

Heräsin puhelimesi jo jonkun aikaa jatkuneeseen värinään. Katsoin sitä unisin silmin ja luulin nähneeni omat kasvoni ruudulla. ”Jare, joku kaipaa sua.” Nousit vaivalloisesti ylös. Katsoit näyttöä hetken kunnes lysähdit takaisin makuulle. ”Tänään en vastaa kenellekään muulle kun sulle tai mun perheelle.” Nousin ylös ja menin katsomaan oman työpäiväni aikataulua. ”Mun täytyy mennä yhteen siunaus tilaisuuteen iltapäivällä ja palaveerata yhdestä leiristä. Sen jälkeen olen kokonaan sinun.” Sanoin ja suutelin otsaasi keittiössä. ”Nähdään illemmalla.” Sanoin.

Ajaessani hautausmaalle mietin mennyttä vuotta ja sen tuomia muutoksia. Muuttoni Helsinkiin ja työpaikan saaminen olivat isoimmat asiat elämässäni. Se että Jaren kanssa asuimme saman katon alla ei ollut mielestäni niin merkittävää, vaikka sekin helpotti montaa asiaa ja oli tehnyt suhteestamme vakaamman.

Kun sain papin paidan päälleni suuntasin kappeliin. Kuulin auton ajavan ohitseni mutta en sen enempää kiinnittänyt siihen huomiota. Pian tajusin salamavalojen välkynnän. Peitin kasvojani kansiollani. ”Nuo saamarin haaskalinnut eivät sitten osaa kunnioittaa edes kuolleita.” Mutisin itsekseni.

Saattoväki rupesi saapumaan kappeliin. Siunaustilaisuudessa saimme sentään olla rauhassa toimittajilta. Haudalla seistessäni ajattelin sitä miten elämä heittelee ihmistä. Omaiset kiittelivät minua ja lähtivät muistotilaisuuteen. Olin luvannut mennä käymään muistotilaisuudessa heti leiripalaverin loputtua. Tämä oli saattoväelle sopinut vallan mainiosti. Kävellessäni hautausmaalla tulin ajatelleekseni äitiäsi ja kaksi vuotta sitten kuollutta isääsi. ”Anna heille molemmille voimia ja rauhaa.” Rukoilin.

Pysähdyin kotimatkalla kauppaan ja siellä ensimmäiset lööpit osuivat silmiini. ”Suomalais-muusikko kihlautui kumppaninsa kanssa. Samalla pariskunta tuli ensikertaa julkisuuteen.” Otsikko oli mielestäni yllättävänkin kiltti, sillä Jarestahan oli vuosien aikana kirjoitettu rumastikkin. Korviini kantautui jostain kaupasta ”En olisi tuostakaan uskonut, että se on noita poikia. Lapset eivät sitten tasan enää mene yhdellekkään sen keikalle enää tästä eteenpäin. En tasan anna lasteni osallistua tuollaiseen luonnottomuuteen.” Mietin sitä että miten se että Jare on rakastunut mieheen muuttaisi mitenkään sitä miten hän tekee musiikkia tai mitenkään muutenkaan vaikuttaisi mitenkään hänen musiikkiinsa. Pienet ihmiset eivät vain osaa olla onnellisia meidän puolestamme. Ihmisiä vaivaa se perus suomalainen kateus, sitä että kukaan ei saa olla parempi kuin minä. Vain suomalainen suostuu maksamaan 100 euroa siitä että naapuri saa 50 euroa vähemmän.

Ajoin auton talliin ja kun olin nousemassa autosta äitini soitti. ”Noa, miksi meidän pihalla liikkuu jotain tuntematonta sakkia?” Kuulin pelon äitini äänestä. ”Ne hakee äiti tietoja musta. Ei kannata ehkä mennä ulos. Ne tahtoo vaan kiusata ja kaivaa luurankoja mun kaapistani. Soita poliisit jos ne ei lähde.” Rauhoittelin äitiäni.

Tiesin jo sisään tullessani että Jare olisi studiolla. Lappu jääkaapin ovessa varmisti epäilyni. Olisi aivan turha soittaa sillä studiossa harvoin kuuli mitään ja monesti ajan taju katosi. Heitin Jarelle viestin että soittaa kun kerkeää ja on tulossa takaisin kotiin päin.

Havahduin puhelimen värinään. Jare oli tulossa kotiin. Keitin ilta teetä kun ovi kolahti. ”Moi” ”Moikka, otatko teetä?” Kysyin. ”Joo, kurkku onkin vähän käheenä tosta laulamisesta. Hirmuisen huono ilmastointi siellä meidän studiossa.” Vastasit. ”Miten sun päivä meni?” Kysyit. ”Hyvin muuten paitsi että lehdistö meinasi estää kappeliin pääsyni. Niitä pyöri siellä hautausmaalla. Harmitti niiden omaisten puolesta.” Katsoit minuun otsa kurtussa. ”Olisko hyvä että sä olisit vähän aikaa tekemättä toimituksia?” Kysyit. ”Niin, tulin tänään ajatelleeksi sitä että voisi olla hyvä kysyä kirkkoherralta että voisinko vähän aikaa tehdä toimisto hommia, kun tää lehdistö vie vähän tunnelman näistä toimituksista. Toimituksissa on kuitenkin tärkeetä olla tietynlainen tunnelma ja rauha.” Sanoin. ”Kuulostaa hyvältä, sekä sun että seurakuntalaisten kannalta. Jossain kohtaa kun pöly on vähän laskeutunut, voisi olla hyvä että annetaan jollekkin lehdelle haastattelu, muuten ne on sun perässä kokoajan etkä saisi tehdä työtäsi rauhassa.” Sanoit ja jatkoit ”Mutta tällä asialla ei oo kiire. Ne muut lehdet saa odottaa, tyyliin vaikka ensikin viikkoon.”

Seuraavana aamuna toimistolla ei ihme ja kumma ollut yhtään toimittajaa odottamassa. ”Huometa Noa. Pidetäänkö palaveriä tästä tulevasta?” Kysyi kirkkoherra. ”Sopii, saanko katsoa työsähköpostin ensin?”, sanoin. ”Tule kun ehdit, ei tässä jäniksen selässä olla.” Kirkkoherra sanoi. Pomo istui pöydän takana  kun tulin toimistoon. ”Meidän täytyy Noa puhua tästä tämän hetken tilanteesta. Olisi ehkä kaikkien kannalta parasta että olisit vähän aikaa tekemättä toimituksia, että vältyttäisiin siltä eiliseltä. Sain ikäväkseni kuulla seurakuntalaisilta siitä miten toimittajia oli pyörinyt tuossa hautausmaalla, niin ettei sielläkään saanut olla rauhassa.” ”Et ikinä muuten usko, että ajattelin eilen täsmälleen samaa. Koska minusta jokaisella omaisella on esim. oikeus siihen että saa rauhassa surra kuollutta omaistaan ilman että joku on kyselemässä vieressä.” Sanoin. ”Olisin mielelläni vaikka viikonpäivät konttori rottana.” Jatkoin. Pomo hymyili sanavalinnalleni. ”Tuo kuulostaa hyvältä ja reilulta. Voit tietenkin tavata niitä seurakuntalaisia kenen kanssa olet sopinut toimituksia tai muita tapaamisia seuraavan kahden viikon aikana. Toivoisin sinun kuitenkin tulevan sunnuntain jumalanpalvelukseen.” Pomo sanoi. ”Se sopii minulle loistavasti. Tapaamme siis sunnuntaina.” Sanoin. ”Sunnuntaihin ja voimia.” Toimistolta sain mennä rauhassa kotiin.

Viikko kului toimistolla rauhallisesti ja oikeastaan nautin siitä että sain olla toimistolla koneen ääressä eikä ollut pakko tavata ketään muita kuin työtovereita ja niitä seurakuntalaisia kenen toimituksia olin seuraavalla viikolla menossa hoitamaan. Jare oli sopinut tapaamisen Me naiset lehteen seuraavalle viikolle soitostaan. Viikko toimistolla sujui siinäkin mielessä rauhassa että en nähnyt kovin montaa toimittajakaan. Myös työkaverini saivat olla rauhassa ilman että toimittajat olisivat kokoajan juosseet kantapäillä.

Me naiset- lehden haastattelu meni hyvin ja siitä saatu palaute oli enemmän ehdottomasti positiivista ja sellaista että olimme antaneet muillekin ihmisille aihetta olla rohkeasti sitä mitä ovat. Jossain kohtaa mietin sitä että meidän ulostulomme oli ollut hyvä tähän maailman hetkeen ja sellainen että siitä ei seurannut kuin oikeastaan hyviä ja positiivisia asioita. Meitä ei tarvinnut enää ihmetellä vaan olimme ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Seurakunnassa sain onnitteluja kihlauksestani hieman yllättäviltäkin tahoilta. Jokainen ihminen joka halusi ymmärtää ja oli iloinen puolestamme sai minussa aikaan suuren kiitoksen siitä miten ymmärtäväisiä ihmiset todellisuudessa olivat. Sydämeni kiitti Herraa jokaisesta joka halusi ymmärtää ja jokaisesta joka uskaltautui tulemaan kysymään lisää.

Minusta oikeastaan tuntui siltä että musiikki maailmalla meni kauemmin aikaa ymmärtää ja hyväksyä kuin kirkolla ja seurakunnalla. Ehkä tämä kertoi siitä miten kirkko todella on ihmisiä ja seurakuntalaisiaan varten. Musiikki maailma ei jotenkin tahtonut ymmärtää sitä että Jare ei oikeastaan ollut muuttunut ihmisenä yhtään sen jälkeen kun olimme tulleet kaapista tämän asiamme kanssa.

