Helmikuun kohokohtia

Helmikuu aloitettiin isoilla asioilla ja kysymyksillä.

Helmikuun ensimmäisenä oli sovittu tapaaminen hautaustoimistoon tutustumaan. Oli kyllä mielestäni hyvä, että hautaustoimiston tapaaminen oli saatu tähän harjoittelun kanssa samaan. Silmiä avaava kokemus. Puheltiin kaikkea, mitä voi hautajaisiin liittyen sattua ja tapahtua. Muun muassa siitä todellisuudesta, että läheisen kuollessa usein omainen soittaa ensimmäisenä hautaustoimistoon, vaikka seurakunta olisi kirkon jäsenille se helpompi tie. Olimme katselemassa arkkuja ja uurnia ja itse ainankin pohdin hautaamiseen liittyviä ekologisia kysymyksiä. Saimme käsiimme vihkoset mihin voi suunnitella omat hautajaisensa. Ja sanonkin jokaiselle, että omia hautajaisia kannattaa suunnitella etukäteen, siinä ei ole mitään kummallista. Näinhän sitä helpottaa niiden omien läheistensä työtä ja taakkaa.

Alunperin meille oli sovittu krematorio käynti tuohon helmikuun ensimmäiseen. Lähinpään krematorioon on siis tästä Lappeenrannasta matkaa se reilu 30 kilometriä tuohon Imatran puolelle. Noh kävikin niin, että tälle hautaustoimiston ihmiselle tulikin ylläri kuljetuskeikka tuohon sairaalalle, emmekä näin olisi mahtuneet kaikki yhteen autoon. Meitä siis viisi harjoittelijaa ja yksi ohjaaja. Joten sitten kysyttiin, että olisiko joku joka tahtoisi jäädä kaupunkiin ja lähteä käymään sairaalan kappelin siunauksessa. No minä ilmottauduin, kuin olen itse käynyt siellä krematoriossa kymmenen vuoden sisällä niin minä voisin jäädä kaupunkiin ja mennä sairaalalle.

[Seuraa sisältö varoitus, mikäli kuolema kamalasti ahdistaa niin, että menetät vaikka yö unesi, älä lue seuraavia kappaleita!!]

Päädyin siis elämäni ensimmäisen kerran hautaustoimiston auton kyytiin. Nybergin Mikko on kyllä työssään huippu tyyppi ja osasi jotenkin senkin hyvin ottaa, että minä ensi kertalaisena siellä olen ja kyselen kummia.

Mikko kysyi minulta, että tahdonko tulla ihan ruumishuoneelle asti seuraamaan pukemista, mihin kerroin, että tulen miellelläni. Näin seisoinkin siellä obduktiohuoneen kynnyksellä, mihin viime viikolla tapaamme obduktio hoitaja vaan sanoin, että saa tulla sisään asti, mihin totesin, että minulle on ihan hyvä näin. Ruumishuoneella on meinaan semmoinen  haju, mikä voi herkkä vatsaisen mahaan käydä, niin päätin kurkkia vain sieltä kynnykseltä. Näin siinä seurasin vainajan pukemista, ja kohtasin elämäni ensimmäisen kuolleen, mikä joskus näin hoitajan taustalla tuntuu ihan uskomattomalta. Mutta nyt sekin on nähty. Vainajalle tulee siis päälle hautaustoimistosta ostettu paita, sellainen joka on selästä avoin ja sukat. Ei muuta. Päälle tulee lakana, pään alle tyyny ja kasvoille vielä erikseen liina. Aikaisemmin hautaustoimistossa meinasin kysyä, että miksi arkuissa on semmoiset ristit, että mihin ne liittyy. No sen sain nähdä, että ne ovat arkun ruuvit, millä arkku tulee kiinni. Mielestäni kaunis yksityiskohta.