Häiden järjestellyt ei mennyt aivan niin kuin olimme suunnitelleet. Emme meinanneet saada kirkkoa ja juhlapaikkaa, kun haaveenamme oli kuitenkin ollut että häät olisivat olleet tammikuun aikana. Lopulta kaikki saatiin järjestymään niin että saimme toisemme Kynttilänpäivän tienoilla. Kynttilän päivä on kyllä osuva juhla häille. Onhan se konkreettisestikin valon juhla. Mielestäni häiden yksi suurimpia tarkoituksia oli tuoda iloa ihmisten elämään saattamalla kaksi ihmistä yhteen. Sen takia hääjuhla on olemassa. Jos emme haluaisi juhlia läheisiemme kanssa niin menisimme naimisiin maistraatissa kahden todistajan läsnä ollessa ilman suurempia juhlallisuuksia.

Jälkikäteen olen saanut kertoa meidän tarinaamme useamman kerran erinäisissä paikoissa. Kirkon keskellä että monenlaisissa muissa tapahtumissa. Vaikka maailma oli muuttunut en siltikään tuntenut vieraaksi jakaa tarinaamme muille ihmisille. Edelleen saimme kyllä kuulla siitä miten emme olleet normaaleja tai muuten sopineet maailmaan. Meidän jälkeemme monilla oli helpompaa sen kanssa miten heihin suhtaudutaan kun saadaan kuulla että he edustavat jotain seksuaalivähemmistöä. Sekä minä että Jare olimme saaneet tahoillamme kiitosta siitä miten uskalsimme olla suunnannäyttäjiä ja ensimmäisiä ketkä ovat avoimia asiasta ja uskaltavat rohkeasti olla sitä mitä ovat. Meille maailma oli valmis, mutta maailma ei ole valmis vielä ja siihen me voimme omalla esimerkillämme vaikuttaa. Jälkikäteen Jare puhui siitä miten kaapista ulos tulo oli saanut aikaan sen että hänen musiikkinsa suunta muuttui ja miten hän oli löytänyt itsestään aivan uuden puolen kirjoittajana ja säveltäjänä. Jare puhui siitä että hän uskalsi olla rohkeampi teksteissään, koska enää ei tarvinnut kertoa ihmisille eri tarinaa kuin itse eli. Jare on ollut esimerkillään rohkaisemassa nuoria artisteja menemään sinne minne sydän sanoo, välittämättä siitä mitä muut heistä saattoivat odottaa. Myöhemmin Jare oli vaikuttamassa siihen miten suomalaisessa musiikki kentässä otettiin huomioon se että artistit ovat erilaisia ja että jokainen meistä on tärkeä sellaisena kuin on. Jare itse yritti olla lokeroitumatta ja mielestäni hän onnistui siinä hyvin, vaikka maailmalla ympärillämme kesti kyllä aikaa että voitaisiin puhua jostain muusta kuin siitä ketä Jare rakastaa ja kenen kanssa hän jakaa elämänsä.

Onneksi meille maailma oli vähän valmiimpi.

Reformaatio 500 vuotta

Tänään 16.10 on kirkkovuodessa pyhä uskonpuhdistuksen muistolle. Tästä sunnuntaista alkaa meillä evankelis-luterilaisessa kirkossa reformaation juhla vuosi.

Tänään kirkkoherra Pentti Berg puhui saarnassaan siitä mitä reformaation merkitsee ja mitä reformaatiosta on edelleen jäljellä tämän päivän suomalaisessa kulttuurissa.

Kirkkoherra pohti sitä että milloin Suomi olisi itsenäistynyt jos emme olisi saaneet reformaation seurauksena saaneet omaa puhuttua kieltämme kirjalliseen muotoon. Itseäni tämä ajatus rupesi puhuttelemaan. Suomihan liittyy tähän reformaation 500 vuotis juhlaan omalla 100 vuotis juhlallaan ensi vuonna.

Juhlisimmeko siis todella sata vuotiasta Suomea ensi vuonna jos Martti Luther ei olisi aloittanut reformaatiota noin 500 vuotta sitten Sakasassa? Tämä on kysymys mitä on minusta hyvä pohtia. Tänä aikana kun on paljon ihmisiä ketkä ajattelevat että kirkossa ei ole mitään hyvää eikä kirkko tarkoita nyky-yhteiskunnassa yhtään mitään. Olisiko siis Suomea ilman kirkkoa, tai ilman Lutheria? No Suomeen minä uskon, että Suomi olisi itsenäistynyt jossain kohtaa, mutta olisiko Suomi itsenäistynyt vasta sitten kun Neuvostoliitto kaatui 1990-luvulla. Samanaikaan esimerksiksi Viron kanssa. Näkyisikö meidän yhteiskunnassamme edelleenkin se Neuvostoliitton ja Venäjän vaikutus? Samallatavalla kuin monissa entisissä neuvostomaissa.

Monesti olen pohtinut sitä että jos olisin elänyt Suomen itsenäistymisen aikoihin, jos olisin vaikka syntynyt 1918 tai 1919, missä olisin nyt? Olen syntynyt Suomen itäisellä osalla ja tiedän sen että melkein meidän kotipihalla on sodittu. Alle kahden kilometrin päässä siitä missä vanhempani nyt asuvat on ammuttu punaisia. Kummalle puolelle minun perheeni olisi kuulunut? Olisinko joutunut evakoksi Ruotsiin sotalapsena, kun molemmat vanhempani olisivat joutuneet rintamalle tai huonommassa skenaariossa vanhempani ja minä olisimme joutuneet työleirille ja saaneet surmamme puhdistuksissa.

Joskus on ihan tervettäkin kyseinalaistaa asoiden tärkeyttä ja merkitystä, mutta mielestäni kirkon ja erintoten reformaation merkitystä Suomeen ja suomalaisuuteen ei voi kyseinalaistaa.

Tähän loppuun haluan jakaa teillekkin kuvan reformaation juhlavuoden mainoksesta joka on Pohjois-Karjalais tekoa. Tässä on mielestäni kristinuskon ja meidän Luterilaisen kirkon ydin. Tähän kuvaan on siis kuvattu se mitä reformaatiosta on jäljellä nyky-yhteiskunnassa ja mistä asioista saamme osaksi kiittää Luterilaista kirkkoa.

Yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden” – Martti Luther

On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden, vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi josta laulan on Jeesus, nimi kaunein alla auringon” – On yksi nimi ylitse muiden (uusi virsi virsikirjan lisävihosta)

dsc_0317

 

Kesäteologina oli hienoa

Olen tässä melkein viikon ollut lomalla. Olen pohtinut mennyttä kesää ja todennut että onhan ollut merkittävä ja yhtä aikaa merkillinen kesä. On asioita jotka eivät varmaan koskaan täysin valkene, mutta itselle vaan vahvistui se että seurakunta on se paikka missä voisin loppu elämäni tehdä töitä, se että missä päin maailmaa niin sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ihmisiä varten tätäkin työtä tehdään.

Menneen kesän aikana olen usemman kerran miettinyt sitä että mitä tämä kesä on mulle antanut, ja tämä kesä on antanut paljon. Oppinut olen paljon, vaikka paljon on vielä opittavaa. Sain olla onnellinenja tehdä töitä niin mukavien ihmisten kanssa. Sain nauttia siitä yhteisöstä mitä seurakunta on parhaimmillaan ja siitä yhteydestä seurakuntaan ja itse Jumalaan.

Viimeinen saarna, ei ollut teko prosessina niin haastava kuin juhannuksen saarna. Ajattelin saarnatessani että ompahan hieno hetki ja hieno aihe mistä puhua. Olin löytänyt oman ääneni. Hämmentäviä hetkiä koettiin, kun yksi hyvä ystäväni oli kuuntelemassa saarnaani. Vasta alttarilla sitä tajusi että kenelle on ehtoollista antamassa. Sitä joutu puhaltelemaan muutaman kerran että pysyi kasassa.

Alttarikaiteen takaa näkee monenlaista, ja uskallan väittää että se on paras paikka oppia tuntemaan seurakuntalaisia. Samanlainen olo itselleni tuli kaksi viikkoa sitten kun saatiin kirkkokahvit ja sai jäädä juttelemaan seurakunnan kanssa. Seurakunnassa parasta on ehdottomasti se että saa olla ihmisten kanssa, ihmisten keskellä.

Kesän aikana on tullut opiskeltuakin, ja olen todennut kyllä sen että edelleenkin opiskelen ihan oikeaa asiaa ja ihan oikeassa paikassa. Miten voikin muuten pienellä ihmisellä olla ikävä Joensuuhun? Ensi viikolla pitää lähteä haistelemaan Joensuun tuulia.

Vähän olen salaa haaveillut ensi kesästä, mutta jospa ensin selviäisi tuosta ensi syksystä ja keväästä.

Kokonaisuudessaan voi sanoa että on ollut kesä mikä jää kyllä mieleen!

Taas kerran, kiitos Joutseno, Teillä on aina paikka mun sydämessä!

Kesäteologin toinen rippileiri

Maanantaina kotiuduttiin kesän toiselta ja viimeiseltä rippileiriltä, olihan hulina leiri.

Keskiviikkona kuin aloitettiin niin ei allekirjoittaneelle ollut mikään paras hetki, mutta sieltä noustiin. Olipahan tärkeä oppimisen paikka, siitä että on vaan oltava niitä nuoria varten tuolla leirillä.

Ensimäinen oma oppitunti Jeesuksesta meinasi hajota kyllä aivan käsiin, mutta tässä kohtaa mein nuoriso pappi pelasti tän kesäteologin. Mutta kun sain käsityksen siitä millainen ryhmä on ja siitä ettei opettajajohtoinen opetus sopinut tuolle ryhmälle niin jouduin muutaman hetken pohtimaan sitä miten pidän toisen oppituntini rukouksesta. No tässäkin kohtaa voin kiittää työtovereita. Sain hyvän idean siihen miten toteutan rukous-oppituntini. Ja se tunti menikin paljon paremmin kuin se ensimmäinen.

Vähän meinasi jossain kohtaa harmittaa se ettei pysty antamaan kaikista hiljaisimmille aikaa ja korvia kuin luokassa on niin monta ketä pitää paimentaa niin että voisi edes kuulla omat ajatuksensa.

Tämän leirin kohdalla huomasin itsestä monta asiaa. Monta asiaa siitä millainen opettaja, esimerkki ja työntekijä haluan olla.

Se valkeni tällä leirillä että isosen hommista on niin vähän aikaa että on paras ratkaisu jättää ne hommat isosille. Oman paikan etsiminen leirillä on vielä sen verran kesken, toisaalta eihän tässä puhuta mistään ihan pienistä muutoksista tai muuten pienistä asioista on kuitenkin kyse siitä että tää vaatii aikaa, että se oma paikka löytyy kyllä.

Leirillä oli paljon hienoja hetkiä, itse nautin suuresti hartauksista tunnelmallisessa kappelissa, lisäksi tykkäsin istua järven rannassa nuorten uidessa. Lisäksi hienoja hetkiä oli frisbee golfin heittely poikien kanssa ja lautapelit tyttöjen kanssa.

Toki tän leirin varmaan parhaiten muista siitä kun lauantai iltana puhelin pussasi kiveä kohtalokkain seurauksin, tuli siis kallis kesä. Mutta tästäkin mennään eteenpäin.

Olen tässä pohdiskellut tätä kesää ja tullut siihen tulokseen että on kyllä oppimisen kannalta ollut tärkeä kesä, olen nauttinut kaikesta, vaikka välillä on meinannut olla haastavia hetkiä. Edelleen olen sitä mieltä että seurakuntatyö on minua varten ja edelleen tykkään tehdä rippikoulu työtä ja toivon että sen arvostus kirkon työmuotona nuosisi arvostuksessa, sillä onhan se tärkeää.

Kesäteologin pesti Joutsenossa vetelee viimeisiään.  Yksi hartaus oli huomenna vanhainkodissa sunnuntain konfirmaatio hartauden lisäksi olisi vielä yksi saarna kirjoitettavaksi!

Luoja on suonut hyvän kesän, malttamattomana sitä odotellaan syksyn alkua ja paluuta sorvin ääreen!P7171103.JPG!

Musiikki vuosi 2016 part 5 ja festarineitsyys

Festareista on melkein kaksi päivää aikaa niin rupeaa uppoamaan omaan tajuntaan se miten paljon siitä viikonlopusta sain. Viikonloppu oli täynnä onnekkaita sattumia :)

Keskiviikko iltana otin suunnan Lahteen. Keskiviikko katsottiinkin sitten jalkapalloa( kismitti suuresti kun Wales ei voittanut, A:a tais katsella eniten Balea, mutta niin minäkin ;) ), ulkoilutettiin koiria ja käytiin lasillisella. Olin elämäni ensimmäisen kerran Amarillossa keskiviikkona, huhhu kun oli nuorta sakkia liikenteessä. Illan aikana sai taas puhua siitä että miksi musta tulee pappi ja siitä ettei nainen saisi olla pappi, kaikille teologeille tiedoksi että tämä on tulevaisuus. Uskallan väittää ettei ole mitään muuta ammatti ryhmää ketkä joutuu selittelemään miksi he opiskelevat valitsemaansa alaa, tuskin kukaan ravintola- alan ihminen joutuu selittämään sitä miksi opiskelee ravintola-alaa.

Torstaina otin suunnaksi viime kesän työpaikkani, oli hyvin villiä ajella linja-autolla Heinolaan, vähän harmitti se että satoi, olisi voinut nauttia matkasta ihan eri tavalla jos olisi ollut nätimpi ilma. Hienoa olisi ollut jos joku tuttu olisi ollut töissä, mutta kaikkee ei voi saada. Olin lämmittelemässä tiistain laitoshartautta (Laitoshartaus? Mikä kamala sana hirviö? Tähän pitäisi keksiä joku kivempi nimi, jos voitais puhua vaan hartauksista jossain muualla kuin seurakunan tiloissa) varten, laulettiin virsiä. Nautin siitä että sain olla siellä, ja oli ilo nähdä että asiakkaan muistivatkin, ainankin niin että naama oli tuttu.

Torstai iltana tein extempore käynnin E:en luokse, E:ekään ei ollut varma että tuun käymään. Pikkaisen parvekkeeltasi on mielettömät maisemat. Tsemppiä työntekoon ja yritä nauttia kesästä!

Torstai illankin päätin jalkapalloon ja kirosin ääneen Saksan mitäänsanomattomuutta!!

Perjantaina menin siis aloittamaan elämäni ensimmäistä festari viikonloppua, vaikka tässä tapauksessa puhutaan vain kahden päivän festareista. Onneksi kävi niin että oli tuttujakin, kiitos K:o ja junnarit, että adoptoitte mut mukaan!

Aurora aloitti festrarit hyvin. Perjantai ensimmäisen itselle ison keikan soitti Roope Salminen ja koirat, ja voihan olihan keikka. Toisesta rivistä sai jopa julkaisu kelpoisia valokuvia! Jälleen kerran keikan parasta antia oli Roopen freestyle räppi, aiheet oli aika legendaariset. On ne kyllä valehtelematta yksi tän maan kovimpia live bändejä.

Kiroilin nähdessäni festari ohjelman melko tarkkaan viikko sitten siitä että Koirat oli Paperi T:en kanssa päällekkäin, sillä Henkka on aivan mieletön! Paprun keikkaa kävin vilasemassa ennen kuin JVG:e aloitti päälavalla. JVG:en keikan paras anti oli kyllä ehdottomasti vieraat. Pete Parkkonen, jolle melkein soisin suomenkieleisen albumin tässä pian. Paperi T:e kävi itsekkin pyörähtämässä lavalla. Vieras kuka ei yllättänyt oli kyllä Reino Nordin, kenen omaa keikkaa odotin melkein yhtä paljon kuin Jaren perjatai illan keikkaa. Muuten Jare ja VilleGalle pitivät kyllä huolen siitä että bileet olivat käynnissä. Se on ehdottomasti sen bändin suola, että biisit saa hyvälle tuulelle.

JVG:en keikan jälkeen oli saatava ruokaa, makkara perunat, olivat muuten positiivinen yllätys! Ruokailun aikna sade rupesi vaivaamaan niin että täytyi heittää sadeviita niskaan ja onneksi se olikin, muuten olisin saattanut kastua.

Tunnin verran ooteltiin ennen kuin Jare aloitti. Päästiin aloittamaan jopa ajoissa, vaikka isoimpien tähtien varustukseen kuuluisi melkein olla myöhässä. Setti listan olin nähnyt provinssista, ja olin tyytyväinen siihen että ihan samassa järjestyksessä ei listaa menty. Äärirajoille toimi yllättävän hyvin aloitus biisinä. Yksi keikan hienoimpii hetkii oli se että yleisön aloittamana lähdettiin laulamaan suuret setelit-biisiä. Setti oli melkein täyttä tykitystä koko tunnin. Vain Sä huudat, Sillat ja Kyyneleet olivat hiitaampia raitoja. Jos yleisön aloittama Suuret setelit oli hieno niin myös Me ollaan ne part 2 oli keikan parasta antia. JVG ja Pete Parkkonen pyörähtivät lavalla. Vähäsen ehkä harmittaa se että Liekeissä ja Mitä tänne jää on ainoot vanhat biisit koko setti listassa.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä miten pian pääsin alueelta pois ja siitä miten äkkiä pääsin keskustaan, bussi kyyditys toimi tässä kohtaa hyvin. Väsynyt mutta onnellinen ihminen meni lauantain puolella nukkumaan.

Lauantai päivä 2

Lauantaina oltiin aloittamassa päivää festareiden nuorimman esiintyjän keikalla. Robin oli esiintyjänä hyvin valmis, samanlaista ammattimaisuutta oli ilmassa kuin Jarella perjantai iltana. Kuultiin yhteislaulua ja Robbari osasi kyllä ottaa yleisönsä. Hienoa katsella tuo nuoren miehen menoa, jos kaikki menee hyvin niin Robinista kuullaan vielä pitkään.

Lauantain itselle isoin keikka oli kyllä seuraavana pienemmällä lavalla. Reino päätti yllättää ja tulla moikkaamaan yleisöään ennen keikkaa. Hieno mies kaiken kaikkiaan. Ja keikka oli kyllä mukava, vähän ehkä kaikki nyppi se että Tefllon Brothers aloitti soittamaan toisella lavalla ja paikoin oli basson kanssa jotain ongelmia, basso olisi saanut olla hiljemmalla. Keikan jälkeen Reino piti perinteistään kiinni ja tuli morjestamaan sakkia uudelleen. Nostan miehelle hattua, yritähän saada albumi aikaiseksi niin saa sen hyllyyn. Seuraavaa keikkaa odotellessa!