[Sisältö varoitus päättyy]

Sairaalakappelin siunausta sain mennä seuraamaan. Omaiset ottivat todella tyynesti sen, että tulen seuraamaan. Sanoin, että veisata voin virsiä. Kappelin siunaus on siitä erikoinen, ettei siellä ole elävää musiikkia, vaan virret soitetaan levyltä. Tässä siunauksessa oli erikoista myös se, että pappi ei ollenkaan pitänyt puhetta. Siunauksen jälkeen vainajan sisar kiitti minua tilaisuudesta ja oli mielestäni otettu siitä, että olin mukana, vaikka tulinkin ihan viime hetkellä mukaan. Siunauksen jälkeen saatoimme vainajan yhdessä autoon ja omaiset lähtivät muistotilaisuuteen.

Hautaustoimistosta lähdinkin, sitten kunnon lounastauolle, kun ei ollut enää mitään järkeä sinne Imatralle lähteä. Menin perjantain kunniaksi syömään vedyn (lihapiirakan mihin tulee kinkku ja kananmuna) kauppatorille. Ja hyvää se kyllä oli.

Sielunhoitoryhmän jälkeen mentiin vielä kirkolle, kun Sammonlahdessa oli vieraana piispa Björn Vikström (toinen piispa jo tolla viikolla). Vietimme illan aluksi messun ruotsin kielellä. Ohjaajani mies on ruotsin kielinen ja toimi meillä liturgina. Minä ja Johannakin saimme vähän ruotsia ääneen messussa lausua. Mieletön tunnelma jäi messusta, vaikka esim. saarnasta en ihan kaikkea ymmärtänyt. Suosittelen jokaiselle messua, myös jollain muulla kuin äidinkielellä. Pyhä oli siinä messussa läsnä. Messun jälkeen oli kahvi tilaisuus, missä puhutiin piispa Vikströmin kirjoittamasta kirjasta, mikä käsittelee parisuhdetta monestakin näkökulmasta ja pohtii esimerkiksi tasa-arvoisen avioliiton mahdollisuutta. Oli hienoa tavata piispa Vikström.

Seuraavana lauantaina helmikuun toisena oltiinkin sitten seuraamassa ristikankaan kappelissa kolmia hautajaisia. Maarit puhui, että ollaan sellainen enkelikuoro siellä parvella, mihin ei oikeastaan saattoväkiä näe. Sieltä saatiin rauhassa seurata hautajaisia ja niiden toimittamista. Päällimmäisenä tuosta lauantai aamupäivästä jäi mieleen se, että oma rauhallisuus toimiessa rauhoittaa myös saattoväkeä. Siunaus tilaisuuden Raamatun kohdat ovat mielestäni myös erittäin puhuttelevia kohtia ja ne puhuvat paljon jo itsessään.

Lauantai iltapäivällä hautajaisten jälkeen oltiinkin sitten seuraamassa vihkimistä Lappeenrannan kirkossa. Sielläkin istuttiin parvella. Minusta oli hyvä homma, että pääsimme seuraamaan vihkimistäkin, vaikka siihen ei kamalasti voitu muuten panostaa.

Sunnuntaina, eli kynttilänpäivänä oli meillä Sammonlahdessa vähän erikoisempi messu, kun saimme viettää mesussa kastetta. Oli hienoa katsella kolmen papin melko saumatonta työskentelyä yhdessä. Ja hurmaava oli kyllä tämä päivänsankari, hyvin rauhallinen tapaus. Jos minulla joskus olisi lapsia niin mielelläni antaisin lapseni kastaa kirkossa mesussa. Rukoilemmehan me, että seurakunta olisi lapselle kuin Vapahtajan syli ja koti. Ja kynttilänpäivään sopii tuo kaste kyllä kuin nenä päähän.

Seuraavalla viikolla (kuudennella harkka viikolla) olin Saipan pelissä kummini kanssa, niin kuin asiaan kuului. Ennen peliä olin kaupungilla ja ajatuksena oli mennä käymään lehtisalissa kirjastossa, mutta ei vain pysynyt silmät auki, niin päädyin sitten torkkumaan pallotuoliin sinne lainaus saliin. Oli kyllä mukava viettää kummin kanssa aikaa ja käydä samalla tukemassa paikallista urheiluseuraa. Kaksi hyvää yhdessä siis.

Kuudennella viikolla pidin myös Raamattupiiriä, missä vein eteenpäin Bible journalingin ilosanomaa. Se on kyllä ollut tämän harkan salainen tai ei niin salainen agenda. Raamattu piiri otti mielestäni melko kivasti journaling hommat vastaan. Lisäksi sattui meille kyllä hyvin vahva sanomainen Raamatun kohta siihen käsittelyyn. 2. Mooseksen kirjan luvusta 33, missä Jumala suojelee Moosesta kämmenellään, ettei hän tuhoutuisi kun Herra kävelee ohi.

Kuudenteen viikkoon sattui myös rippikoulu opetusta. Nostalgiaa oli ilmassa, kun Tuosassa olin (olen itsekin käynyt rippikoulun kyseisessä paikassa). Hauska oli myös, että yksi tuttu tyyppi oli teologina siellä. En hetkeen muista leiriä, että olisi neljä teologia ollut leirillä läsnä. Joonaksen kanssa on tehty aika kauan sitten yksi leiri kimpassa, ja siinä oli kyllä sielun veljeyttä ilmassa. Kaste oppitunti rakennettiin Jeesuksen kasteen ympärille, ja kastenpyödän ihmettelyyn. Sai itsekin oppia taas uutta. Olen tässä harjoittelun aikana ääneenkin sanonut, että mulla on kyllä ehdottomasti semmoinen viha-rakkaus suhde tuohon rippikouluun. Katsotaan mihin tie tällä saralla vielä johtaa.

Seitsemällä harkkaviikolla sairastelin sitten ja tappelin Kelan kanssa. Iloitsin siitä, että olin sen verran terve, että pääsin pakolliset hommat hoitamaan. Torstaina vedin taas bible journalingia ja ei meinaa aina mennä omaan tajuntaan se, miten kivaa se on.  Perjantaina saarnasi myös hyödyntäen bible journalingia.

Tässä seuravaaksi saarna teksti ja psalmi minkä pohjalta se on kirjoitettu.

“Minä rakastan sinua, Herra,sinä olet minun voimani.

 Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.

Jumalani, sinuun minä turvaudun,

sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.

 Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.

Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.

 Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.

Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.

 Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni.”

Ps.18 2-7

Psalmi 18 on laulettu/kirjoitettu tilanteessa, missä Jumala on pelastanut Daavidin ja Saulin vihollisten käsistä. Tästä psalmista saamme lukea toimivasta Jumalasta. Tämä on siis Daavidin kiitosta Jumalaa ja pelastustaan kohtaan. Tästä saamme sellaisen käsityksen, että Jumala on todella kuullut, mitä Daavid on häneltä pyytänyt, loppuuhan psalmin kohta siihen, että “Hän kuuli minun huutoni”. Psalmissa myöhemmin Daavid kuvaa sitä, miten Jumala pelasti hänet ja Saulin. Psalmi on Daavidin oma todistus siitä, että Jumala todella kuulee ihmisten rukouksia.

 

 

Tässä on kuva siitä millaisena näen tämän psalmin kohdan. Kuva on toteutettu Amerikasta Suomeen tulleella työ tavalla jota kutsutaan Suomessakin Bible journalingiksi, koska parempaa käännöstä ei ole. Bible journaling tarkoittaa Raamatun tutkistelua niin että Raamatun sana synnyttää meissä lukijoissa tekstiä tai kuvia. Bible journaling on minulle tuonut Raamatun osaksi arkea. Ja siksi rohkaisen teitä jokaista katselemaan Raamattua joskus toisesta näkökulmasta.

Katso kuvaa siellä keskellä on ihminen, joka huutaa Jumalaa avukseen kaiken pahan keskellä. Tämä pahuus voi elämissämme olla monenlaisia asioita. Se voi vähättelyä, halveksuntaan, rasismia tai sitä, että ei nähdä toisen ihmisen hätää. Joskus me ihmiset pelkäämme niin paljon esimerkiksi jotain meille vierasta, että unohdamme sen miten meidän tulisi kohdella lähimmäisiämme lähellä ja kaukana. Psalmissa puhutaan pahuudesta meidän ympärillämme, mutta silti psalmi antaa myös meille toivon ja luottamuksen siihen, että Jumala kuulee palvelijansa huudon.