Reinon jälkeen olin katsomassa Brädin eli oman kylän pojan keikkaa ja sitten Mikael Gabrielin keikkaa ennen kuin totesin että tupakan savusta on päästävä pois ja saatava ruokaa. Sekä Miklu että Brädi vetivät kyllä hyvin.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut. Portugalin em- voitto kruunasi 25 syntymäpäivä viikonlopn!

Seuraavan kerran kuulumisia riparin jälkeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kesäteologin ensimmäinen rippileiri

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän ensimmäinen iso rutistus on takana. Eilen sunnuntaina 12.6. konfirmoitiin nuoret.
Leiri oli onnistunut, toki viikkoon mahtuu ylä ja ala mäkiä. Seuraavalle leirille tietää jo paremmin että mitä kaikkea voi tehdä eri tavalla. Esimerkiksi sen että vieläkin voisi enenmmän suunnitella etukäteen, mutta on toki muistettava se että leirit elää ja kaikkea ei mitenkään ehdi käymään, kun aika on rajallinen. Onhan rippikoulun oltava muutakin kuin pelkkää oppitunnilla istumista, sitä nuorilla on ihan tarpeaksi edessä muutenkin.

Yksi isoimmista erilaisuuksista isoisen ja kesäteologin välillä on kyllä ehdottomasti se etten millään ehtinyt oppimaan kaikkien nuorten nimiä vaikka yritys oli kyllä kova. Uskaltaisin kyllä välttää että noin puolet nimistä opin, mutta en kyllä läheskään kaikkia, kuin isoisena nimet tarttuvat paremmin, kun on tiiviimiin leiriläisten kanssa tekemisissä, toki tässäkin asiassa minua henk.koht olisi auttanut se että olisin ollut aloitus leirillä mukana, mutta kaikkea ei voi saada, jospa joskus tulevaisuudessa. Se olisi voinut helpottaa montaakin asiaa.

Sen uskallan ihan suoraan sanoa, että ihan opettelua tuo ensimmäinen ripari viikko kyllä oli. Voisi ensi kerralla ottaa jopa kaikki tavarat mukaan kerralla :D Näitä sattuu semmoistenkin joukossa ketkä on ollut todella monella leirillä!
Rippileiri työ on erityisesti sellaista missä on väliä sillä kenen kanssa tekee töitä ja että tuleeko kaikkien ihmisten kanssa edes joten kuten toimeen. Saan olla onnekas kun on näin hyviä tyyppejä kenen kanssa saa tehdä töitä.

Isoset oli huippuja ja saa täydet pisteet! Lisäksi rippilapset oli 5/5 ryhmä.

Hienoimpia asioita leirillä oli ehdottomasti yhteiset aamu ja iltarukous hetket, niissä oli jotain taianomaista, varsinkin se jälkeen kun rupesi kuulumaan kaikkien suusta Isä meidän rukousta. Lisäksi kesärannan kappeli on kyllä puhutteleva!

On toki asioita jotka merkkaavat enemmän kuin tajuaakaan, tai ainankin niin että niiden merkityksen tajuaa vasta kun asia on ohi ja on saanut yhden yön nukkua kotona.

Joten tässä avoin kiitokseni Sinulle T:e, (jätetään salaisuuden verhoksi se kenestä puhutaan,ihan sen takia että kenenkään muun nimiä tässä blogissa ei ole mainittu.)
En meinaan tiedä mihin kuoppaan olisin vajonnut jos et olisi ollut leirillä mukana. Joten nöyrin kiitokseni! Osaat hommasi. Kiitos rohkeudestasi hypätä vieraaseen sakkiin.

Ja kaikille muillekkin isosena oleville (lähinnä tämä koskettaa Lappeenrannan seurakuntayhtymän isosia) Olkaa rohkeita ja menkää tekemään leirejä toisiin seurakuntiin . Se voi luoda tulevaisuudessa tärkeitä yhteyksiä ja ihmissuhteita!

Jospa tässä opiskelisi vähän!

 

Viimeisiä viedään

Ensimmäisenä täytyy kertoa se teillekkin mitä on tässä menneen viikon aikana useamman kerran mietitty ääneen, että ”Mihin tää vuosi on mennyt?” Keskiviikkona oli viimeinen luento tältä keväältä, eli viimeinen luento fuksina. Tiistaina pidin hartautta ja jaoin ehtoollista sateenkaarimessussa, olihan Sanan täyteinen päivä.

Keskiviikkona juhlistettiin kesän alkua opiskelijajärjestöni Fideksen johdolla. Seura oli loistava ja viinipullo tyhjeni. Päätettiin S:än kanssa mennä tanssimaan, ja voihan olinkin sen tarpeessa vaikka jalat onkin kipeet, saa nähdä miten ne on lauantaina. Kiitos S:äs, ens viikolla juhlistetaan sitten kunnolla!

Mennyttä vuotta on todella vaikea pukea sanoiksi, ainankaan niin että tarina ei kestäisi tunti tolkulla, kuten viikonloppuna sanoinkin ääneen, ” että en olisi voinut koskaan ajatella niin että olisi näin hyvä olla, tässä missä sitä nyt on.” Yksinkertaisemmin, Tässä on hyvä olla ja tästä suurin kiitos menee sinne minne se kuuluu, eli tuonne yläkertaan, Jumalan kiitos!

Tahtoisin siis kiittää: Perhettä kotona ja sukua, vanhoja ystäviä vuosien varrelta ja jokaista uutta kasvoa Joensuussa, Te teitte tästä fuksi vuodesta sellaisen että se ei unohdu!

Ensi viikolla kuulumisia Tukholmasta!

Kiitos ja kumarrus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Tää on ensimmäisestä akateemisesta Wapusta!

Musiikki vuosi 2016 part 4

Menneestä viikosta täytyy sen verran sanoa että olihan taas hulinaa. Keskiviikkona kastettiin haalarit ja päästiin todella sisään tähän opiskelija touhuun, ensi viikolla joutuu  raivokkaasti ompelemaan merkkejä että saa wapuksi muutaman merkin kiinni.
Sivu huomautuksena täytyy sanoa että tänään 24.4. tuli vuosi mun valmistumisesta! Yksi elämäni hienompia vuosia!

Mutta asiaan eli #petoviikko :on. Keskiviikkona saatiin ulos En kommentoi albumin deluxen viimeinen uusi biisi eli ”Suurin fani”, ja että siinä on hyväntuulinen biisi.

Perjantaina postista kolahti itse Deluxe albumi, vitsi siinä on aina jotain niin maagista kun saa avata levyn kannet ja hypistelä kansi lehteä. Ajai, sitä ei kyllä rahalla saa.

Lauantain keikasta täytyy sen verran sanoa näin alkuun että Antti on ansainnut kaiken mitä tänä vuonna saannut. Aina kaikki Emma patsaat ja jokaisen uuden fanin joka on tämän ”Peto-mania” on tuonut hänelle.

Tähän väliin olisi hyvä ehkä mainita meidän valloittavasta lämppäri bändistä eli Roope Salminen ja koirista, olisin odottanut että koirat olis soittanut koko debyytti albumin, mutta pojat piti huolen siitä että saatiin kuulla jo se useasti kehuttu potpuri Suomalaisista hip hop hiteistä. Roope muisti lavalla useammin kuin kerran kiittää siitä että millainen kunnia oli saada lämmitellä tuota Suomen suurin pop-tähteä. Lisäksi koirat oli esiintymässä näitten juhlien virallisilla jatkoilla, minne olisi allekirjoittanuttakin kiinnostanut lähteä, jos olisi ollut joku tuttu, mutta tämänkin asian voisin korvata sillä että lähtisin katsomaan koiria kahden viikon päästä kotikaupunkiin. Hei ja pojat onnea kulta levystä! Onhan sitä luukutettu! Voin siis edelleenkin suositelle isosti Koirien keikkaa! Kannattaa ottaa haltuun! #madafakinnättii #kultaa #rsjkoirat

Nyt kuvaan keikkaa, niin tarkasti kuin oma pääkoppa antaa periksi, joten jokainen joka on tänään sunnuntaina menossa katsomaan Petoshowta laittaa silmät kiinni ja tulee jakamaan tuntojaan vaikka huomenna. Teitä on varoitettu!

Keikkaa niin kuin koko kiertuetta ei voisi kuvitella alkavan millään muulla biisillä kuin ”Peto on irti”- biisillä. Semmoinen spesiaali juttu oli että Antti laskettiin poliisi autolla areenalle.

Toisena biisinä oli Sekaisin mikä on allekirjoittaneelle iso biisi, se nimittäin on se biisi mistä mun suuremman luokan fanitus lähti liikkeelle. Kesä 2007 tulee siitä vahvasti mieleen.

Blaa Blaa ( en kuule sanakaan)  kuultiin kolmantena biisinä. Tässä on biisi mikä kertoo niistä voima lauluista millä jaksaa maailmassa.

Ennen neljättä biisiä Antti piti pitkän puheen siitä miten mieletöntä on olla lavalla juuri nyt. Toinen herkistyis,mutta ei se haittaa niin miekin. Antti puhui ihmisten yhdenvertaisuudesta ja siitä miten kiitollinen mies on jokaisesta ihmisestä joka oli hartsulla eilen.

Neljäs biisi oli niin kuin monesti puheen jälkeen Hiton pelkuri, joka  voisi siis olla vaikka kirjoitettu allekirjoittaneesta.

Viidentenä kuultiin bileleka Party (padipaadi) Mikä on kyllä mainio klubi hitti. Tässä kohtaa saatiin lavalla myös illan ensimmäinen vierailija joka oli tietenkin Nikke Ankara.