Tuohon kuvaan olen kuvannut sen millaisena näen sen kun Jumala turvaa ja suojaa. Jumalan suojausta ja turvaa kuvaavat tässä kilpi ja siivet kaiken taustalla. Jumala on itse sanassaan luvannut suojata ja olla omiensa kanssa. Jeesus itse lupaa meille näin Matteuksen evankeliumin lopussa. Meille monelle tutussa Kaste- ja lähetyskäskyssä “Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Jumala konkreettisesti suojaa palvelijoitaan onnettomuuksilta ja pahalta useassakin Raamatun kohdassa. Jumalan kutsua pakoon juokseva Joona kuljetetaan turvallisesti valaan vatsassa sinne minne hänen täytyy mennä. Näin Joona selviää hukkumiskuolemalta. Jumala sanoo toisessa Mooseksen kirjassa Moosekselle, että suojaan sinua kämmenelläni, ettei Mooses tuhoutuisi Herran kävellessä hänen ohitseen. Lisäksi Jeesus suojelee opetuslapsiaan myrskyltä, kun opetuslapset ovat aivan varmoja siitä, että hukkuvat. Jeesus tyynnyttää myrskyn vaikka opetuslasten epäusko onkin syy heidän pelkoonsa. Daavid sen sijaan saa psalmin mukaan Jumalalta avun juuri siksi, että uskoo.

Kuvaan olen piirtänyt myös ne “tuhon pyörteet ja kuoleman paulat”, mistä psalmissa kerrotaan. Paulathan siis voivat suomen kielessä tarkoittaa myös nauhoja. Ja psalmi tekstiä lukiessani ajatteli myös jonkinlaisia kuoleman köysiä meidän ihmisten ympärillä. Monelle historiassa köysi onkin aiheuttanut kuoleman. Nimittäin hirttoköysi. Näihin pauloihin ja pyörteisiin olen tekstittänyt niitä asioita jotka minusta tuntuvat tällä hetkellä pelottavilta ja siltä että ne aiheuttavat turhaa kärsimystä lähimmäisilleni tai minulle. Suurimpina näistä tällä hetkellä nousevat todellisuus siitä että ihmisillä ei ole toivoa, ihmisten kapeakatseisuus mikä aiheuttaa sen, että ihmiset unohtavat sen mitä Jeesus puhuu meidän lähimmäisistämme. Ihmisten itsekkyys aiheuttaa tälläkin hetkellä monien elävien olentojen kärsimystä tai kuolemaa. Empatian puute taas tekee ihmisestä sokean sille miten toinen voi tai miten toista voisi auttaa.

Kuitenkin Daavid psalmissaan kiittää Jumalaa siitä, että hän pelasti. Näin Daavid rohkaisee meistä jokaista kääntymään Jumalan puoleen asioissa jotka tuntuvat mahdottomilta. Tuntuvat siltä että kuristumme niihin kuin kireisiin köysiin tai hukumme niihin kuin vahvoihin pyörteisiin. Näissä kaikissa tilanteissa Jumala kuulee palvelijansa.

Päivän evankeliumi puhuu ansaitsemattomasta armosta. Isännästä joka maksaa jokaiselle hänelle työtä tekevälle ihan yhtä paljon vaikka toinen olisi tehnyt töitä tunnin ja toinen kuusi. Näin Jeesus kuvaa meille sitä millainen taivaallinen Isä, millainen Jumala meillä on. Armahtava Jumala kenen edessä meidän omilla ansioillamme emme voi muuta sitä, mitä saamme. Sillä Jumalan edessä ensimmäiset tulevat viimeiksiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Ja jokainen meistä saa enemmän, kun ansaitsee.  

Psalmissa Jumala kuulee Daavidin rukouksen. Kuuliko Jumala Daavidin huudon siksi, että hän on hurskas uskova? Jumala kuuli Daavidin rukouksen, koska Daavid uskoi. Ja usko on se, mikä riittää. Tämän uskon on jokainen meistä kasteessa saanut ja siksi Jumala kuulee meitä. Näistä  kahdesta uskosta ja armosta myös uskonpuhdistaja Martti Luther puhui pohtiessaan pelastusta. Yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.

Täytyy myöntää, että tuo saarna oli kyllä onnistunut ja siinä oli jotain vähän  enemmän.

 

Seuraava viikko olikin sitten viimeinen virallinen harkka viikko, kaikkine ryhmineen.

Tiistaina oltiin Sammonlahden seurakunnan työntekijöiden vapaassa tapaamisessa Virsi ja viini illassa, ohjaajani Ullan kotona. Sain suorittaa Ullan kodin siunauksen, se oli hetki jossa mielestäni pyhä oli läsnä. Hieno ilta.

Keskiviikkona kirjoiteltiin raportteja ja oltiin Sammonkodissa vierailulla. Sammonkodin vierailun jälkeen jäin pohtimaan omaa rooliani tai oikeastaan roolittomuuttani papin paikalla. Samalla pohdin myös papin ja hoitajan etiikan eroja tai oikeastaan mahdollisia eroja. Puhutteleva oli jotenkin se käynti, montaa asiaa jäi miettimään siitä, että miten tärkeää on tulla kuulluksi. 

Torstaina oltiin kyllä jossain mielessä pohjalla, vaikka hyviä hetkiäkin oli, esim. kampuksella. Työkkäri vaati ihmeellisiä asioita, vaikka ihan selvää on, että olen opiskelija kenellä ei ole oikeutta työttömyys rahaan/tukeen ja jotenkin se, että miten ihmistä pompotellaan kahden eri puljun välillä, ja kaiken huipuksi sain vielä kuulla, että savo ei kutsu ensi kesänä, vaikka olin sitä odottanut ja todella toivonut. Hain sitten toista paikkaa, mutta motivaation puutetta oli kyllä ilmassa. Näiden ajatusten keskeltä pidettiin sitten loppupalaveriä ja arviointia. Ja mielestäni sain kuulla sitä, mitä olin ajatellutkin. 

Torstai illalla oltiin sitten syömässä porukalla. Kehruuhuone on kyllä ympäristönä niin kaunis. Ja olihan siellä kyllä hyvä ruoka. Saatiin illan päätteeksi kiitos seurakunnalta harjoittelusta. Kauniit keraamiset enkelit, mitkä ovat Lappeenrantalaisen taitelijan tekemät. Lisäksi saimme muistamisena Sammonlahdesta Sammonlahden ristin ja Heli Pukin suunnitteleman kortin. Niin kuin Maarit sanoi, että olen varmaan ainut harjoittelija, joka on kastettu Sammonlahden seurankuntaan. 

Ohjaajani Ullan kanssa ajettiin torstai illan päätteeksi viimeisen kerran meille. Ja en osaa muuta kuin kiittää. Eli kiitos Ulla ja oikeastaan kiitos koko Sammonlahden poppoo. Oli ilo olla.

Viime lauantaina (23.2) olin seuraamassa sotilashautajaisia Sammonlahdessa. Nämä ovat kyllä hautajaiset missä on tiukahko protokolla mitä seurataan, mutta mielestäni siinä kunnioitetaan myös vainajan lähiomaisia. Ja annetaan mahdollisimman hyvä lähtö palvelustoverille.

Lauantain hienoimpia hetkiä oli viestinvaihto Linnean kanssa. ”Älä säikahdä kun tuun ykköset päällä.” Kiitos Linnea kahvihetkestä kaupungin parhaassa kahvilassa, eli satamatie 6:dessa.

Keskiviikkona 27. päivä ollaankin menossa ensimmäisen kerran Joensuuhun, sitten tammikuun alun.

Anteeksi kilomerti postaus. Oli haasteita saada tiivistä. Maaliskuussa kirjoitellaan seuraavan kerran viimeistään. Iso peukku jos tänne saakka jaksoit lukea.

Siunattua maaliskuun ja ensi viikolla alkavan paaston alkua sinulle.

Sanna

 

 

 

Posted by Santsu on 26 helmikuun, 2019

https://santsubrasseihin.wordpress.com/2019/02/26/helmikuun-kohokohtia/