Tähän väliin saattiin kahden tanssijan soolo ja tässä kohtaa on hyvä kyllä mainita että tanssijoilla oli juuri niin iso rooli kuin olin kuvitellutkin. Antti toki tanssii itsekkin joka välissä, mutta arvosta sitä miten iso rooli tanssijoilla oli tuossakin showssa. Anttihan siis on mukana yrityksessä joka auttaa tanssijoiden palkkauksessa.

Tämän jälkeen kuultiin yksi parhaimmista biiseistä En kommentoi -albumilta eli ”Ihan sairasta mutta kuulumme yhteen”.

Seitsemäntenä kuultiin biisi mikä on kyllä luonnollinen jatkumo edelliselle eli toiseksi viimeinen sinkku eli ”Pyydä multa anteeksi kunnolla”, jonka aikana lavalla oli kuusi tanssijaa niin pareina että oli yksi naispari, yksi miespari ja yksi seka pari, mikä oli kyllä Antilta hyvä veto, jos ja kun Antti on itse ollut suunnittelemassa sitä. Siinä oli enemmän kuin vähän sanomaa. Hazan tuli tanssiimaan Antin kanssa vasta biisin loppu puolella niin kuin musiikkivideossakin.

Kahdeksas biisi oli ”Saikkuu”, mikä on kyllä hyvä biisi joraamiseen.

Yhdeksäntenä  oli Vain Elämää kovereista ensimmäinen eli Pojat

Kymmenentenä oliPaita pois, mikä on kyllä biisi mikä jokaisen täytyisi kuunnella huonona päivänä.

Illan yhdestoista biisi oli kaikki penkeistä nostava ”Keinutaan”, jonka aikana nähtiin illan toinen vierailija eli VilleGalle.

Kahdestoista biisi oli Juuret, joka on allekirjoittaneelle todella iso biisi. Kesä 2009 oli aikamoinen meinaan.

Tämän jälkeen kuulti toinen Vain elämää koveri eli kaunis Elämän nälkä.

Illan neljästoista biisi vei maton jalan alta. Leri Leskinen oli saatu pianon kanssa lavalla, joten olin ensimmäisenä ajatellut että saisimme kuulla Idolsin aikaisia biisejä, mutta Antti päätti yllättää kaikki. Spiikkinä oli että tätä biisiä ei ole soitettu pitkään aikaan. Ja sitten alkoi, tiesin melko pian mistä kappaleesta olisi kyse ja kaivoin puhelimen valmiiksi videointia varten. Biisi oli ”Kahdestaan”, jossa laulaa mukana illan kolmas ja viimeinen vierailija eli Jenni Vartiainen. Biisi on 12 vuotta vanha pallaadi, joka ei levyllä kuulosta kyllä lähellekkään niin hyvältä kuin livenä. Jenni ja Anttihan ovat aina olleet hyvät ystävät ja jakaneet tuntoja alaansa liittyen, molemmathan ovat tulleet tunnetuksi reolity-ohjelman kautta ja laulukilpailun kautta. Hieno biisi ja mieletön tunnelma hallissa.

Illan viidestoista biisi oli niin kuin Jenni sanoi Hartwallin kokoinen halaus eli Tyhjä Huone. Joka on allekirjoittaneelle kyllä yksi ensimmäisiä muistojani Anttiin liittyen.

Illan kuudestoista biisi oli illan kolmas ja viimeinen Vain Elämää koverointi eli Sata salamaa, hienot oli pyrot lavalla siihen biisiin.

Illan seuraavat kaksi biisiä ovat uran alkuajoilta, eli Ota kuva ja En halua tietää, josta viimeinen on siis Antin ensimmäinen sinkku ikinä.

Illan toiseksi viimeisenä biisinä kuultiin keskiviikkona julkaistu Suurin fani, minkä ajaksi Antti pyysi viimeisimmän albumin tuottaneen Jurekin lavalle. Lavalla kuultiin myös Jarea sanoin ”Kuka muu muka” ”Se on Anatude”. Hienoa työtä Jurekilta! Suurin fani biisi olikin hauskasti osaksi integroitu illan viimeiseen biisiin eli En kommeitoi kappaleeseen. En kommentoi kappaleen aika lavalla nähtiin valtava banaani jolla illan tähti ratsasti kuin Miley Cyrus wreking ball biisissä.

Oikeastaan itse jäin vaille vähän kiitoksia, mutta kaikkea ei voi saada. Ilta oli hieno. Alku keikasta ei meinannut saada siltä liikutukselta laulettua, mutta oli kyllä jalat kipeät siitä tanssimisen määrästä. Vähän alempana jos olisi paikkani ollut niin olisi saanut ehkä parempia valokuvia, mutta pääasia oli kyllä olla hallissa sisällä. Kiitos Antti ja muut ketkä olivat mahdollistamassa eilistä iltaa.

Täytyy ilmoittaa että tää oli siis viides Antin keikka vuoden sisällä ja voin sanoa että tää oli se The Keikka, eli paras. Heinolassa oli hyvä tunnelma kyllä!!

Ja kiitos sisko yöpaikasta!

Kuvat laitan myöhemmin.

Seuraava musiikki fiilistely onkin sitten todennäköisesti Tukholman ja euroviisujen 2016 jälkeen. Katsotaan onko ensi viikon wapusta jotain rustailtavaa!

 

 

 

 

Hieno viikko ja musiikki vuoden 2016 part 3.5

Voi alottaa tän postauksen sillä ajatuksella että ompahan ollut harvinaisen hieno viikko. Maanantaina piti pikku hiljaa orjentua takaisin arkeen ja maanantai ei tuntunut kyllä yhtään maanantailta. Ekaks olin E:en kanssa kahvilla  ennen palaveraamista vuosijuhla messusta mihin menen itse jakamaan ehtoollista. Kävin vain kääntymässä kämpillä ja sitten olinkin takaisin seuriksella seuraamassa Suvas-messua ja että olikin hyvä olla siellä. Vielä pitää se sanoo maanantaista että sain Gabaldonin ”Luiden kaiku” kirjan luettua ja huhhu sanon vain.

Tiistain hienoin hetki oli keskellä päivää hartaudessa jossä harrastettiin ekumeniaa siinä mielessä että hartauden muodosti ortodoksiset hetki hartaudet. Kaunista!

Keskiviikosta  ja torstaista ei ole mitään ihmeellistä sanotttavaa, kreikkaa olisi pitänyt enemmän lukea, mutta se ei oikein onnistunut.

Perjantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa uusinta tentissä näin yliopiston puitteissa ja en oikein osaa sanoa mitä kertoisin siitä. Sen että olisi hyvin kummissani ja super yllättynyt jos se kreikka jostain kumman syystä olisi mennytkin läpi. No tentin jälkeen istahdin kahvillr toivonmukaan tulevan kämppikseni kanssa. Kaksi ja puoli tuntia meni humahtamalla ohitse, se varmaan tarkoittaa ihan hyvää siltä kannalta että muutamme saman katon alle toivonmukaan ensi syksynä viimeistään. No siitä sitten kun asiasta tulee ajankohtainen.

Perjantaina teinkin jotain hyvin suunnittelematonta. Päädyin siis keikalle. Tällä kertaa lavalla keikkui Reino Nordiin, josta seuralaisellani S:ässällä ei ollut mitään hajua. Reino oli kyllä hurmaava ja aito lavalla. Keikan siis todella bongasin instagramista, johon laitoin Reinolle kyssärin että monelta Ilonassa, no sitten kävi myös niin että kun Reinon kainaloon eksyin niin vaihdettiin ajatus siitä että laitan Reinolle menemään onnistuimmat otokset Joensuun keikalta. Yleisöä oli niin vähän että huomaamatta ei siis jäänyt se että mulla oli ihan oikea kamera mukana. Lisäksi täytyy ehkä sanoa että Reino on yksi syy siihen miksi itse halusin Olympuksen Pen- kameran itsellenikin. Kameran ulkoilutus oikeastaan oli keikan agendana, vähän harjoitella kahden viikon päästä olevaa Tuiskun pojan Hartwallin keikkaa varten.

Tähän postaukeen meinasin tarjoilla myös kuvallisen kattauksen tästä viikosta. Hieno viikko.

DSC_0697

Tentistä siis, menin ekana saliin…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Reino <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Launatailta, viimeksi käveltiin jäällä.

IMG_20160405_131636

Tiistain hartaudesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Tää on se kuva minkä laitoin menee Reinolle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Vielä yks ;)

 

Olympus Pen lite E-PL6

Täytyy kertoa teille ilonen perhetapahtuma! Sain torstaina postista paketin mitä en olisi uskonut kyllä saavani jo torstaina, koska kamera on tilattu lauantaina. Eli sain vihdosta viimein tilattua itselleni kunnon kameran, näin viiden vuoden odottelun jälkeen! Joten tässä teille muutama maistiainen siitä mihin saatte tulevaisuudessa tottua! Tänään ei siis ole ihan saatu aikaan sitä mitä olisi pitänyt, mutta olen tässä todennut että ensi syksykin tulee!

Itämerellä 28.2-1.3

Reissu ei aivan alkanut niin kuin sen piti, sillä se linja-auto millä meidän olisi pitänyt mennä Helsinkiin ajoi kolarin jossain Simpeleen kupeessa. Sitten odoteltiin tunti ja päädyttiin toiseen linja-autoon, ja silläkin meinasin mennä tiukalle ehtiminen laivaan. Jouduttiin ottamaan taksi Kampista terminaaliin, se ei onneksi ollut kallis lysti ja ehdittiin varmasti laivaan!

Tiesin että hytissämme ei tulisi olemaan mitään luxusta, sillä oltiin laivan toiseksi alimmaisella kannella, mutta sai olla positiivisesti yllättynyt siitä miten mukava hytti oli ja miten hiljaista siellä oli, olen meinaan ollut korkeimmilla kansilla niin että siellä on ollut huono nukkua metelistä johtuen.

Sunnuntai illalle ei ollut buffettia, mutta sai silti ruokaa tarpeekseeni grilliravintolasta, oli hyvää. Jälkkäriksi söin salkmiakki pannacottaa, mikä ei ollut mustaa :) Kun oltiin saatu vatsat täyteen mentiin hyttiin tuhlaamaan aikaa ennen kuin päästiin oottelemaan Antin aloittamista promedanilla. Vuosia sitten Juuret albumilla oli DVD:e laiva keikalta ja siitä asti olen halunnut päästä laiva keikalle. Illan setti ei tuonut yllätyksiä, mutta fiilis promedanilla oli parasta.

Iltaa jatkoimme yökerhoon ja myönnän että jalkani olivat kaikista kipeimmät maanantai aamuna. Tanssiessa meinaan meni se ilta.

Maanantai aamuna buffetin väkimäärä hämmensi, onneksi sai ruokaa. Maihin mentiin ennen puoltapäivää. Tukholmassa oli ihanan keväistä, ihan kuin vuosi sitten englannissa.

Metrolippuksi otettiin päivälippu, niin ei tarvinnut kelloa katsella että monelta ollaan menossa takaisin laivaan tai monta kertaa ollaan kuljettu metrolla. (samalla sain kortin tulevaa toukokuuta varten) Ensin mentiin Tukholman vanhaan kaupunkiin, missä olin ensimmäisen kerran elämässäni maanantaina. Vanhan kaupunki oli kaunis, kirkkoon olisin halunnut mennä, mutta en oikein millään löytänyt että mistä menisin sisään, mutta jospa myöhemmin.

Vanhasta kaupungista mentiin keskustaan kiertelemään kauppoja, itsellä olisi agendana löytää mekko vuosijuhliin, no se mekko minkä oisin halunnut niin sitä ei ollut minun koossani. ( Suomessa taas 42 kokoinen mekko ei mennyt päälleni?! En todellakaan tiedä mitä teen tän mekko asian kanssa, mutta siitä joskus myöhemmin lisää.) Tuliaisiksi Tukholmasta en siis ostanut kuin kaksi tv-sarjojen tuotantokautta, Harry Potter-pelikortit ja pari postikorttia.

Illasta laivalla syötiin buffetissa, itselle jäi semmoinen mielikuva että viikkarin buffetti olisi ollut valikoimaltaan jotenkin laajempi, tai ainankin muista syöneeni tosi monenlaista ruokaa silloin tammikuussa, mutta ei buffasta kyllä tarvitse koskaan nälissään lähteä. Ruan jälkeen mentiinkin sitten odottelemaan jospa saataisin Tuiskun pojan nimmarit, no loppujen lopuksi ei tarvinnut kuin maksimissaan tunti yhteensä jonottaa. Antille ei voi kuin nostaa hattua siitä miten toinen jaksoi ottaa jokaisen faninsa huomioon, vaikka aikaa olikin rajoitetusti.

Itse tiesin ettei maanantai illan paranisi mennä kovin myöhään, kun keskiviikkona pitää olla istumassa tentissä. Joten allekirjoittanut on ollut maanantaina nukkumassa ennen puolta yötä, ja se oli ihan hyvä ajatus.

Tiistaina ehitiin käymään kahvilla ennen kuin piti juosta junaan. Junassa sitä tuleekin tällä viikolla istuttua, kun lauantaina mennään takaisin etelään Helsinkiin katsomaan Sunrise Avenueta Helsingin jäähalliin!!
Siitä lisää myöhemmin.

p.s. Kreikka tuskin menee läpi ensimmäisellä kerralla, mutta kuukauden kuluttua taistellaan! Kreikan kaatajaiset oli kyllä onnistuneet, kiitos teologit!

Musiikki vuosi 2016 part 2

Viime lauantaina 13.2 pidettiin Joensuussa  kolmannen kerran sisä-festivaali Luntailosaaressa, joka myytiin tänä vuonna loppuun, melkein 5000 ihmistä oli tullut Joensuu areenalle, johon olin keskiviikkona menossa katsomaan miesten koripalloa.

Mutta festareista. Suurimman yleisön suosikit, jotka olivat myös itselle suurimmat syyt mennä festareille olivat illan viimeisenä lavan vallanneet JVG ja Antti Tuisku. Itse olin hyvin suuresti myös ilahtunut siitä että Paperi T:e aloitti illan.

Aloitetaan Paprusta, isosti voin suositella Paprun keikkaa, maagista menoa. Keikan aikana mieleeni tuli se etten olisi koskaan aikaisemmin voinut ajatella tykkääväni sen kaltaisesta musiikista, mutta Papru on lavalla vielä maagisempi kuin levyllä.

Amorphis oli yksi festarin korkeimman arvostuksen omaava bändi, ainankin iänsä jos ei minkään muun meriitiinsä perusteella, onhan yhtyeen viime vuonna julkaistua pitkäsoittoa sanotttu viime vuoden parhaimmaksi rock-levyksi.

Mutta mennään niihin kahteen kenen takia olin itsekkin festareilla eli JVG:ehen ja Anttiin. JVG:en aikaisemminkin livenä nähneenä voin vain iloita jätkien tekemisestä ja nauttia siitä ilosta mikä lavalta huokui. JVG:e laittoi siis bileet pystyyn, oli hienoa kuulla kaikki isoimmat hitit.

Antti oli ainut joka saattoi lopettaa illan ja onhan se mies tämän hetken suurin pop artisti tässä maassa. Antin settilista oli itselle tuttu jo etukäteen, mutta se ilahdutti tanssi painoitteisuudellaan, toisaalta illan ainoa hidas Tyhjä huone, on mieletön biisi livenä, varsinki kun koko yleisö lauloi mukana. Voisin jakaa kanssanne vaikka videota keikalta, mutta typeryyttäni en tajunnut laittaa puhelimen mikrofoonin asetuksia niin että olisi kuulunut muutakin kuin kohinaa, niin tällä hetkellä ei ole yhtään hyvää videota,mikä kyllä allekirjoittanuttakin ärsytti. Otetaan parin viikon päästä uusiksi, kun on luvassa seuraava Antin keikka. Jospa neljäs kerta vuoden sisällä riittäisi :P

Sivistymisen mahdollisuus

Tätynee aloitta yhdellä pontilla, aina ei kannata vetää rajoja ”korkeakulttuurin”ja populaari kulttuurin välille, saatat yllättyä kuin huomaat että kuinka moni ”tyhjänpäiväinen” popviisu pitääkin sisällään jotain suurempaa.
Tässä sinulle esimerkki tästä asiasta.

Jare Tiihosen tuttavammin Cheekin tuorein albumi Alpha Omega (jonka nimestäkin voisin kertoa jotain, mutta nyt ei ole sen hetki) pitää sisällää mielestäni albumin hienoimman biisin ”Keinu”, joka on Jaren omasta suusta kuultuna saanut inspiraationsa Eino Leinon ”Jumalten Keinu”- runosta.

Tässä teille esitettynä tämä asia.
Ensin Eino Leinon runo.

”Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, he heittävät häntä välillä taivaan ja maan, siksi kuin järjen valo häneltä ne veivät.

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on, hän tänään pilvien ääriin kulkee. Ja huomenna makaa maassa niin syvällä kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu, ei hättä elon aika pitkä ole. Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön: sitten tulkohon tuima yö.” (1902-06)

Cheek ”Keinu”- Alpha Omega

Kertsi: ”Hän, joka keinussa jumalten keinuu. Välillä taivaan ja helvetin heiluu. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu Kun keinuu. Hän, joka selässä ristinsä kantaa. Kohtalon haltuun itsensä antaa. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu. Kun keinuu.

Hän on hiphop jumalan poika, iskuja viskoo kun salamoita. Voi kuka vaan koittaa, heille häviötä luvata voidaan. Ei koskaan kohtaloaan valinnut otti hiljaa paikkansa vastaan. Valtaistuimeensa lapsena kahlinnut isä antoi aikansa kasvaa. Hän tunsi sen vahvana sisällään, mitä saanut oli lahjana isältään. Se samalla ikuisen kirouksen sisältää. Tuleva kuolemaan suruun ja ikävään. Tiensä on oleva lukittu, hänen tiensä on oleva tutkittu. Siitä on kuhistu, jupistu ja mutistu, mut ennen kun saaga on valmis hän ei luhistu. Häntä on kivitetty rehtorin nähden. Nimitelty lennoksi tähden. Hän on nähnyt omien kääntyvän, sillalla katsellut jokien jäätyvän. Silti uskoo valon voittavan vielä, vaikka tietää pimeyden koittavan mukanaan suun soittajan viedä.

Kertsi: Hän, joka keinussa jumalten keinuu. Välillä taivaan ja helvetin heiluu. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu. Kun keinuu. Hän, joka selässä ristinsä kantaa. Kohtalon haltuun itsensä antaa. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu. Kun keinuu.

Hän ei koskaan välittänyt siitä, että vastaan tuulee, nyt hän puhuu siellä missä kansa kuulee. Hänet on ajettu liikkumaan pimeän tullen, hänen ei tarvitse kertoa nimeään sulle. Legendat kulkee hänen teoistaan, näiltä kentiltä ei löydy hänen veroistaan. Tutkijat kirjottaa hänen keloistaan, lehdet kirjottaa hänen kelloistaan. Seuraajat peloissaan pelkäävät loppua, he aistivan hänen kulkevan ansaan. Siihen hän on jo kerennyt tottua, hän tietää mitä unelmat maksaa. Mutta hän jaksaa kruununsa kantaa, eikä sitä koskaan pois kuulukaan antaa. Vaikka hänen saarnansa suututtaa lampaat, ilman häntä olis puuduttavampaa. Eteensä on levitetty punasia mattoi, mutta aasilla hän ei raidaa. Hänen eteensä on levitetty tuhansia akkoi, mut aasia hän ei suostu painaa. Hänen on väitetty käyttävän Saatanan voimaa, illuminatia seinille maalata voidaan. Mut juorut ei riitä kaatamaan poikaa, hän hiphopin parantaa noin vaan.”

Kertsi

Saat kiittää sivistyksestä :) Hyvää viikonloppua ja alkanutta joulunaikaa!

Olisitko minulle veli tai sisar?

Olin tänään kuuntelemassa kolmatta luentosarjaa liittyen tämän viikonlopun seminaariin, jossa puhutaan messun muutoksesta. Tarvitaanko muutosta ja jos niin millaista se voisi olla?
Ensin on mainittava eilisestä että piispat on kyllä kovaa porukkaa. Tämän hetkinen oma piispani, ompas hassua sanoa näin, siis Kuopion piispa osaa opettaa ja ei voinut kuin nauttia eilisistä luennoista, vaikka tentin jälkeen oli aivan henkisesti puhki.

Tämän jälkeen lupaan puhua kaksi lausetta Herrasta, mutta ensin on sanottava pari sanaa meidän tän päiväisestä puhujasta Marjaana Toiviaisesta, meidän yksi työryhmän jäsen sanoi että Marjaanalle on annettu armolahjaksi inspiroimisen lahja, ja voin sanoa että tuo ei ole vain puhetta. Voin sanoa olevani enemmän kuin inspiroitunut, en edes oikeastaan osaa sanoin kuvailla millainen olo tänään on ollut. Sen tiedän varmana että olen ollut kokemassa jotain suurta missä Marjaana oli oikestaan vain välittäjänä ja puhujana.
Olen kokenut että minua on kosketettu, mikä on Herran tarkoitus. Herran tarkoitus on muuttaa meitä ja meidän täytyy antaa vaan siihen mahdollisuus. Sitten kun olet antanut Herralle mahdollisuuden vaikuttaa sinuun oikeastaan kaikki tässä maailmassa on mahdollista sinulle, jos luotat Herraan. Niin kuin olen menneen muutaman vuoden aikana sanonut ”Jollain on ollut hyvä suunnitelma.” Mikään ei ole sattumaa, kaikelle on tarkoitus.
Marjaana kertoi tarinan vangista, sanoi Marjaanalle että häntä on muurilla vastassa helluntalainen, joka toimii yhetyshenkilönä. Sen jälkeen Marjaanan täytyi olla ammatillinen ja todetta ”No sehän on hyvä juttu.” Vanki oli nähnyt Marjaanan kasvoilla ilmeen, joka kertoi jotain ihan muuta. ”Mikä oli tuo ilme?” Hän oli kysynyt. ”Ei mikään.” ”Älä selitä, sano pois.” ”Ne on ihan kahjoja.” ”Kyllä minä sen tiedän, mutta heille minä en ole ehkäisevän päihdetyön asiakas tai diakoniatyön asiakas, vaan heille minä olen sillä seisomalla Veli.”
Niin minä ainankin haluaisin olla mielummin sisar toiselle kuin asiakas tai jonkun työn toimeenpanon kohde. Miksi emme voisi olla toisillemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. Olla ihmisiä ihmiselle.
Toinen suuri ajatus tältä päivältä on ollut se että kuka ei ole tervettullut kirkkoon? Kenellä ei ole oikeutta tulla tietoiseksi Jeesuksen ristintyöstä ja sen tarjoamasta pelastuksesta? Miksi meidän täytyy rakentaa keinotekoisia tekosyitä sille miksi joku ei saisi tulla Jumalan yhteyteen? Meillähän ei ole mitään oikeutta tuomita, koska Jumala on se joka tuomitsee. Meillä ei ole mitään oikeutta kieltää toiselta Ilosanomaa, sillä silloin me teemme syntiä ja olemme oikeutettuja kadotuksen rangaistuksesta. Miksi joka sunnuntain messu ei olisi vapaa kaikille, miksi kaikki eivät voisi olla tervettuleita. Miksi järjestetään erikseen messuja perheille, kehitysvammaisille tai sateenkaariväelle? Miksi joka sunnuntainen messu ei voisi pitää sisällään nuo kaikki? Miksi meidän on lyötävä leimoja toistemme otsiin? Me emme ole oikeutettuja tuomitsemaan ja kieltämään toisiamme.
Jumalalle sinä olet täydellinen juuri tuollaisena, niin onhan kaikki kanssa kulkevammekin täydellisiä, olkaamme siis ihmisiä toisillemme.
Onneksi meillä on anteeksi antava Jumala keneltä saa anteeksi kuin pyytää.
Uskallan melkein jopa väittää että tämän viikonlopun jälkeen olen parempi ihminen.
Kiitos Herra Marjaanasta ja tästä seminaarista.
Siunausta viikonloppuusi!

(En aio pyytää anteeksi, mutta toivon että kukaan ei loukkaannu sillä se ei ole tarkoitukseni.)

Keinu ja muita biisejä elämäni varrelta

Jokainen meistä on joskus odottanut jotai todella paljon. Jokainen meistä on joskus oottanut jotain muusiikki julkaisua, hyvä ettei laskenut päiviä albumin julkaisuun. Jokaisella meistä on joku muusiikko kenen tekemistä katsoo tarkasti. Toiset tyytyvät radioiden soittolistoihin, toiset haluavat kuulla joka viikko jotain uutta ja tietää missä musagenressä mennään.

On albumeja jotka antavat elämän tietyille vaiheille soundtrakin. Albumeja joita kuunnellassa tajuaa joskus ajan olleen hyviä, nostalgisoi joitain hetkiä itselle ne ovat usein kesiä tai muuten pisimpiä ajankohtia.

Varhaisimman musiikki muistot ovat jostain 90-luvun lopulta, mutta ketään todella merkittäviä ei siltä ajalta löydy. Edelleenkin on hyvin nostalgista kyllä kuunnella esim. Smurffeja jotka olivat iso juttu tuolloin.

Ensimmäisenä tulee mieleen vuodet 2002-2004. Gimmel ja Idols olivat silloin isoja juttuja. Gimmelin raunioistahan Jenni Vartiainen on tullut musiikkiväelle tutuksi. Toinen joka noista ajoista on tällä hetkellä todella iso juttu on Antti Tuisku, kenestä en alkuaikoina pitänyt ollenkaan. Mutta Tuisku on tällä hetkellä uraaansa pitkään määrittelevällä ajanjaksolla, jota tullaan muistelemaan joskus myöhemmin.
2006, on vuosi jolta mulla on ensimmäiset Tuiskun levyt, Sekaisin oli se biisi mikä tuli ja kovaa.
2007, on iso vuosi Koivusen herra voitti Idolsin, minkä avulla löysin raskaamman musiikin, myös Nightwish tuli tuolloin elämääni. Rippikoulun saattelemana sain tutustua Gospel musiikkin ja siihen ei ole voinut pettyä. The Rain, KLS, HB, Olli Helenius, Juha Tapio ja Terapia jotain mainitakseni. KLS:s on bändi minkä mukana olen ollut kokoajan, olin kuunnellut bändiä jo ennen kuin siitä tuli näin iso juttu mitä se tällä hetkellä on suomalaisen Gospel musiikin kentällä.

2008 kesän isoin hitti oli Cheekin ”Liekeissä”, sen jälkeen Jare on ollut enemmän ja vähemmän kuuntelusta, mutta siitä myöhemmin.

Vuodesta 2009 iso juttuja olivat ainankin Alexander Rybakin euroviisu voitto, jonka ansioista tämä viulu virtuoosi on ollut osa tän mimmin levyhyllyä. Adam Lambert on myös tuolloin löytänyt itsensä tän mimmin soittolistoille. Lisäksi siltä vuodelta on mainittava Antti Tuiskun Hengitän albumi.

Seuraava iso musiikkillinen herääminen oli vuonna 2012, myönnän että tää kuulostaa tosi hassulta mutta Justin Bieberin Boyfriend tuli korkeelta ja kovaa. Believe levy on iso levy hyllyssäni. Vuonna 2012 on julkaistu myös ensimmäinen Vain Elämää kausi, jonka antimena tajusin sen miten iso juttu Cheekin musiikki on oikeastaan ollutkaan, mutta jospa kerron siitä myöhemmin…

2013 Isoja biisejä oli Anssi Kelan ”Levoton tyttö”, olin kuunnellut Kelaa aiemminkin, mutta ”Levoton tyttö”, herätti tän levottoman tytön uudelleen. Toinen tämmöinen iso biisi tolle vuodelle oli J. Karjalaisen ”Mennyt mies”, noita kahta tuli lukion kolmannella luukutettua hyvin paljon.

Vuoden 2015 isoimmat albumit ovat (tähän mennessä) olleet Anssi Kelan Nostalgiaa, Sunrise Avenuen Fairytale Best of 2006-2014 kokoelma, Mikael Gabrielin Versus ja Antti Tuiskun En kommentoi.

Miksi kirjoituksen otsakkeessa on biisi mitä ei ole vielä mainittu tällä listauksessa se johtuu siitä että se on tämän vuoden toistaiseksi suurimmalta levyltä. Cheekin eli Jare Henrik Tiihosen levy Alpha Omega oli julkaisu hetkellään vuoden puhutuin albumi, tiedettiinhän että Jare oli ollut vuoden poissa kuvioista. No torstain ja perjantain välisenä yönä kun albumi julkaistiin niin jo ensimmäisellä kuuntelu kerralla tiesin että kyseisen albumin kovin anti on kaksi viimeistä biisiä. Albumin toiseksi viimeinen raita on nimeltään Keinu, mikä on ollut inspiraationa tähän blogi postaukseen.
Keinun erikoisuus tulee esiin se kertosäkeessä mikä myös avaa tämän raidan.
”Hän, joka keinussa jumalten keinuu välillä taivaan ja helvetin heiluu. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu, kun keinuu. Hän joka selässä ristinsä kantaa. Kohtalon haltuun itsensä antaa. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu, kun keinuu” Biisissä eniten puhuttelee ehdottomasti kertsi mistä löydän oman elämäni tällä hetkellä.

Tälläisiä isoja nimiä kuuluu myös mun repertuaarin. Justin Timberlake, Olavi Uusivirta, Robin, Haloo Helsinki, Kasmir, Bullet For My Valentine, Popeda, Yö, Chisu ja Anna Puu.
Tässä tälläinen musiikki kokoelma.
Tuli vaan niin nostalginen olo kun katsoi Tartu Mikkiin ohjelmaa, kun Koivusen Ari oli laulamassa siellä niin halusin jakaa näitä nostalgia lehtien havinoita teidän kanssa.

Anssi Kela Kerubi Joensuu 9.10.2015

On asioita joita saatan katua elämässäni, mutta se että sain itseni ylös Vain Elämää jakson jälkeen niin ei mene tuohon kategoriaan.
Olin noin kaksi viikkoa suunnitellut että Anssia täytyy lähteä kyllä katsomaan, kun viime kesän Lahden keikat meni vähän ohi. Vähän huolestutti että oonko vielä niin puoli kuntoinen mutta onneksi oli sen verran hyvä olla että jaksoi lähteä. Niin kuin Anssi itsekkin sanoi että ”Toivottavasti oli sen arvoista” ja ehdottomasti oli.

Eturivistä on tullut joku vakio paikka! No sain tsuumailla keikalla nipun onnistuneitakin valokuvia! Niin ja sain Anssilta ylävitosen!

Muutama merkille pantava asia täytyy sanoa. Anssista näkyy kauas miten paljon hää nauttii soittamisesta ja on siellä myös se taiteilija joka osaa ottaa yleisönsä. Se on ihailtavaa. Lisäksi kuten jo tiesin niin onhan se järisyttävän taitava kitaristi. Ja muutenkin taitava muusikko. Sitten on sillä taitava tausta bändi. Ja hittejä vaikka kuinka. Helposti sais varmaan pidemmänkin keikan kun tuon noin puolitoista tuntia. Anssi tulee myös lähelle fanejaan, terveisin nimmarin onnellinen omistaja. Jos akkari keikkaa pääsisin kuuntelemaan niin sitten olis kaikki hyvin.

Settilista, mulla on kuva siitä, muuten en ois kyl muistanu järjestystä!
Alotettiin Tanssilattialla, mikä on yks suosikki uudelta lätyltä, siinä on niin hyvä sanoma.
Sit oli Milla, mistä tulee vaan sisko likka mieleen.
Miten sydämet toimii, mikä jäi päähän soimaan.
Puistossa,vitsi sen live versio oli kiva.
Tyhmä kuu, sen toinen laini,”sun hymys on morfiinia mun valtimoon…” Puhdasta kultaa koko biisi, se on ihan kun mun elämästä!
Levoton tyttö, biisi mikä herätti mut tähän Kelan musiikkiin uudelleen!
Sit reviteltiin skeboja,aijai nektaria sielulle, millä jaksaa taas!
Karhun elämää on mulle vieraampi, mutta onhan se symppis, biisi on vissiin yhtä vanha kuin mie.
Nostalgiaa, viime kesä ja Heinola.<3
Piirrä minuun tie, se on kaunis biisi.
Aamu tai joku tän suuntainen, olin kyllä kuullu aikasemmin, mutta oli vieraampi.
Vuosi 1972 "Kun lakit päähän vedettiin kaikesta kaikki tiedettii, mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan…" Lakkiaiset, sori vaan.
Nummela ja huuliharppu!!
Encoret
Kasarilapsi, vitsi se on kyllä kiva.
Kuolleen miehen kitara, minkä tarina on mieletön.
Mikan faijan BMV, tiedätte miten se menee….
Parasta aikaa, niin oli, en ois voinu iltaani paremmin viettää!!

En osaa muuta kuin kiittää! Joten Kiitos Anssi ja muut lavalla heiluneet.
Jospa pian uudelleen!
p.s. Juma kuin lämppäri oli symppis!

Ketko

Olipas lyhyt ja ytimekäs otsikko.
No joo, sanottakoon että tuo yksi sana selittää tätä viikonloppua. Olin siis viikonloppuna aloittamassa Ketko-kurssia, josta en tule saamaan tänä vuonna opintopistettäkään, kun ilmeni että Antti pamahti taas tielle. Mitä sitä ei Antin eteen/puolesta tekisi. Niin no joo, kurssin aiheena on ekumenia. Mikä on musta aiheena tosi tärkee. Ekumenialla tarkoitetaan yhteyttä kristittyjen kirkkojen välillä. Mutta ehkä ei siitä sen enempää.

Sitten tuli mieleeni että mulla on pulma, minkä kanssa en onneksi paini yksin. Pulmani on se että mitä ihmettä luen noihin tentteihin, toiset sanoo että kaikkee ei tarvii lukee, mutta olis kiva tietää mikä on tarpeeksi. Mutta jospa huomenna alottais ihan oikeesti, kun tässä on reilu viikko aikaa ottaa nuo kirjat haltuun.

Sitten vaihdan sen varran aihetta, että oon tässä fiilistellyt uutta Bond-biisiä ja onhan se hyvä!! Kuukauden päivät on ensi-iltaan ja täytyyhän sitä Jamesin kanssa yksi ilta viettää.

Lehtiä Ilosaaressa 12.9.2015

Ensimmäinen viikonloppu Joensuussa tarkoittaa sitä että ensi viikonloppuna on mentävä Lepraan!

Mutta lauantaina oli tarkoituksena lähteä katsahtamaan millainen meno saadaan Ilosaareen näin syksyllä. No Kerubi tarjosi yllättävän hyvät tilat festareiden järjestämiseen. Ehkä itse olimme S:sän kanssa hieman liian aikaisin paikalla, mutta parempi näin.

Esintyjä kaarti oli hyppivää sorttia. Erakossa oli juuri niin mahtava kuin osasin toivoa. Ja solistin kanssa jos joutuisin tanssilattialle samaan aikaan niin jäisin kyllä kakkoseksi. Hulvattomalta näytti meno lavalla.

Toisena oltiin seuraamassa Jonna Tervomaa & Jaakonaho SähköDuoa. Ja että tykkäsin. Mies ja kitara versiot ovat monesti niitä mitkä saavat ovat karvani pystyyn. Yleisöä oli ehkä harmittavan vähän, mutta ompahan oltu joraamassa ensimmäisessä rivissä. Paikoitellen tuntui jopa siltä että olisin seisonut Jonnan kanssa kahden salissa.

Jonnan jälkeen odoteltiin vajaa tunti mein pääesiintyjää, eli syytä miksi S sai mut paikalle. Softengine oli mystisyydessään hieno kokemus. Vauhti vaan oli lavalla niin kova että ihme että ei tullut ruumiita. Oli mieletöntä katsoa miten jätkät veti lavalla semmosella raivolla, niin että siitä näkee miten kauan bändi on soittanut. Se on ehdottomasti vain virkistävää. Keikan hienoimpia hetkiä oli ehdottomasti Yellow House ja ainut balladi What if I, jonka lyriikat pitää varmaan ottaa haltuun. Bändistä täytyy se sanoa se että vaikka siinä ei olekkaan basistia niin ei se sitä oikeastaan kaipaakkaan.

Hieno ilta. Harmi että kun Tippa T on ensi viikolla ja mun on mentävä lepraan…

Fuksi täällä!

Heippa teille!

Suoraan voin sanoa että onpahan ollut viikko! Uskallan jopa sanoa että yksi hienoimmista viikoista pitkään aikaan!

Fuksi viikko alkoi tiistaina  ryhmäytymisellä ja yliopisto kierroksella. Paljon on hienoja tyyppejä mein teologeissa.

Keskiviikkona oli sitten kampus rysäys missä kierrettiin rasteja pien ryhmänä. Vitsi mein ryhmä on kyllä super!

Torstaina oltiin luennoilla ja illalla männikköniemessä saunomassa! Kävin jopa järvessäkin, vesi vaan oli todella kylmää!

Perjantaina kuunneltiin luentoja muunmuassa kielistä ja sitten illalla olisi ollut tarkoitus mennä katsomaan vaihtareiden bileitä,mutta sinne ei päässyt sisään! Mentiin kuitenkin S:sän kanssa Playhyn katsomaan suomen peliä! Hyvissä ajoin olin jo kämpillä kun lauantaina olin tuossa Lappeenrantaan!

Hieno orientaatioviikko ja maanantaina päästään itse asiaan kun aloitetaan kreikan opiskelu! Se on kyllä jännää.